Business Finland myönsi häiriötilannerahoitusta 994,4 miljoonaa euroa

Hakemukset on käsitelty ja kolmannes projekteista on jo päättynyt. Rahoitusta myönnettiin kaikkiaan 20 164 projektille, eniten kaupan alalle, teollisuuteen sekä matkailu- ja ravintola-alalle. Arviolta puolet yrityksistä kehittää digitaalisia ratkaisuja häiriötilannerahoituksella.

Vuoden 2021 alussa kolmannes projekteista on jo päättynyt

Käynnissä olevia projekteja on vielä 11 000. Jos yritysten alkuperäiset suunnitelmat pitävät paikkansa, valtaosa projekteista on raportoitu ja loppurahoitus maksettu alkusyksystä 2021.

Business Finland rekrytoi hakemusten ja raporttien käsittelyyn sekä projektien seurantaan lisää henkilöstöä. Rahoitusta myönnetään normaalisti vuodessa 50 miljoonaa euroa ja nyt neljän kuukauden aikana summa oli miljardi euroa.

Eri järjestöjen, kaupunkien ja Team Finland -verkoston neuvontatyö rahoituksen hakemisessa ja projektin suunnittelussa oli suuri apu Business Finlandille ja asiakkaille.

Eniten rahoitusta ovat saaneet teollisuus, kaupan alat ja rakentaminen

Häiriötilannerahoitusta saaneet yritykset jakautuvat laajasti eri toimialoille. Eniten projekteja rahoitettiin kaupan alalla (16 prosenttia), teollisuudessa (13 prosenttia) sekä matkailu- ja ravintola-alalla (11 prosenttia).

Saadun rahoituksen mukaan tarkasteltaessa kärjessä ovat teollisuus, kaupan alat ja rakentaminen, koska aloilla on enemmän suuria kehitysprojekteja. Yritykset käyttävät projekteissa melko paljon ulkopuolista apua, sillä ostopalvelujen osuus on ollut noin 25 prosenttia projektien kokonaiskustannuksista.

Rahoitusta digiloikkaan ja kansainvälistymiseen

Noin puolet yrityksistä käyttää rahoitusta digiloikkaan ja kehittää kriisin johdosta uusia toimintamalleja ja tuotteita hyödyntäen digitaalisia alustoja, mobiiliyhteyksiä, etäteknologioita ja tekoälyä.

Moni yritys tavoittelee projektillaan kansainvälistymistä. Noin 1700 yritystä on hakemuksessaan maininnut yhden tai useamman Suomen tärkeimmistä vientimaista (Saksa, Ruotsi, Alankomaat, Ranska, Espanja, Puola, UK, USA, Kiina ja Venäjä). Joissakin projekteissa tavoitteena on siirtää tuotantoa maailmalta Suomeen, koska pandemia on vaikuttanut alihankkijoiden toimitusvarmuuteen.

Tutustu tarkemmin Business Finlandin tiedotteeseen

Business Finlandin tilapäinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiolaina on yritysten haettavissa 14.5.2021 asti. Hakemuksia on tullut 193 miljoonan euron edestä ja rahoitusta on myönnetty tähän mennessä noin 58 miljoonaa.

Grafiikkaa Business Finlandin myöntämästä häiriörahoituksesta.

Uutishuone

06.05.2020
Menikö koronawebinaari ohi tai puuduttaako ohjeiden lukeminen? Suomen Yrittäjät on koonnut koulutuksista laajan videokirjaston, mikä sisältää runsaasti tietoa koronakriisistä selviytymisestä....
06.05.2020
Mille pohjalle rakennetaan suomalainen älymaatalous? Maataloutemme ja koko ruokajärjestelmämme kestävänä perustana ovat investoivat, kehittyvät, kannattavat ja kilpailukykyiset tilat. Osaaminen,...
06.05.2020
FinNuclear järjestää verkkokoulutuksen ISO 19443 standardista – johdanto ydinenergia-alan vaatimuksiin. Koulutus tarjoaa tiiviin tietopaketin ydinalan erityispiirteistä ja -vaatimuksista, joiden...
06.05.2020
Alihankinta.info on hakupalvelu ostajille ja alihankintaa tarjoaville yrityksille. Toiminta tulee kattamaan koko maan, kun Seutukaupunkien yritysverkostot -hanke laajentaa palvelun maksuttomaksi...
29.04.2020
Radio Pookin mainosmyynnistä vastaava Bauer Media tekee yhteistyötä vuosittain satojen kuuluvuusalueensa yritysten kanssa. Juuri nyt vallitsevan maailmantilanteen vuoksi ne tarvitsevat kaikkien...
29.04.2020
Koronaviruksesta johtuvien poikkeusolojen vuoksi maatalouden tukijärjestelmiin tulee muutoksia. Valkuais- ja öljykasvien viljelyyn ohjataan lisäpanostusta. Pian alkavalla kasvukaudella EU-palkkion...
29.04.2020
Työterveyslaitos, ministeriöt ja työmarkkinakeskusjärjestöt yhdessä Suomen Yrittäjien, Business Finlandin, Opetushallituksen, Sitran ja Työturvallisuuskeskuksen kanssa keräävät ja jakavat yhdessä...
29.04.2020
Tukea ravintoloille Koronapandemian vuoksi suljettujen ravintoloiden tappioiden kompensoimisesta on tulossa lisätietoa lähiaikoina. Hallitus valmistelee mallia, jossa tukea suunnataan ravintoloiden...