Koneen Säätiö avaa taiteilijoille pikahaun kotiresidenssiin 27.3.-5.4.

Koronaviruspandemia on äkillisesti tyhjentänyt monien taiteen kentällä työskentelevien kalenterit ja vaikeuttanut työskentelyä. Voisiko tämä poikkeuksellinen kriisi olla taiteilijoille aikaa, jolloin jokin uusi ja odottamaton saa mahdollisuuden kehkeytyä?

Haku on auennut perjantaina 27.3. ja päättyy sunnuntaina 5.4. klo 16. 

Koneen Säätiöltä voi hakea kolmen kuukauden työskentelyapurahaa taiteilijaresidenssiin, joka tapahtuu taiteilijan omassa kodissa.

Kotiresidenssi sisältää kuukausiapurahan sekä verkkotyöalustan ajatusten jakamiselle. Kuukausiapurahan suuruus vaihtelee kokemuksen mukaan: 2400 euroa (uran alkuvaihe), 2800 euroa (keskivaihe), 3500 euroa (kokenut tekijä). Apurahaa ei voi hakea työskentelyn muihin kuluihin. Apurahaa voi hakea vain kokoaikaiseen työskentelyyn.

Apurahaa voivat hakea taiteelliseen työskentelyynsä Suomessa työskentelevät ammattitaiteilijat, ammattitaitelijoina ulkomailla työskentelevät suomalaiset tai tekijät, joilla on tiivis yhteys Suomeen.

Apuraha maksetaan kuukausiapurahana huhti-kesäkuussa 2020. Haku on auki kaikille taiteen aloille. Apurahaa ei voi hakea yhteisölle tai työryhmälle.

Lue lisää ja hae apurahaa Koneen Säätiön sivuilta.

Koneen Säätiön logo ja asunto.

Uutishuone

Nuorista tuotannollisia yrittäjiä i4.0:n aikakaudella -hanke tarjoaa monipuolisia ja innostavia yrittäjyysvalmennuksia nuorille sekä yrittäjille mahdollisuuden tukea ja kannustaa yrittäjyyteen....
Toimitilansa tilapäisesti asiakkailta lain määräyksen tai viranomaisen päätöksen mukaisesti sulkeneet yritykset voivat hakea korvausta Valtiokonttorista 12.5.2021 alkaen. Sulkemiskorvauksella...
Yli 7000 yritystä on jättänyt hakemuksensa kolmannella tukikierroksella ensimmäisten päivien aikana. Lähes puolet hakeneista on jo saanut päätöksen ja tukea on maksettu noin 22 miljoonaa euroa. Tuen...
Kasvun tukena -sivusto kokoaa yhteen kolme itsearviointitestiä, joiden avulla voit arvioida monipuolisesti yrityksesi nykytilaa sekä digi- ja kasvuvalmiuksia. Testit tarjoavat myös...
Pyhäjokinen Kulkukoira Oy on pärjännyt erinomaisesti Alma Talent Tietopalveluiden menestyjäluokituksessa. Perusteena sertifikaatille on taloudellinen suorituskyky: vakiintunut toiminta, vakaa...
Suunnittelu- ja luvitusaineiston saattaminen suomalaisten vaatimusten tasolle on vienyt hieman odotettua enemmän aikaa.  Päivitetyn aikataulun mukaan rakentamislupa laitokselle saataisiin kesään...
Valtioneuvosto päätti REACT-EU-rahoituksen alueellisesta jaosta. Varoja myönnettiin yhteensä lähes 255,4 miljoonaa euroa. REACT-EU-toimenpiteillä tuetaan alueiden elpymistä koronapandemiasta...
Toukokuussa käynnistyy kaksi maksutonta webinaarisarjaa, joissa tarjotaan työkaluja yritysten brändäämiseen, myynnin vahvistamiseen, asiakkaan ostopäätöksen tukemiseen, kulttuurijohtamiseen,...