Uudistunut Raahen Taitopaja - paikallista käsityötä perinteitä kunnioittaen

Raahen Taitopajalla viimeisen kolmen kuukauden aikana ahertanut koulutuskeskus Brahen oppilaat. Paja on saanut uuden ilmeen, kun sisätilat on käyty läpi lattiasta kattoon. Uudet valaistus- ja näyttelyrakennelmat mahdollistavat entistä paremmin niin näyttely- kuin kurssitoiminnankin. 

Tiesitkö, että Raahen Taitopaja on ainutlaatuinen vierailukohde, joka toimii vanhassa valimossa. Valimo on perustettu 1955 ja edelleen valimossa valmistetaan pronssivalutuotteita hiekkavalutekniikalla. Vitriinissä on esillä vanhoja valajan työvälineitä ja seiniä koristaa punaiset valumallit. Pronssiset sukelluspuku- avaimenperät ja patsaat sekä muut Raahe-tuotteet valmistetaan Eino Tuomaalan " jalanjälkiä" jatkaen hiekkavaluna. Sukelluspukupatsaan eli Wanhan Herran patsasmallin on valmistanut edesmennyt Matti Lepistö. Keraamisesti valmistetun mallin on puolestaan valmistanut Einon tyttären tytär Taru Rajamäki. Pronssivalumenetelmään on mahdollista päästä tutustumaan myös työnäytösten tai kurssien välityksellä.

Raahe-koirat  lienee tuttuja monelle, mutta tiesitkö, että nekin ovat valmistuneet viimeiset 10 v Raahen Taitopajalla. Näin pajassa jatketaan Kirsti Niemelän oppien mukaan koirien valmistusta.  

Pajan katossa on varsinainen himmelitaivas - yli 200 himmelin näyttely  sisältää niin perinteisiä kuin modernejakin malleja. Perinteisten himmelien valmistus pajalla lähtee aina rukiin viljelystä lähtien eli ruohonjuuritasolta sanan varsinaisessa merkityksessä. Reilu vuosi sitten paja sai kansainvälistäkin näkyvyyttä, kun lasihimmeli-tuotepaketteja lähti Japaniin reilu määrä. Nyt odotellaan koronan jälkeistä aikaa, jos vaikka yhteistyö Japaniin jatkuisi.

Nyt jo kolmannessa sukupolvessa valmistamme käsityönä paikallisesti uniikkeja tuotteita ylläpitäen useita eri käsityöperinteitä . Taike eli Taiteen edistämiskeskus on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen  asiantuntijavirasto, joka arvosti Raahen Taitopajan pajaperinteen ylläpitoa ja kehittämistä myöntäen tukea tähän uudistusprosessiin.  Meillä on ilo kutsua teidät tutustumaan pajaperinteiseen ja vanhan valimon monipuoliseen toimintaan os. Pajakatu 4. Uudistuneen pajan avajaisviikko vietetään juhannuksen jälkeen ti  29.6 klo 10 alkaen kahvittelun merkeissä ja loppuviikko kurssien ja erilaisten tapahtumien merkeissä, joista tarkempaa tietoa www.himmeli.com ja Pekanpäivien ohjelmassa.

 

 

 

 

Pronssivalu parikehään

Uutishuone

Jokaisen yrityksen takana on henkilö, ihminen, joka on päätynyt, ajautunut, päässyt, halunnut tai vahingossa joutunut yrittäjäksi. Muitakin tapoja varmasti löytyy, mutta kun tauti yrittäjyyteen iskee...
Jos yrityksesi tuottavuuden ja toimijoiden työkyvyn saralta löytyy parannettavaa, niin miksipä et laittaisi asioita kuntoon! Ja täysin ilmaiseksi. Uudet ryhmät alkavat tammikuun 2021 lopussa Mytty...
Raahen seudun kehityksen väki lomailee loppiaiseen asti ja toimisto hiljenee hetkeksi. Yhteydenotot kiinnioloaikana Voit lähestyä meitä myös loman aikana: ottamalla yhteyttä sähköpostilla suoraan...
Unohtuiko kiireessä hankkia joulumuistamiset? Ei hätää, sillä Raaseli-verkkokauppa on aina auki, ja sähköpostilla lahjat liikkuvat vielä aattoaamunakin. Palveluita ja tuotteita lahjakortilla, myös...
Hakuajaksi vahvistettiin 21.12.2020-26.2.2021. Kustannustuki on tarkoitettu kaikille yrityksille, joiden liikevaihto on koronan vuoksi laskenut vähintään 30 prosenttia. Kaikkien toimialojen yritykset...
Kustannustukeen on tehty muutoksia ensimmäisen kierroksen kokemusten perusteella, jotta se vastaisi paremmin yritysten tarpeita. Muutoksia hyväksyttäviin kuluihin, tuen rajoituksiin ja tukikauteen...
Tukeen on varattu 550 miljoonaa euroa ja sitä voi hakea, vaikka muita tukia olisi jo myönnetty. Haku on avoinna Valtiokonttorissa 21.12.2020-26.2.2021. Kaikki koronasta kärsineet yritykset voivat...
Hyvät asiakkaat ja yhteistyökumppanit Erikoinen vuosi 2020 on päättymässä ja on aika kiittää sekä suunnata katse tulevaan. Koronapandemia on vaikuttanut Raahen seutukunnassakin niin yritysten ja...