Seutukaupunkien innovaatioekosysteemiverkoston kehittäminen- hankkeen KICK OFF -tilaisuus

Innovaatioekosysteemiverkoston kehittämisellä kohti tulevaisuuden menestymisen edellytyksiä!

Seutukaupunkien innovaatioekosysteemiverkoston kehittäminen -hanke on käynnistynyt loppuvuodesta 2021 ja sen tavoitteena on koota yhteen kehittyvien seutukaupunkien verkosto. Hankkeen päätoteuttajana toimii Iisalmen kaupunki, osatoteuttajina Kristiinankaupunki, Savonlinnan ja Raahen kaupungit ja verkostokumppaneina Heinolan, Kauhajoen, Keuruun ja Rauman kaupungit sekä Naturpolis Oy, johon kuuluvat Kuusamon kaupunki ja Taivalkosken kunta.

Nämä kymmenen seutukaupunkia kehittävät alueellista innovaatioekosysteemiään yhteistyössä toisilta oppien näkyvyyden ja vetovoiman aikaansaamiseksi. Hankkeen toiminta-aika on 1.10.2021 – 31.12.2023 ja sen rahoittaa Pohjois-Savon liitto.

Järjestämme tilaisuuden, jossa esittelemme hanketta, sen taustoja ja mahdollisuuksia. Tilaisuus järjestetään Teamsin välityksellä.

KICK OFF -tilaisuus 20.1.2022 klo 15–16

Ohjelmassa mm:

  • Hanke-esittely, projektipäällikkö Minna Pappi ja hankesihteeri Hanna-Mari Raatikainen
  • Seutukaupunkiverkoston terveiset, seutukaupunkiverkoston pj. Ari Nurkkala
  • Osatoteuttajan puheenvuoro: Yrityspalvelupäällikkö Juha Turtiainen, Savonlinnan kaupunki
  • KeyNote: Johan Halvarsson - ekosysteemin toimintakulttuurin luominen
  • Päätoteuttajan Iisalmen kaupungin elinkeinojohtaja Terho Savolaisen päätössanat

Ilmoittaudu mukaan 19.1.2022 mennessä. Saat osallistumislinkin sähköpostiisi ennen tilaisuutta.

Tervetuloa!

Lisätiedot

Minna Pappi
minna.pappi [at] iisalmi.fi
Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut

Tapahtuma alkaa

Tapahtuma päättyy

Tapahtumapaikka

Verkkotilaisuus / Teams

Järjestäjä

Seutukaupunkien innovaatioekosysteemiverkoston kehittäminen- hanke
Neljä pastellisävyistä taloa ja seutukaupunkien logo.
Ma Ti Ke To Pe La Su
27
 
28
 
29
 
30
 
31
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
31
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6