Työolobarometri 2020

Koronaviruspandemia ei näytä juurikaan vaikuttaneen koko palkansaajatasolla työn fyysiseen ja henkiseen rasittavuuteen tai koettuun työkykyyn. Eri ryhmien välillä oli kuitenkin selviä eroja, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön 4.6.2021 julkaisema työolobarometri.

Etätyö yleistyi ja sairauspoissaolot vähenivät

Työn henkinen kuormittavuus ja stressi vähenivät ylemmillä toimihenkilöillä ja valtion palkansaajilla eli toisin sanoen niillä, jotka tekijät yleisimmin etätyötä. Palkansaajista merkittävästi suurempi osa pystyi vaikuttamaan siihen, missä tekee työnsä.

Lyhyet sairauspoissaolot vähenivät selvästi vuodesta 2019. Koronan pitkäaikaisvaikutukset eivät kuitenkaan vielä näy tuloksissa.

Syrjintä, kiusaaminen ja fyysinen väkivalta työpaikalla työelämän kesto-ongelmia

Työelämässä tapahtuvassa syrjinnässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Määräaikaisuus oli työolobarometrissa kysytyistä syrjintäperusteista kaikkein yleisintä.

Kiusaamisen havaitseminen työpaikalla on edelleen yleistä. Asiakkaiden taholta tapahtuvan fyysisen väkivallan uhan tai sen kohteeksi joutuminen työpaikalla korostuu erityisesti naisten sekä kuntien palkansaajien työssä.

Tutustu tarkemmin työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteeseen

Työolobarometri seuraa työelämän laadun kehittymistä suomalaisten palkansaajien näkökulmasta. Tutkimuksen vuoden 2020 tiedot perustuvat Tilastokeskuksen elo-syyskuun aikana tekemiin puhelinhaastatteluihin. Tutkimukseen vastasi 1 647 palkansaajaa.

Työ- ja elinkeinoministeriön logo sinisellä pohjalla.

Uutishuone

Yritysbarometri toteutettiin puhelinkyselynä aikavälillä 17.8. - 18.9.2020. Barometrillä kartoitetaan eri toimialojen näkemyksiä liiketoiminnan nykytilasta, tulevaisuudesta, kasvusta ja...
Varmista sujuva kaupankäynti Britannian kanssa brexitin siirtymäkauden päätyttyä. Uusi palvelu yrityksille Tullilta Brexitin siirtymäkauden päättyminen tarkoittaa monille yrityksille uusia...
Varmista paikkasi suosittuun online-rekrytointitapahtumaan marraskuussa Panostus tehokkaaseen rekrytointiin näkyy nyt enemmän kuin koskaan. On tärkeää, että yritykset ja osaajat kohtaavat. Finland...
Lakiluonnos uudesta kustannustuesta on saatu lausuntokierrokselle. Tukeen esitetään muutoksia, joiden ansiosta se vastaisi paremmin eniten kärsineiden yritysten tarpeeseen. Perusperiaatteet...
Hyvä matkailutoimija! On aika suunnata matkailun kehitystoimintaa yhä selkeämmin. Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Pohjois-Pohjanmaan matkailun kehittämistoimikunta laatii toimintaohjelman tuleville...
Seutukunnan yrityksiin saatiin valtion koronatukea yhteensä 4 300 022 euroa. Tuettujen yritysten lukumäärä yhteensä oli 319. Luvussa eivät ole mukana ravitsemus- tai maatalousalan tuet. Uusi...
Raahen Valimo Oy on aloittanut valimotoiminnan 8.10.2020 Raahessa jatkaen Miilucast Oy:n valutuotteiden tuotantoa ja toimituksia. Raahen Valimo Oy on sitoutunut toimimaan Miilucast Oy:n asiakkaiden...
Työ- ja elinkeinoministeriön päivitetty koronatilannekuva kokoaa yhteen seurantatietoa yrityksistä, työmarkkinoista, toimialoista ja toimintaympäristön muutoksista koronakriisissä. Talouden...