Yrityksen kasvu ja kehitys lähtevät selkeistä tavoitteista

Yrityksen kasvu ja kehitys lähtevät selkeistä tavoitteista

Yrityksen kestävä kasvu -työpajasarjan toinen osa, "Tavoitteiden ja kasvustrategian kirkastus", keräsi yhteen yrittäjiä ja liiketoiminnan kehittäjiä Raahen seudulta. Yrittäjät pureutuivat intensiivisesti oman liiketoimintansa kehittämiseen ja sparrasivat omia strategioitaan yhdessä asiantuntijoiden ja toisten yrittäjien kanssa.

Visio, missio ja tavoitteet eivät ole vain abstrakteja käsitteitä, jotka jätetään pöytälaatikkoon pölyttymään. Päinvastoin näiden tehtävä on ohjata jokapäiväistä toimintaa ja tulevia päätöksiä yrityksessä. Kun ne ovat selkeitä ja yksinkertaisia, niihin on helpompi sitoutua ja niitä on mahdollista hyödyntää käytännön tasolla.

Työpajassa osallistujat tutustuivat muun muassa Blue Ocean -strategiaan, joka pyrkii luomaan uutta markkinatilaa perinteisen kilpailun sijaan. Työkalun avulla yrittäjät oppivat tunnistamaan markkinoiden rajoitteita ja etsimään uusia asiakasryhmiä, joiden tarpeita ei vielä ole täytetty. Lisäksi työkaluina käytettiin Ansoffin matriisia ja muita käytännönläheisiä menetelmiä kasvustrategian rakentamisessa.

Tavoitteiden laadinnan tärkeys korostui työpajassa. Tarkasti määritellyt selkeät, mitattavat ja saavutettavat tavoitteet antavat yritykselle suunnan, johon koko organisaatio voi sitoutua.

Palautteissa yrittäjät kiittelivät työpajan konkreettisuutta ja hyödyllisyyttä:

Keskustelu oli todella avartavaa, sain uusia näkökulmia strategiaan ja mahdollisesti muokkaamme sitä tämän työpajan pohjalta.

Seuraava osa Yrityksen kestävä kasvu -työpajasarjaa järjestetään 6.11.2024 ja teemana on Kasvua vahvalla toimintasuunnitelmalla. Tavoitteena on muuttaa strategia konkreettisiksi toimenpiteiksi, jotta yritykset voivat saavuttaa tavoitteensa suunnitelmallisesti ja hallitusti.

Ilmoittautuminen on auki seuraavaan työpajaan – varmista paikkasi ja tule kehittämään yrityksesi kasvun suuntaa! Työpajat järjestää Raahen seudun kehityksen hallinnoima ja EU:n osarahoittama Tupla KIT -hanke.

Osallistujia koulutustilassa kuuntelemassa asiantuntijaa.

Uutishuone

Haluatko olla mukana rakentamassa käytännönläheistä mallia pk-yritysten vastuullisuustyöhön ja -raportointiin? Etsimme pilottiyrittäjiä mukaan kokeiluun, jossa kehitetään...
Lokakuun alussa järjestimme VATUPASSI-projektin viimeiset vastuullisuuden perusvalmennukset Alavieskassa Linnakallion rauhallisessa ympäristössä ja Siikajoella Vanhalla...
Tervetuloa mukaan kansainvälistymisen aamukahveille! Marraskuussa käynnistyvän sarjan lyhyissä tietoiskuissa pääset tutustumaan ja syventymään ajankohtaisiin aiheisiin...
Yrityksen kasvu ei synny sattumalta. Se rakentuu osaamisesta, laadusta ja vastuullisuudesta. Yrityksen kestävä kasvu -työpajasarja tarjoaa yrittäjille mahdollisuuden...
Miten voimme tukea yrityksiä vastuullisuustyössä ja kiertotalouden edistämisessä? VASKI – Vastuullista kiertotaloutta 2026–2028 Suunnitteilla oleva VASKI-hanke...
Syyskuussa järjestetty Innostu tuotekehityksestä -työpaja toi Korsu Oy:n koulutustilaan yrittäjiä ja asiantuntijoita. Aamupäivän aikana kuultiin käytännön esimerkkejä...
Syyskuussa järjestetty Kehity tiimin vetäjänä -työpaja toi yhteen esihenkilöitä ja tiiminvetäjiä pohtimaan, millaista johtajuutta tämän päivän työyhteisöt tarvitsevat....
Syksyn aikana soitamme sadoille seutukunnan yrittäjille ja yrityksen edustajille. Vuosittain toteutettava yritysbarometri tehdään nyt 27. kerran. Barometrin...