Maatalouden kustannustuen haku alkaa kesäkuussa 2023
Sähkö- ja lannoitetukia ammattimaisille maatalouden harjoittajille ja vesiviljelijöille on haettava Valtiokonttorista viimeistään 31.7.2023.
Molempia tukia voi hakea Valtiokonttorin sähköisessä asiointipalvelussa samalla hakemuksella. Hakuaika on 1.6.–31.7.2023.
Sähkötuki
Sähkötukea on mahdollista saada kulutetusta sähköenergiasta. Sähkön siirtohintaa ja perusmaksua ei huomioida.
- Tuessa otetaan huomioon 50 prosenttia vuonna 2022 ostetusta sähköenergian määrästä.
- Energian määrä kerrotaan 1.10.2022-31.3.2023 välisen ajan hakijan sähköenergian keskihinnalla (alv 0).
- Tuen alarajana on 13 snt/kWh.
- Enintään 27 snt/kWh otetaan tuen laskennassa huomioon.
- Tukea maksetaan 500–50 000 euroa tuen saajaa kohden.
Lannoitetuki
Lannoitetukeen kuuluvat maa- ja puutarhakasvien avomaan peltoviljelyssä käyttävät teollisesti valmistetut epäorgaaniset lannoitteet, orgaaniset kivennäislannoitteet tai orgaaniset lannoitteet.
- Lannoitteet tulee olla hankittu kasvukautta 2023 varten kaupallisilta toimijoilta 1.6.2022–30.4.2023 välisenä aikana.
- Tuen määrä lasketaan lannoitteiden määrän ja niiden hakijakohtaisen keskihinnan (alv 0) mukaan tonnia kohden.
- Keskihintaa laskettaessa huomioidaan 500 euroa tonnilta ylittävä osa, mutta kuitenkin enintään 300 euroa tonnilta.
- Tuen osuus on 35 prosenttia.
- Tukea maksetaan 500–35 000 euroa tuen saajaa kohden.

Uutishuone
Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa.
Mistä aloittaa yrittäjän polku?
Raahen seudun kehitys...
Vedyn merkitys vihreässä siirtymässä, ilmastonmuutoksen hillinnässä ja energiakysymyksissä on vain voimistunut viimeaikaisten tapahtumien seurauksena. Syyskuussa 2022 käynnistyy esiselvitys...
Kädet täynnä töitä ja lisäpari tai useampikin hakusessa? Hienon suosion saanut tapahtuma järjestetään lokakuussa toistamiseen. Tule tapaamaan työnhakijoita ja opiskelijoita sekä kertomaan tarpeestasi...
OX2 Finland Oy on toimittanut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Hallan merituulivoimapuistohanketta Perämerellä. Hanketta ja arviointiohjelmaa...
Työterveyslaitoksen Ketterät ja hyvinvoivat yritykset -hankkeen kantavana teemana on yrityksen ja sen henkilöstön muutoskyvykkyys ja sen tukeminen. Hankkeessa autetaan Pohjois-Pohjanmaan yrityksiä...
Tarjoamalla TET-paikkaa tuet nuoren työelämään tutustumista ja pääset itsekin tutustumaan tulevaisuuden uusiin ammattilaisiin.
Ilmoita TET-paikka
Ilmoittautuminen on helppoa: täytä tietosi...
Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita!
Seudun yrittäjille suunnatut aamuparlamentit kokoontuvat jälleen syyskuun alussa. Parlamenteissa voi jutustella mistä tahansa itselle...
Tapahtumatalo Raahessa järjestettiin kaikille avoin Risteys-rekrytointitapahtuma 17.6.2022
Risteys järjestettiin nopealla aikataululla, koska sille oli suuri tarve mm. Hanhikivi-hankkeen alasajon...