Risteyksessä rekrytoidaan jälleen syksyllä 2023

Risteyksessä rekrytoidaan jälleen syksyllä 2023

Koulutuskeskus Brahessa tiistaina 21.3. järjestetty Risteys-rekrytointitapahtuma onnistui houkuttelemaan mukavan määrän kävijöitä liikkeelle. Myös seudulla asuvia kansainvälisiä työnhakijoita oli mukana. Seuraavaa tilaisuutta suunnitellaan jo syksylle, sillä tapahtumille on selkeästi tilausta.

Tapahtumassa opiskelijoilla ja työnhakijoilla oli mahdollisuus tutustua työ- ja opiskelumahdollisuuksiin. Mukana tapahtumassa oli eri alojen yrityksiä, toisen asteen oppilaitoksia ja korkeakouluja. Tapahtumassa oli myös CV-klinikka, jossa sai käydä hakemassa vinkit työnhakuun tai ansioluettelon tekemiseen ja otattamaan itsestään kuvan CV:tä varten.

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Koulutuskeskus Brahe, Kajaanin ammattikorkeakoulu sekä Raahen seudun kehitys.

Vastaa ja vaikuta seuraavaan Risteykseen

Mikä ajankohta ja paikka palvelisi yrityksesi tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla? Tai toivoisitko tapahtumaan jotakin extraa? Käyttämällä kaksi minuuttia vastaamiseen, autat tilaisuuden järjestämisessä teille juuri sopivaksi.

Mikäli tiedät jo nyt, että haluat ehdottomasti kohdata seuraavassakin Risteyksessä, voit samalla ilmoittautua ennakkoon ja varmistaa, että kutsu kilahtaa sähköpostiisi ensimmäisenä.

Vastaa Risteys-kyselyyn

Neljän suojatien risteys ja keskellä oranssi tapahtumalogo.

Uutishuone

Business Finlandin  uusi kansallinen neuvontapalvelu kokoaa yhteen tietoa Euroopan unionin avustuksista, lainoista, takauksista, pääomasijoituksista, tuista ja julkisista hankinnoista, sekä...
Eero Sallisen Martikkalan kotieläinpiha voitti 13–17-vuotiaiden sarjan vuoden 2020 yrityskilpailussa. Nuoria kannustetaan yrittäjyyteen Raahen seudulla monin tavoin. Positiivinen yrittäjäasenne ja...
Yleisen vetovoiman lisääminen ja ripeä lupakäsittely ovat yrittäjien mielestä kunnan tehokkaimmat tavat tukea yrittäjyyttä, kertoo Yrittäjägallup. Yrittäjägallupissa selkeät kärjet Suomen Yrittäjien...
Raahessa käynnistyy syksyllä 2021 neljä uutta tutkintoon johtavaa ammattikorkeakoulutusta. Koulutuksen järjestää Kajaanin ammattikorkeakoulu yhteistyössä Koulutuskeskus Brahen kanssa. Koulutukset on...
Siikajoen Yrittäjät palkittiin vuoden 2020 Suomen Yrittäjien parhaana paikallisyhdistyksenä keskikokoisten yrittäjäyhdistysten sarjassa.  Yhdistyksen vuoden 2020 slogan on ollut:...
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien paikallisyhdistys Siikajoen Yrittäjät on mukana finaalissa Vuoden 2020 parhaat paikallisyhdistykset 100-200 jäsenyrittäjän sarjassa. Vuoropuhelua,...
Jokaisen yrityksen takana on henkilö, ihminen, joka on päätynyt, ajautunut, päässyt, halunnut tai vahingossa joutunut yrittäjäksi. Muitakin tapoja varmasti löytyy, mutta kun tauti yrittäjyyteen iskee...
Neljättä kertaa jaettu maakunnallinen tunnustus annettiin Törmälän tilalle Siikajoelta erityisesti lähiruoan ansiokkaasta nostamisesta. Paikallinen ruoka- ja ruokakulttuuri ovat olleet aina yrityksen...