Tukea muutoksen hallintaan yrityksille

Jääkö yrityksen kehittäminen arkisen työn jalkoihin? Tarjoamme veloituksetta alueen yrityksille palveluja jatkuvasti muuttuvan toimintaympäristön hallintaan.

Yrityksen toimintaan kohdistuu kiihtyvällä vauhdilla muutos- ja kehitystarpeita, joihin tulee pystyä reagoimaan nopeasti. Kehitystarpeet voivat olla yrityksen sisäisiä, tai ulkopuolelta tulevia. Yrityksessä on aina resursseja muutos- ja kehitystehtäviin. Usein ajaudutaan kuitenkin tilanteeseen, jossa resurssit joudutaan suuntaamaan päivittäiseen tekemiseen kehitystehtävien sijasta.

Kokemusta haasteiden ratkaisuun

Yritys saa käyttöönsä kaksi pitkän ja laajan kokemuksen liiketoimintojen kehittämisestä ja johtamisesta omaavaa asiantuntijaa, sekä tarvittaessa osaavia ulkopuolisia resursseja. Kehittämisprojekteissa käytetään hyviksi todettuja työkaluja ja menetelmiä kunkin yrityksen tarpeen mukaan. Projekti voi liittyä esimerkiksi:

  • Tietyn, yksittäisen kehityskohteen ratkaisemiseen
  • Henkilöstön osaamisen kehittämiseen
  • Johtamisen kehittämiseen
  • Uusien, erilaisten toimintamallien suunnitteluun ja käyttöönottoon
  • Toiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen 

Palvelut mitoitetaan projektin koon mukaan

Tarjoamme veloituksetta yrityksen käyttöön valmentavaa yrityskohtaista neuvontaa:

  • Yksittäisissä muutos- ja kehittämisprojekteissa, 1-3 htpv/yritys
  • Yrityksen kokonaisvaltaisissa kehittämisprojekteissa, 3-10 htpv/yritys
  • Alihankinnasta omien tuotteiden ja/tai palveluiden valmistamiseen ja myyntiin, 10-15 htpv/yritys

Yritys voi halutessaan käyttää yhtä tai useampaa yllämainittua palvelua. Palvelut ovat saatavilla Raahen ja Ylivieskan seutukuntien alueilla ja ne sopivat kaikenkokoisille yrityksille.

Yhteystiedot

Raahen seudulla

Mika Kolehmainen, Raahen seudun kehitys

mika.kolehmainen [at] raahe.fi, puh. 040 1357 017

Ylivieskan seutukunnan alueella

Ilkka Tahvanainen, Kalajoen seudun yrityspalvelukeskus

ilkka.tahvanainen [at] kalajoki.fi, puh. 040 3552 861

Palvelut tuottaa Kalajoen seudun yrityspalvelukeskuksen ja Raahen seudun kehityksen yhteinen KASKI -hanke (Kasvua ja kilpailukykyä rannikkoseudulle). ESR-rahoitteisen hankkeen palvelut ovat yritykselle maksuttomia ja ne kerryttävät yrityksen de minimis -tukipottia.

 

Liitetiedostot

Joukko henkilöitä kerääntyneenä neuvottelupöydän ääreen.

Uutishuone

Varmista sujuva kaupankäynti Britannian kanssa brexitin siirtymäkauden päätyttyä. Uusi palvelu yrityksille Tullilta Brexitin siirtymäkauden päättyminen tarkoittaa monille yrityksille uusia...
Varmista paikkasi suosittuun online-rekrytointitapahtumaan marraskuussa Panostus tehokkaaseen rekrytointiin näkyy nyt enemmän kuin koskaan. On tärkeää, että yritykset ja osaajat kohtaavat. Finland...
Lakiluonnos uudesta kustannustuesta on saatu lausuntokierrokselle. Tukeen esitetään muutoksia, joiden ansiosta se vastaisi paremmin eniten kärsineiden yritysten tarpeeseen. Perusperiaatteet...
Hyvä matkailutoimija! On aika suunnata matkailun kehitystoimintaa yhä selkeämmin. Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Pohjois-Pohjanmaan matkailun kehittämistoimikunta laatii toimintaohjelman tuleville...
Seutukunnan yrityksiin saatiin valtion koronatukea yhteensä 4 300 022 euroa. Tuettujen yritysten lukumäärä yhteensä oli 319. Luvussa eivät ole mukana ravitsemus- tai maatalousalan tuet. Uusi...
Raahen Valimo Oy on aloittanut valimotoiminnan 8.10.2020 Raahessa jatkaen Miilucast Oy:n valutuotteiden tuotantoa ja toimituksia. Raahen Valimo Oy on sitoutunut toimimaan Miilucast Oy:n asiakkaiden...
Työ- ja elinkeinoministeriön päivitetty koronatilannekuva kokoaa yhteen seurantatietoa yrityksistä, työmarkkinoista, toimialoista ja toimintaympäristön muutoksista koronakriisissä. Talouden...
Tarvitsetko lisätietoa yrittäjän verotuksesta, yrityksen omistusjärjestelyistä, arvonlisäverotuksesta tai palkkahallinnon eri osa-alueista? Veronmaksajain koulutukset webinaareina ja...