Pyhäjoen ja Raahen alueille kaavaillun merituulivoimapuiston kilpailutus käynnistyy

Pyhäjoen ja Raahen alueille kaavaillun merituulivoimapuiston kilpailutus käynnistyy

Metsähallitus käynnistää kahden merituulivoimapuiston kilpailutusten valmistelut. Pyhäjoen ja Raahen lisäksi toinen hanke on Närpiöön kuuluvalla merialueella.

Hankkeiden kilpailutukset avataan kansainvälisillä markkinoilla sen jälkeen, kun valtionhallinto ja paikalliset kunnat ovat tehneet loputkin hankkeiden valmisteluun liittyvät päätökset. Kilpailutusten avaamisesta tiedotetaan erikseen loppuvuonna. Pyhäjoen kunta ja Raahen kaupunki ovat hyväksyneet alueilleen sijoittuvan noin 160 km2:n alueen kaavoitusaloitteet huhtikuussa sekä sitoutuneet yhteistyöhön voimakkaasti.

Nyt kaupalliseen valmisteluun valikoituneet hankkeet ovat tärkeä osa vihreää siirtymää ja ensi vuosikymmenen energiahuoltoa.

”Suuren mittakaavan merituulivoimapuistot tarjoavat puhtaan energian ohella teollisuudelle toimintavarmuutta ja luovat edellytyksiä kehittää uutta teollista toimintaa maahamme. Siksi valmistelemme kilpailutukseen kaksi hanketta tänä vuonna ja kaksi ensi vuonna”, sanoo Metsähallituksen pääjohtaja Juha S. Niemelä.

Kaupallisesti, teknisesti ja taloudellisesti kiinnostavia hankkeita

Valitut alueet ja niiden merenpohja soveltuvat hyvin merituulivoimaloiden rakentamiseen. Myös sähkönsiirtoyhteydet mereltä maalle ja edelleen kantaverkkoon on mahdollista rakentaa kohtuullisin ponnistuksin.

”Lähialueilla on tarvetta teollisen mittakaavan puhtaalle energialle. Lisäksi Pohjanmaalla on suunnitelmia, jotka liittyvät akkuklusterin ja vetytalouden kehittämiseen. Nämä luovat hyvät lähtökohdat onnistuneelle hankeoikeuksien ja alueen vuokraoikeuksien kilpailutukselle”, sanoo Metsähallituksen tuulivoimajohtaja Otto Swanljung.

Merituulivoimahankkeelle vuokrattava alue säilyy valtion omistuksessa. Merituulivoimapuisto maksaa valmistuttuaan kiinteistöveroa paikalliselle kunnalle.

Lue lisää Metsähallituksen tiedotteesta.

Tuulimyllyjä jonossa merellä.

Uutishuone

Kipinää kasvuun Raahen seudulla -tilaisuudella 20.8. avatun työpajasarjan neljä ensimmäistä osaa on nyt aikataulutettu. Ensimmäisessä osassa syyskuussa keskitytään...
Soitamme Raahen seudun kehityksestä satoihin seutukunnan yrityksiin syys-marraskuussa ja toivomme Sinulta löytyvän hetken aikaa vastata kysymyksiin yritystoiminnastanne...
1.9.2024 alkaen yleinen arvonlisäkanta on 25,5 prosenttia. Muutos koskee tavaroita ja palveluita, joiden verokanta on tällä hetkellä 24 prosenttia. Verokanta määräytyy tavaran toimitushetken tai...
Suunnitteletteko uusien kone- ja laitehankintojen tai muiden investointien tekemistä vai oletteko muutoin kehittämässä yrityksen liiketoimintaa? Yrityksen kehittämiseen...
Haluatko oppia, miten hyödyntää vastuullisuutta kilpailuetuna? Osallistu Pohjois-Suomen Yrittäjyysviikolla järjestettävään työpajaamme, niin saat vinkkejä ja sparrausta yritysvastuullisuuteen ja...
Erinomaista palautetta saanut Pohjoisesta Pörssiin -kasvuohjelma järjestetään syksyllä 2024 toisen kerran Oulussa - tervetuloa mukaan! Viisiosaisessa...
Tarjoaako yrityksesi matkamuistoiksi sopivia tuotteita? Haluatko tuotteesi esille Ruutikankaan MM-kisoihin? Ruutikankaan ensimmäiset MM-kisat (IPSC Rifle World Shoot in Ruutikangas) järjestetään 25.7...
Jätäthän viestin, niin palvelemme sinua palattuamme! Raahen seudun upeista kohteista ja tapahtumista saat tietoa Visit Raahesta. Huom...