Yrittäjän väliaikainen työttömyysturva on voimassa 30.9.2021 asti

Kela voi maksaa yrittäjälle työmarkkinatukea, jos päätoiminen työskentely on päättynyt tai yrittäjätulo on vähemmän kuin 1 089,67 e/kk koronaepidemian vuoksi.

Yritystoimintaa ei tarvitse lopettaa

Väliaikainen työmarkkinatuki koskee vain niitä yrittäjiä, joiden yritystoimintaan koronaepidemia on vaikuttanut haitallisesti. Tukea voi saada siitä päivästä alkaen, kun on ilmoittautunut työttömäksi TE-palveluihin. Tukea haetaan OmaKela-palvelussa ja takautuva hakuaika tuelle on kolme kuukautta.

Yrittäjällä ei ole velvollisuutta ottaa vastaan muuta työtä ja yritystoimintaa voi edelleen jatkaa. Yritystoiminnasta saadut tulot pienentävät työmarkkinatuen määrää.

  • Työmarkkinatuen määrä on 33,78 e/pv.
  • Tuki maksetaan 5 päivältä viikossa (myös arkipyhiltä).
  • Yrittäjän työmarkkinatukeen ei makseta lapsikorotusta.
  • Tuesta maksetaan verot.
  • Tukea ei makseta 65 vuotta täyttäneille.

Ohjeet yrittäjän väliaikaisen työttömyysturvan hakemiseen Kelan sivuilla

Ilmoittaudu työnhakijaksi TE-palveluiden Oma asiointi -palvelussa

Kaksi henkilöä keskustelemassa papereiden äärellä ja TE-palveluiden logo.

Uutishuone

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeuksellisen tilanteen vuoksi Verohallinto tulee helpottamaan maksujärjestelyn ehtoja. Lisäksi Valtionvarainministeriö valmistelee lakimuutosta tilapäisestä...
Valtioneuvoston päätöksen sekä rajaviranomaisten ohjeistuksien mukaan työvoiman liikkuvuus Suomeen rajoitetaan välttämättömään työmatkaliikenteeseen. Edustustot eivät tällä hetkellä ota vastaan...
Työ- ja elinkeinoministeriö on kerännyt sivuilleen vastauksia työelämää koskeviin kysymyksiin. Listauksessa on tietoa muun muassa näihin kysymyksiin: Voiko töistä jäädä pois tartunnan välttämiseksi...
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto tiedottaa: Noudatamme asiakaspalvelussamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n ja AVI:n ohjeita. Suosithan asioinnissa ensisijaisesti verkko- tai puhelinpalveluja....
Syksyllä 2020 käynnistyvä ammattikorkeakoulutus Raahessa on saanut ilahtuneen vastaanoton seutukunnan yrityksissä. Koulutuksen saamiseksi Raaheen on tehty tiivistä yhteistyötä alueen yritysten ja...
Hallitus on sopinut laajasta kokonaisuudesta, jolla turvataan työpaikkoja ja ihmisten toimeentuloa sekä helpotetaan yritysten taloustilannetta. Hallituksen arvion mukaan toimien mittaluokka on...
Me Raahen Yrittäjät haluamme olla toistemme tukena näinä vaikeina aikoina. Kokosimme keskuudestamme joukon yrittäjiä ja yhteistyökumppaneita tätä varten. Olemme valmiita kuuntelemaan ja olemaan...
Rakennerahastojen rahoitustoiminta jatkuu normaalisti Uusia rahoituspäätöksiä tehdään ja maksatuksia käsitellään koko ajan sekä kehittämishankkeissa että kehittämisavustuksissa. Hankkeiden kanssa...