Mikä muuttuu uudessa kustannustuessa?

Lakiluonnos uudesta kustannustuesta on saatu lausuntokierrokselle. Tukeen esitetään muutoksia, joiden ansiosta se vastaisi paremmin eniten kärsineiden yritysten tarpeeseen.

Perusperiaatteet kustannustuessa säilyvät

Sidosryhmiltä on pyydetty näkemyksiä tuen ehtoihin ja lausuntoja pyydetään 21.10. mennessä. Tavoitteena on antaa lakiesitys eduskunnan käsittelyyn vielä lokakuun aikana. Lakimuutokset pyritään saamaan voimaan joulukuussa 2020 ja kustannustuen haku avattaisiin joulukuun lopussa. Tuki tullaan ohjaamaan yrityksille Valtiokonttorin kautta, kuten aiemmin.

Kustannustuen myöntämisen edellytykset ja määräytymisperusteet

  • Tukeen oikeuttavan liikevaihdon minimiraja tukikaudella poistettaisiin, ja näin tuki kohdistuisi paremmin pieniin yrityksiin.
  • Yritys saisi tukea kiinteiden kustannusten ja palkkakustannusten perusteella. Nyt on tarkoitus laajentaa kustannuksia, joista tukea voidaan maksaa. Kustannuksiin lisättäisiin tukikauteen kohdistuvia, mutta sitä edeltävänä aikana muodostuneita kustannuksia.
  • Myös jatkossa Valtiokonttori voisi ottaa yrityksen hakemuksen käsittelyyn tilanteessa, jossa yritys ei kuulu toimialaan, jonka liikevaihto on laskenut. Tällöin yrityksen tulisi osoittaa erityisen painavat syyt sille, että sen liikevaihto on alentunut koronatilanteen vuoksi.
  • Pienin maksettava tuki olisi edelleen 2000 euroa ja tuen euromääräinen maksimi olisi edelleen 500 000 euroa. Tuen määrässä huomioidaan lisäksi EU:n tilapäisten valtiontukisääntöjen mukainen koronatukien enimmäismäärä, joka on yhteensä 800 000 euroa yritystä kohden ko. tukiohjelmassa. Tuen enimmäismäärää laskettaessa on otettava huomioon kaikkien Suomen viranomaisten puitetukiohjelman nojalla kyseiselle yritykselle myöntämät tuet.

Tutustu tiedotteeseen kokonaisuudessaan Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla

TEM:in logo ja mies salkun kanssa.

Uutishuone

Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa. Mistä aloittaa yrittäjän polku? Raahen seudun kehitys...
Vedyn merkitys vihreässä siirtymässä, ilmastonmuutoksen hillinnässä ja energiakysymyksissä on vain voimistunut viimeaikaisten tapahtumien seurauksena. Syyskuussa 2022 käynnistyy esiselvitys...
Kädet täynnä töitä ja lisäpari tai useampikin hakusessa? Hienon suosion saanut tapahtuma järjestetään lokakuussa toistamiseen. Tule tapaamaan työnhakijoita ja opiskelijoita sekä kertomaan tarpeestasi...
OX2 Finland Oy on toimittanut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Hallan merituulivoimapuistohanketta Perämerellä. Hanketta ja arviointiohjelmaa...
Työterveyslaitoksen Ketterät ja hyvinvoivat yritykset -hankkeen kantavana teemana on yrityksen ja sen henkilöstön muutoskyvykkyys ja sen tukeminen. Hankkeessa autetaan Pohjois-Pohjanmaan yrityksiä...
Tarjoamalla TET-paikkaa tuet nuoren työelämään tutustumista ja pääset itsekin tutustumaan tulevaisuuden uusiin ammattilaisiin. Ilmoita TET-paikka Ilmoittautuminen on helppoa: täytä tietosi...
Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita! Seudun yrittäjille suunnatut aamuparlamentit kokoontuvat jälleen syyskuun alussa. Parlamenteissa voi jutustella mistä tahansa itselle...
Tapahtumatalo Raahessa järjestettiin kaikille avoin Risteys-rekrytointitapahtuma 17.6.2022 Risteys järjestettiin nopealla aikataululla, koska sille oli suuri tarve mm. Hanhikivi-hankkeen alasajon...