Maaseudun kehittämistuet uudistuvat 2023 ja päätöstä väliaikaisesta sähkö- ja lannoitetuesta odotetaan

Ympäristö- ja ilmastoystävälliset toimenpiteet painottuvat kaikissa tuissa. Jatkossa tukia on mahdollista hakea pääosin vain sähköisesti Ruokaviraston Hyrrä-palvelussa, joka tulee myös uudistumaan vuoden 2023 aikana.

Uuden EU-rahoituskauden mukaiset tuet tulevat haettaviksi, kun niihin liittyvä kansallinen lainsäädäntö on valmistunut ja Ruokavirasto on toteuttanut sen edellyttämät muutokset tietojärjestelmiin ja ohjeistukseen. Eri tukimuotojen haut alkavat eri aikoina. Ruokavirasto tiedottaa tukien hakujen alkamisesta myöhemmin.

Eri tukimuotojen muutoksiin voi tutustua Ruokaviraston sivuilla.

Hallituksen esittämän maatalouden sähkö- ja lannoitetuen lausuntoaika on päättynyt ja tuen tarkemmasta sisällöstä odotetaan päätöstä. Tuella halutaan varmistaa kotimaisen tuotannon jatkuminen ja huoltovarmuuden säilyminen tilanteessa, jossa tuotannon kannattavuus ja toiminnanharjoittajien maksuvalmius ovat heikentyneet.

Enimmäistukimääriksi on esitetty sähkötuen osalta 50 000 euroa ja lannoitetuen osalta 35 000 euroa tuen saajaa kohti.

Tutustu tukiesitykseen maa- ja metsätalousministeriön sivuilla.

Auringonkukka sinistä taivasta vasten.

Uutishuone

08.06.2023
Yritystoiminnan kasvu on varmin keino varautua tulevaisuuden haasteisiin. Kasvuun ja kannattavuuteen liittyvät tekijät ovat ajureita, jotka erottavat hyvää taloudellista...
07.06.2023
SSAB ja Fortum käynnistävät toteutettavuusselvityksen koskien vetypelkistetyn rautasienen valmistuksen mahdollisuuksia tulevaisuudessa myös Raahessa. Selvityksessä...
07.06.2023
Yhteistyön tuloksena Raahen Sataman toimintoja hyödynnetään Hallan rakentamisen käynnistyessä, arviolta vuosikymmenen loppupuolella. Lisäksi Raahen Sataman ja OX2:n solmiman sopimuksen myötä ne...
07.06.2023
Maaseudun yritys- ja hanketukien haut EU-rahoituskaudelle 2023–27 avautuvat vaiheittain tämän vuoden aikana. Hakemukset tehdään uudistuneessa Hyrrä-asiointipalvelussa....
07.06.2023
Metsähallitus käynnistää kahden merituulivoimapuiston kilpailutusten valmistelut. Pyhäjoen ja Raahen lisäksi toinen hanke on Närpiöön kuuluvalla merialueella....
07.06.2023
Yrityssparraus-valmennus tarjoaa tukea ja kannustusta ensimmäisiin askeleisiin kohti yrittäjyyttä. Matalan kynnyksen valmennus avaa ovia nuorille yrittäjyyden maailmaan...
06.06.2023
Juhlarahaston vuoden 2023 stipendihakemukset olivat rahaston historian korkeatasoisimmat. Jokainen hakemus oli saanut erinomaisen tason vähintään kahdelta arviointikohteelta työelämältä, lopputyöstä...
01.06.2023
Muokattu 19.6.2023. Lisätty Swecon raportti uutisen liitteeksi. Raahe on ottanut vastuuta vetytalouden kehityksestä niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin....