Yrityksen kehittämisavustusten haku avoinna Pohjois-Pohjanmaalla 29.9.2023 asti

Uusi määräaikainen yrityksen kehittämisavustuksen EAKR-haku on käynnistynyt 21.8.2023 rakennerahasto-ohjelmasta Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027.

Rahoitus on suunnattu pk-yrityksille, joilla arvioidaan olevan hyvät valmiudet toimia kannattavasti ja kilpailukykyisesti markkinoilla, ja joilla on edellytykset liiketoiminnan kehittämiseen sekä kasvuun. Avustusta suunnataan erityisesti maakuntaohjelman mukaisille kärkitoimialoille.

Kehittämisavustusta voidaan myöntää kehittämistoimenpiteisiin ja investointeihin, kun yritys haluaa panostaa merkittävästi uudistumiseen tai pyrkii kasvamaan. Tavoitteena voi olla vienti- ja kansainvälistymismahdollisuuksien parantaminen tai kasvun hakeminen uusia tuotteita, palveluita tai tuotantomenetelmiä kehittämällä. Yritys voi tavoitella uusia markkinoita tai kartoittaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Rahoitusta kohdistetaan ensisijaisesti pk-yritysten innovatiivisiin hankkeisiin, joilla on positiivinen vaikutus myös aluetalouteen. 

Rahoitettavilla hankkeilla tulee olla merkittävä vaikutus yrityksen kasvuun, uudistumiseen, kansainvälistymiseen tai innovaatiotoimintaan. Rahoituksessa huomioidaan erityisesti ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, hiilineutraalisuuden edistämiseen ja energia- tai materiaalitehokkuuteen vaikuttavat hankkeet.

Avustus on haettavissa 21.8.–29.9.2023.

Lue lisää ELY-keskuksen tiedotteesta.

Muistathan, että kaikissa yritysrahoitukseen liittyvissä kysymyksissä saat maksutonta asiantuntijapalvelua myös Raahen seudun kehityksestä.

Kasvavat kolikkopinot rivissä.

Uutishuone

15.12.2023
Raahen seutukunnan yritysten lyhyen aikavälin näkemyksiä kartoittava vuoden 2023 yritysbarometri toteutettiin puhelinhaastatteluina 4.9.–29.9.2023. Seudun reilusta 2000...
15.12.2023
Raahen kaavoitus järjestää Vihannissa lähialueiden yrittäjille ja muille sidosryhmille suunnatun tilaisuuden, jossa luodaan katsaus nykytilaan ja kartoitetaan tulevaisuuden teollisuuden edellytyksiä...
07.12.2023
Raahen seudulle ollaan muodostamassa alueen kasvuun ja kehittymiseen johtava elinvoimastrategia vuosille 2024-2030, jonka toteuttamiseen kaikki alueen toimijat voivat...
04.12.2023
Yrittäjä, tule mukaan! Järjestämme yhteistyössä Somespark valmennuksen kanssa ainutlaatuisen koulutussarjan, joka nostaa yrityksesi digitaalisen markkinoinnin osaamisen...
04.12.2023
Liiketoimintakaupan myötä WTF Design laajentaa palvelutarjontaansa ja vahvistaa asemaansa Keski-Pohjanmaan alueella. Creamedian tiimiin kuuluu yhteensä kahdeksan henkilöä ja he siirtyvät kaikki...
04.12.2023
Uudistettu Työvoimabarometri tarjoaa tietoa työvoima- ja osaamistarpeista kaikilta Suomen ELY-alueilta. Barometrin mukaan yksikään alue ei ole tällä hetkellä työvoimapulassa eikä tilanne ole...
30.11.2023
Tänä vuonna käynnistyvän Pyhäjoen ja Raahen edustan Ebba-hankkeen kilpailutus kestää arviolta kesään 2024 saakka. Merituulivoimahanketta esitellään avoimissa yleisötilaisuuksissa Raahessa 7.12. ja...
27.11.2023
Tervetuloa nauttimaan Raahen seudun kuntien tarjoamasta joulupuurosta sekä keskustelemaan kahvikupposen ääressä yritystoimintaa koskettavista asioista....