Yrityksen kassanhallinta – perusta kestävälle liiketoiminnalle

Yrityksen kassanhallinta – perusta kestävälle liiketoiminnalle

Kassanhallinta on yritystoiminnan keskeisiä tekijöitä, millä on suora yhteys hyvään tuloksentekoon.

Yritysten iltatee -tilaisuudet järjestettiin helmikuussa teemalla yrityksen kassanhallinta. Tilaisuudessa opittiin tunnistamaan kassavirran kriittisiä kohtia, ennakoimaan tulevaa ja ymmärtämään yrityksen taloudellisen puskurin merkitystä.

Kassanhallinnan merkitystä tilaisuuksissa avasi pitkänlinjan isännöinti- ja tilitoimistoyrittäjä Jyrki Veijola Jokilaakson Taloustaitaja Oy:stä.

Kassanhallinta lisää ennustettavuutta

Keskeistä on se, että yrityksen varat ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, asiakkaita laskutetaan oikea-aikaisesti ja omat laskut maksetaan ajallaan.

Erityisen tärkeää on kotiuttaa myyntisaamiset mahdollisimman nopeasti eli laskuttaa säännöllisesti. Kassanhallinnan näkökulmasta tärkeää on myös osto-osaaminen.

Kun ymmärtää kassan kausivaihtelut, yrityksen on helpompi selvitä yllättävistäkin tilanteista.

Iltateellä esiin nousseita konkreettisia vinkkejä

  • Millä ehdoilla ostat? Usein maksuehdoista voi neuvotella
  • Muista inflaation nakertava vaikutus
  • Kilpailuta vakuutukset säännöllisesti
  • Koneiden ja laitteiden ostaminen käytettynä
  • Laskutuslisän käyttö
  • Tarkista etukäteen "kenelle laskun voi kirjoittaa". Erityisesti luottotiedot kannattaa tarkistaa uusien asiakkaiden kohdalla
  • Luotollinen pankkikortti - koroton maksuaika
  • Ennakkomaksun hyödyntäminen laskutuksessa
  • Suunnittele investointien rahoittaminen hyvissä ajoin

Seuraavat Yritysten iltatee -tilaisuudet järjestetään lokakuussa 2026. Muistathan myös, että saat yritysneuvonnasta maksutonta tukea yritystoimintasi kehittämiseen kaikissa tilanteissa.

Lisätiedot

Riitta Palosaari
puh. 040 830 3198  
riitta.palosaari [at] raahe.fi

Eri kokoisia seteleitä kirjekuoressa.

Uutishuone

Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa. Mistä aloittaa...
Perämeren kaakkoisrannikon kylät, kaupungit, luonto- ja historiakohteet sekä palvelut yhdistävä Flatland Route on tasainen ja helppokulkuinen pyöräilyreitti Itämeren rannikolla Pohjois-Pohjanmaalla....
Raahen kaupungin hankintatiimi palvelee kaikkia seudun kuntia. Pyhäjoen ja Siikajoen kunnat käyttävät Raahen kaupungin hankintapalveluita, kun kyse on suurista urakoista...
Hanhikiven alueella on edelleen erinomaiset mahdollisuudet energiantuotantoon ja energian jatkojalostukseen, todetaan Pyhäjoen kunnan käynnistämässä Puhtaan ja vakaan...
Jyrki Veijola aloittaa tarjoamaan isännöinnin ja taloushallinnon palveluja asuntoyhtiöille, yrityksille sekä muille organisaatioille Raahessa. Raahen toimisto palvelee Kumpeleenkujalla, entisessä...
Raahessa on avattu uusi puun sorvaukseen ja puuntyöstötyökalujen erikoisliike. Raahessa Rautaruukintien varressa Ruonan teollisuuskylässä palveleva Sorvisoppi.com on Pasi Sarkkisen omistaman...
Siikajoen kunta haluaa tarjota helpompaa ratkaisua elämiseen. Omalle tontille rakennettava kerrostalo nousee suunnitelmissa Siikajoen kuntakeskukseen Ruukkiin...
Digitaalinen omistajanvaihdospalvelu www.ovinfo.fi -palvelu on oppimisympäristö, joka jakaa tietoa yritysten omistajanvaihdoksesta mukaan lukien sukupolvenvaihdokset. Palvelu tarjoaa oppimista varten...