Tuore Venäjän kaupan barometri

Yritykset kokevat Venäjän-kaupan suurimmiksi haasteiksi koronaviruksen ja heikentyneen ruplan. Yritysten toiminnassa korostuu nyt Venäjällä läsnäolon merkitys, mikä näkyy etäyhteyksien, paikallisten tiimien ja kumppaniverkostojen hyödyntämisenä.

Koronan vaikutukset ja yritysten näkymät Venäjän kaupassa

Lähes 300 Venäjän-kaupan tekijää vastasi Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn puhelinhaastatteluina ajanjaksolla 16.9.–12.10.2020. Barometrin vastaajista 36 prosenttia on muuttanut strategiaansa tai suunnitelmiaan joko koronakriisin avaamien mahdollisuuksien tai siitä johtuvien haasteiden takia.

Venäjällä on avautunut uusia mahdollisuuksia digipalveluiden ja niihin liittyvän teknologian toimittajille sekä terveysalan yrityksille. Liikkumisrajoitukset aiheuttavat haasteita ja venäläiset asiakkaat ovat lykänneet investointeja, mikä heikentää Suomen teollisuuden vientinäkymiä.

Koronakriisi on viimeisen kuuden kuukauden aikana vaikuttanut merkittävästi yritysten Venäjän-kauppaan. Yli 40 prosenttia vastaajista kertoo liiketoiminnan ja viennin vähentyneen ja yli kolmannes tuonnin supistuneen. Liiketoiminnassa Venäjällä myönteisimmät kasvunäkymät ovat teollisuudessa ja kaupan alalla.

Tiedote ja barometrin tulokset Suomalais-Venäläisen kauppakamarin sivuilla

Tutkimuksen tilasivat Suomalais-Venäläinen kauppakamari, Elinkeinoelämän keskusliitto, Keskuskauppakamari, East Office of Finnish Industries ja Suomen Yrittäjät. Tutkimus tehdään kaksi kertaa vuodessa.

Näkymä Moskovanjoen ylittävästä sillasta ja kaupungista.

Uutishuone

29.04.2024
Raahen kaupunki haluaa kartoittaa Raahessa lounaspalvelua tarjoavien yritysten halukkuutta myöntää alennus kiinteästä lounashinnasta Raahen kaupungin henkilöstölle....
29.04.2024
Suomeen on syntymässä ainutlaatuinen satamapari merituulivoimakehitykseen, kun Porin ja Raahen kaupungit ovat tiivistämässä yhteistyötä alueellisten merituulikeskusten käynnistämiseksi molempiin...
24.04.2024
Hyvä Koneyrittäjä! Pienten yritysten omistajanvaihdosten onnistuminen on merkittävä yhteiskunnallinen haaste. Kysymys on yrittäjien ja yritysten menestyksestä ja kansantalouden kasvusta. Yrityskaupat...
19.04.2024
Vastuullisuuden teemat kiinnostavat Raahen seudun yrityksiä. Ensimmäinen vastuullisuuden perusvalmennuksen ryhmätyöpaja järjestettiin torstaina 18.4. Raahessa, kertoo yritysasiantuntija Anna Uusitalo...
18.04.2024
Toukokuussa käynnistyvissä Tupla KIT -rinnakkaishankkeissa autetaan kehityskykyisiä ja -haluisia yrityksiä suunnitelmallisen, järjestelmällisen, hallitun ja kestävän...
18.04.2024
Parhaiten teollisuudesta ja puhtaasta energiasta tunnettu Raahen seutukunta tarjoaa yrityksille erinomaisen kasvuympäristön. Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumassa...
03.04.2024
Voisiko sinun yrityksesi olla se, joka nappaa alasi parhaimmat osaajat? IMAGO-valmennus pureutuu siihen, mikä tekee yrityksestä halutun työpaikan. Houkutteleva työnantajamielikuva saa osaajat...
03.04.2024
Kilpailu osaavista työntekijöistä kiristyy jatkuvasti. Rekrytointimarkkinointi on tärkeää, koska se auttaa organisaatioita houkuttelemaan korkealaatuista työvoimaa kilpailluilla työmarkkinoilla....