Verohallinto myöntää kuukauden lisäajan yhteisöjen veroilmoituksille

Poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen Verohallinto pidentää yhteisöjen ja yhteisetuuksien veroilmoitusten määräaikaa. Yhteisöjä ovat esimerkiksi osakeyhtiöt. Veroilmoituksen voi nyt antaa viiden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Normaalisti veroilmoitus on annettava neljän kuukauden kuluessa.

Verohallinto myöntää yhteisöille kuukauden lisäajan veroilmoitusten antamiseen koronatilanteen takia. Lisäaikaa ei tarvitse erikseen hakea, eikä lisäajalta luonnollisesti myöskään määrätä myöhästymismaksua.

Verohallinnon päätös koskee yhteisöjä ja yhteisetuuksia, joiden tilikausi on päättynyt joulukuun 2019 ja helmikuun 2020 välisenä aikana. Nämä asiakkaat voivat nyt antaa veroilmoituksen viiden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, kun normaalisti ilmoitus on annettava neljän kuukauden kuluessa.

Uusi veroilmoituksen määräpäivä tulee näkyviin OmaVeroon huhtikuun aikana.

Lue koko uutinen Verohallinnon sivuilta

Kelloja ja Verohallinnon logo.

Uutishuone

Yrittäjyysinfoista saat vinkkejä ja ohjausta idean löytämiseen, kehittämiseen ja testaamiseen sekä alustavan liiketoimintasuunnitelman työstämisessä huomioitaviin asioihin. Saat myös käytännön tietoa...
Oletko tekemässä rekrytointia ulkomailta? Mietityttääkö käytännön asioiden sujuminen Suomessa? Suomeen saapuvan työntekijän asettautumiseen voi nyt saada tukea.

  Pk-yrityksille...
Tukea kehittymiseen ja uudistumiseen pk-yrityksille ELY-keskuksesta haettavalla yrityksen kehittämisavustuksella voidaan tukea yrityksen investointeja sekä kokonaisvaltaista kehittymistä, joilla...
Korvaus on tarkoitettu kokonaan tai osittain suljetuksi määrätyille yrityksille ja peruuntuneiden yleisötilaisuuksien järjestäjille ajalla 21.12.2021-28.2.2022.

  Sulkemiskorvausta haetaan...
Miten Ukrainan kriisi on vaikuttanut yrityksiin Raahen seudulla? Viime kuussa käynnistynyt kriisi Ukrainassa aiheuttaa merkittävää epävarmuutta tulevaisuudelle koko Euroopan laajuisesti. Haluamme...
Kasvu Open tarjoaa monipuolisesti palveluja yrittäjille, joilla on kiikarissa liiketoiminnan kehittäminen ja kasvu. Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolku® on räätälöity alueen pk-yrityksille yhdessä...
Kilpailu osaavasta työvoimasta käy koko ajan kuumempana ympäri Suomea, mikä saattaa yllättää monet yritykset. On osattava hakea oikeat osaajat kasvun tueksi ja vakuuttaa heidät vahvalla...
Raahessa AMK-koulutukset 2018 aloittanut Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) on jo toista vuotta peräkkäin kokoluokassaan Suomen toiseksi tuloksellisin ammattikorkeakoulu, ja TKI-toiminnassa Suomen...