Palkkatuki uudistuu heinäkuun alussa 2023
Tuen hakemista yksinkertaistetaan ja maksatusta nopeutetaan. Käyttöön tulee myös uusi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki. Uudistuksen tavoitteena on lisätä palkkatuen käyttöä yrityksissä.
Palkkatuki rajataan selkeämmin alentuneesti työkykyisille tai muuten epäedullisessa asemassa olevien työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistämiseksi. Palkkatuki myönnetään jatkossa pääsääntöisesti viideksi tai kymmeneksi kuukaudeksi riippuen palkkatukea edeltävän työttömyyden kestosta.
- Ammatillisen osaamisen puutteiden perusteella myönnettävän palkkatuen määrää yhdenmukaistetaan 50 prosenttiin palkkakustannuksista.
- Alentuneesti työkykyisestä myönnettävän palkkatuen määrä on jatkossa 70 prosenttia palkkakustannuksista.
- Työnantajan maksettavaksi tulevia palkan sivukuluja tai lomarahaa ei jatkossa voi kattaa palkkatuella.
- Palkkatuen myöntäminen uudestaan saman henkilön työllistymisen edistämiseksi on jatkossa mahdollista uuteen työpaikkaan ilman ns. jäähyaikaa.
- Uusi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki myönnetään ilman tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Tukea maksetaan 70 prosenttia tukikelpoisista palkkakustannuksista enintään 10 kuukauden ajalta.
- Tukisäännökset 100 prosentin palkkatuen osalta säilyvät voimassa olevan lain mukaisina.
Tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin palkkatukiuudistuksesta työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla.
Voimassa olevat palkkatukiohjeet löydät Työmarkkinatorilta.

Uutishuone
Oletko tullut ajatelleeksi, että vastuullisuus voisi lisätä liiketoiminnan mahdollisuuksia? Vastuullisen yritystoiminnan perustana ovat ihmiset, talous ja ympäristö....
Uusi vuosi käynnistyy yritystä kehittävillä ja kasvuun valmiuksia tuovilla työpajoilla, joista saa konkreettisia työkaluja sekä asiantuntijatietoa yritystoiminnan...
Erityisesti rakentamisen toimialalla odotetaan ensi vuonna selvää piristymistä ja tarve rekrytoinneille on kasvanut. Yritysten kannattavuus paranee, investointihalukkuus...
Menestyvän yrityksen strategia ei voi jäädä pelkäksi paperille kirjattujen ideoiden kokoelmaksi – sen on tultava osaksi arkea.
Tämä oli keskiössä syksyn viimeisessä työpajassamme Strategian ja...
Nyt on mahdollisuus askeltaa patojen ääreen matalan kynnyksen taktiikalla, sillä kaikki on tässä ravintolassa valmiina! Lähes kaksikymmentä vuotta on nykyinen toimija tarjonnut maittavaa murkinaa...
Tervetuloa nauttimaan Raahen seudun kuntien tarjoamasta joulupuurosta sekä keskustelemaan kahvikupposen ääressä yritystoimintaa koskettavista asioista....
Onko vastuullisuus jo osa yrityksesi strategiaa? Vai oletko vasta aloittamassa?
Mikro-, pien- ja keskisuurille yrityksille suunnatussa vastuullisuuden...
Tee helppo ja nopea Vastuullisuustesti ja selvitä, miten yrityksesi suoriutuu taloudellisessa, sosiaalisessa ja ekologisessa vastuullisuudessa sekä vastuullisuuden...