Langin Kauppahuone mukana Digi-AEC-hankkeessa

Digi-AEC-hanke paneutuu arkkitehtuurin, teknisen suunnittelun ja rakennusalan mahdollisuuksiin saada digitalisaatiosta hyötyä toimialan koko arvoketjun toiminnan tehostamiseen ja kustannusten säästämiseen. 

Hankkeen yhtenä teemana on korjausrakentaminen

Hankkeessa on ollut mukana Raahen yhdeksi matkailuvaltiksi noussut Langin Kauppahuone, joka on pieteetillä ja rakkaudella 1800-luvun rakennukseen kunnostettu kahvila, puoti ja majatalo kansainvälisestikin arvokkaan Pekkatorin laidalla.

Tutustu Langin Kauppahuoneen rakennusprojektiin YouTubessa

Business Oulun hallinnoima Digi-AEC keskittyy rakentamisen suunnitteluun, hankintaan, käyttöön ja ylläpitoon liittyviin prosesseihin ja niiden hallintaan Pohjois-Suomen, -Ruotsin ja -Norjan alueilla. Projektissa rakennetaan yrityksistä alueellisia klustereita ja edistetään näiden klustereiden välistä pohjoismaalaista yhteistyötä. Hankkeessa on mukana muun muassa 15 kuntaa Suomesta, Ruotsista ja Norjasta.

Lisätiedot

Hillevi Ylitorvi

puh. 040 830 3185

hillevi.ylitorvi [at] raahe.fi

Raahen seudun kehitys

Keltainen Langin Kauppahuone Pekkatorin laidalla.

Uutishuone

Yritysbarometri toteutettiin puhelinkyselynä aikavälillä 17.8. - 18.9.2020. Barometrillä kartoitetaan eri toimialojen näkemyksiä liiketoiminnan nykytilasta, tulevaisuudesta, kasvusta ja...
Varmista sujuva kaupankäynti Britannian kanssa brexitin siirtymäkauden päätyttyä. Uusi palvelu yrityksille Tullilta Brexitin siirtymäkauden päättyminen tarkoittaa monille yrityksille uusia...
Varmista paikkasi suosittuun online-rekrytointitapahtumaan marraskuussa Panostus tehokkaaseen rekrytointiin näkyy nyt enemmän kuin koskaan. On tärkeää, että yritykset ja osaajat kohtaavat. Finland...
Lakiluonnos uudesta kustannustuesta on saatu lausuntokierrokselle. Tukeen esitetään muutoksia, joiden ansiosta se vastaisi paremmin eniten kärsineiden yritysten tarpeeseen. Perusperiaatteet...
Hyvä matkailutoimija! On aika suunnata matkailun kehitystoimintaa yhä selkeämmin. Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Pohjois-Pohjanmaan matkailun kehittämistoimikunta laatii toimintaohjelman tuleville...
Seutukunnan yrityksiin saatiin valtion koronatukea yhteensä 4 300 022 euroa. Tuettujen yritysten lukumäärä yhteensä oli 319. Luvussa eivät ole mukana ravitsemus- tai maatalousalan tuet. Uusi...
Raahen Valimo Oy on aloittanut valimotoiminnan 8.10.2020 Raahessa jatkaen Miilucast Oy:n valutuotteiden tuotantoa ja toimituksia. Raahen Valimo Oy on sitoutunut toimimaan Miilucast Oy:n asiakkaiden...
Työ- ja elinkeinoministeriön päivitetty koronatilannekuva kokoaa yhteen seurantatietoa yrityksistä, työmarkkinoista, toimialoista ja toimintaympäristön muutoksista koronakriisissä. Talouden...