Ravintoloille 120 miljoonaa euroa tukea valtiolta

Hallitus on sopinut mallista, jolla tuetaan ravintoloita työllistämisessä sekä hyvitetään kustannuksia, joita pakollisesta sulusta aiheutuu. Ravintolat, kahvilat ja anniskelupaikat on pidettävä suljettuina asiakkailta koko maassa 4.4.–31.5.2020. Esitys siirtyy eduskunnalle lähipäivinä.

Tuen ja hyvityksen määrä riippuu yrityksestä

Malli koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä osasta: tuesta uudelleentyöllistämiseen ja hyvityksestä toiminnan rajoittamisesta. Tuen ja hyvityksen määrät ovat yrityskohtaisia ja jo maksetut tuet vaikuttavat niihin. Tuen myöntää ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus KEHA-keskus.

Uudelleentyöllistämisen tuki

Tuella edistetään yritysten kykyä työllistää työntekijöitä toiminnan käynnistyessä uudelleen. Tuen määrä on 1 000 euroa työntekijää kohden. Edellytyksenä tuen myöntämiselle on, että yrityksen maksama palkkasumma työntekijälle rajoituksen päättymisen jälkeen kolmen kuukauden ajalta on yhteensä vähintään 2 500 euroa. Tuki myönnetään hakemuksesta.

Hyvitys toiminnan rajoittamisesta

Hyvityksellä kompensoidaan rajoituslain vaikutuksia ravitsemisyrityksen mahdollisuuksiin hoitaa joustamattomia juoksevia kustannuksia. Hyvityksen määrään vaikuttaa se, kuinka paljon yrityksen myynti on huhtikuussa laskenut verrattuna tammi-helmikuun keskimääräiseen myyntiin. Hyvityksen määrä määräytyy yrityksen myynnin muutoksesta yksittäisenä kuukautena: vain muutoksen mukainen osuus joustamattomista juoksevista kustannuksista hyvitetään. Kohtuullisena hyvityksenä pidetään 15 %.

Hyvitys suoritetaan yrityksille pääosin ilman hakemusta joukkomaksatuksena Verohallinnolta saatavien yrityskohtaisten arvonlisäverotietojen perusteella. Osalle yrityksiä, kuten muita tukia hakeneille yrityksille, hyvitys myönnetään hakemuksesta. Hyvityksen määrästä vähennetään mahdolliset ELY-keskukselta tai Business Finlandilta saadut koronaepidemiaan perustuvat tuet.

Hyvitys maksetaan kahdessa erässä yrityksille, joille se suoritetaan joukkomaksatuksena. Ensimmäinen erä maksetaan mahdollisimman nopeasti.

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedottaa erikseen lain voimaantulosta sekä ohjeista yrityksille tuen hakemiseksi ja hyvityksen saamiseksi.

Katso ministeriön tiedote kokonaisuudessaan

Tyhjä ravintola.

Uutishuone

15.12.2023
Raahen seutukunnan yritysten lyhyen aikavälin näkemyksiä kartoittava vuoden 2023 yritysbarometri toteutettiin puhelinhaastatteluina 4.9.–29.9.2023. Seudun reilusta 2000...
15.12.2023
Raahen kaavoitus järjestää Vihannissa lähialueiden yrittäjille ja muille sidosryhmille suunnatun tilaisuuden, jossa luodaan katsaus nykytilaan ja kartoitetaan tulevaisuuden teollisuuden edellytyksiä...
07.12.2023
Raahen seudulle ollaan muodostamassa alueen kasvuun ja kehittymiseen johtava elinvoimastrategia vuosille 2024-2030, jonka toteuttamiseen kaikki alueen toimijat voivat...
04.12.2023
Yrittäjä, tule mukaan! Järjestämme yhteistyössä Somespark valmennuksen kanssa ainutlaatuisen koulutussarjan, joka nostaa yrityksesi digitaalisen markkinoinnin osaamisen...
04.12.2023
Liiketoimintakaupan myötä WTF Design laajentaa palvelutarjontaansa ja vahvistaa asemaansa Keski-Pohjanmaan alueella. Creamedian tiimiin kuuluu yhteensä kahdeksan henkilöä ja he siirtyvät kaikki...
04.12.2023
Uudistettu Työvoimabarometri tarjoaa tietoa työvoima- ja osaamistarpeista kaikilta Suomen ELY-alueilta. Barometrin mukaan yksikään alue ei ole tällä hetkellä työvoimapulassa eikä tilanne ole...
30.11.2023
Tänä vuonna käynnistyvän Pyhäjoen ja Raahen edustan Ebba-hankkeen kilpailutus kestää arviolta kesään 2024 saakka. Merituulivoimahanketta esitellään avoimissa yleisötilaisuuksissa Raahessa 7.12. ja...
27.11.2023
Tervetuloa nauttimaan Raahen seudun kuntien tarjoamasta joulupuurosta sekä keskustelemaan kahvikupposen ääressä yritystoimintaa koskettavista asioista....