Talous hallintaan – Näin rakennat kestävän pohjan yrityksen kasvulle

Talous hallintaan – Näin rakennat kestävän pohjan yrityksen kasvulle

Yrityksen talouden hallinta ei ole pelkästään numeroiden seuraamista. Se on kykyä tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja varmistaa, että yrityksellä on edellytykset kasvaa kannattavasti.

Yrityksen kestävä kasvu -työpajassa paneuduttiin talouden hallintaan konkreettisella otteella Toimitusjohtajakoulun Virpi Hyppösen opeissa. Päivän aikana käytiin läpi lukuisia työkaluja ja toimintatapoja, joilla yritys voi vahvistaa taloudellista pohjaansa.

Iso kiitos koulutuksesta. Tärkeää ja rahanarvoista tietoa kelle tahansa yrittäjälle!

Työpajassa osallistujat pääsivät tekemään omia laskelmia ja suunnittelemaan kehitystoimia oman yrityksensä tilanteen pohjalta. Tärkein oivallus monelle oli, että talouden hallinta ei ole monimutkaista – se vaatii suunnitelmallisuutta ja sopivia työkaluja.

Viisi keskeistä vinkkiä, joiden avulla voit kehittää yrityksesi taloushallintaa ja varmistaa, että kasvu on hallittua ja suunnitelmallista

1. Hallitse kannattavuutta

Kasvu ilman kannattavuutta voi aiheuttaa vakavia taloudellisia ongelmia. Siksi yrityksen on keskityttävä kasvattamaan liikevaihtoaan samalla, kun se huolehtii kustannuksista.

  • Varmista, että hinnoittelusi kattaa kulut ja jättää riittävän katteen.
  • Keskity tuotteisiin ja palveluihin, jotka ovat liiketoiminnallisesti kannattavimpia.
  • Vahvista asiakassuhteita, koska tyytyväiset asiakkaat tuovat jatkuvaa liikevaihtoa ja parempia suosituksia.

Kannattavuuden parantamiseen on useita keinoja. Kuva: Toimitusjohtajakoulu, Virpi Hyppönen. 

2. Tehosta taloutta

Taloushallinto ei ole enää pelkkää kirjanpitoa. Sähköiset taloushallinnon järjestelmät, automaattiset raportit ja reaaliaikainen data tarjoavat yrittäjälle mahdollisuuden seurata taloutta ajantasaisesti ja tehdä päätöksiä tietoon pohjautuen. Jokainen yritys voi myös löytää tapoja tehostaa toimintaansa ja pienentää tarpeettomia kuluja.

  • Analysoi kulut ja karsi tarpeettomia menoja ilman, että toiminta kärsii.
  • Hyödynnä automaatiota esimerkiksi ostolaskujen käsittelyssä ja raportoinnissa.
  • Tarkista säännöllisesti hankintasopimusten kilpailukyky.

3. Investoi hallitusti

Kasvu vaatii usein investointeja, mutta investointien on tuotettava myös arvoa. Hyvin suunnitellut investoinnit, myös pienet, voivat parantaa tuottavuutta ja tehokkuutta. 

  • Tee investointilaskelmat ja arvioi takaisinmaksuaika.
  • Tutustu rahoitusvaihtoehtoihin kuten tukirahoituksiin, leasingiin ja sijoittajiin.
  • Budjetoi investoinnit ja arvioi niiden vaikutus strategisiin tavoitteisiin.

4. Ennakoi taloutta

Kassavirran ennustaminen on yksi yrityksen tärkeimmistä taloudenhallinnan työkaluista. Se kertoo, kuinka paljon rahaa on käytettävissä, ja milloin tarvitaan ulkopuolista rahoitusta. Ulkopuoliseen rahoitukseen tarvitaan myös näyttöjä yrityksen talouden tilanteesta ja suunnitelmista. Eri rahoituslaitokset kysyvät yrityksen kassavirtalaskelmia ja käyttökatetta. 

  • Seuraa ja päivitä kassavirtalaskelmaa säännöllisesti.
  • Neuvottele maksuehdoista, jotta rahavirta pysyy tasaisena.
  • Varaudu sesonkivaihteluihin ja pidä kassassa puskuria.

5. Päätä dataan perustuen

Talouden seuranta ei ole itsetarkoitus, vaan sen avulla tehdään päätöksiä – investoinneista henkilöstön palkkaamiseen. Päätöksenteon tueksi tarvitaan selkeitä taloustietoja.

  • Aseta taloudellisia tavoitteita, jotka tukevat kasvua ja strategiaa.
  • Hyödynnä kassavirta- ja kannattavuusraportteja.
  • Vertaa toteutuneita lukuja budjettiin ja reagoi tarvittaessa nopeasti.

Kaipaatko sparrausapua liiketoiminnan kehittämiseen?

Milloin viimeksi tarkistit, miten talous tukee yrityksesi kasvua? Onko sinulla riittävä näkymä tuleviin kuukausiin ja investointeihin?

Raahen seudun kehityksen yritysasiantuntijat tarjoavat maksutonta neuvontaa eri vaiheissa oleville yrityksille. Ota yhteyttä ja varmista, että yrityksesi talous on kestävällä pohjalla nyt ja tulevaisuudessa.

Seuraavat Yrityksen kestävä kasvu -työpajat

Työpajat järjestää Raahen seudun kehityksen hallinnoima ja EU:n osarahoittama Tupla KIT -hanke.

Tervetuloa kehittämään osaamista ja liiketoimintaa – ilmoittaudu mukaan nyt!

Lisätiedot

Katja Mattila
puh. 040 130 8112
katja.mattila [at] raahe.fi

Työpajan osallistujia seuraamassa koulutusta pöytäryhmissään.

Uutishuone

Kevään 2025 vastuullisuuden strategiavalmennus huipentui innostavaan päätöstyöpajaan, jossa Raahen ja Kalajoen seudun yritysosallistujat pääsivät esittelemään omat...
Toimistomme ovet ovat poikkeuksellisesti kiinni keskiviikkona 21.5. ja torstaina 22.5. henkilöstön matkan takia. Vastaamme matkan aikana yhteydenottoihin...
Raahen seutukunnan toimijat ovat hyvin edustettuina palkintoehdokkaina. Voittajat julkistetaan ensimmäistä kertaa järjestettävässä Northern Finland Travel Galassa Oulussa...
Myynti ei ole irrallinen osa-alue, vaan yrityksen elinehto. Se vaatii suunnan, rakenteen ja mittarit. Myyntistrategia kertoo, mihin keskitytään, kenelle myydään, millä...
Haluaisitko kytkeä vastuullisuuden osaksi yrityksen strategiaa? Haluaisitko kehittää tuotteita tai palvelujasi vastuullisuuden näkökulmasta? Haluaisitko syventää...
Yritystoimintaan kuuluu aina epävarmuutta. Silti moni asia on täysin yrityksen omissa käsissä, kun ne tunnistetaan ajoissa. Hyvä riskienhallinta ei tarkoita kriiseihin...
Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita! Seudun yrittäjille suunnatut aamuparlamentit kokoontuvat touko-kesäkuun taitteessa. Parlamenteissa voi jutustella mistä tahansa...
Raahen kaupunki toteuttaa raahelaisille yrityksille ja yrittäjille suunnatun asiakastyytyväisyyskyselyn, jolla selvitetään paikkakunnalla toimivien yritysten näkemystä kaupungin houkuttelevuuteen...