Kolmas kustannustukikierros on käynnissä 27.4.-23.6.2021

Yli 7000 yritystä on jättänyt hakemuksensa kolmannella tukikierroksella ensimmäisten päivien aikana. Lähes puolet hakeneista on jo saanut päätöksen ja tukea on maksettu noin 22 miljoonaa euroa.

Tuen edellytyksenä on liikevaihdon lasku

Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi COVID-19 -pandemian vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia tukikauteen (1.11.2020–28.2.2021) kohdistuvia palkkakuluja ja muita kuluja.

Tukea haetaan Valtiokonttorista. Tuen määrä on 2 000-1 000 000 euroa ja yrityksensä tukisumman voi arvioida Valtiokonttorin sivuilta löytyvällä laskurilla. Sivuilla on myös joka arkipäivä päivittyvä tilastopalvelu, josta voi tarkistaa käsittelytilanteen.

Kolme ehtoa kustannustuen saamiselle

  1. Yrityksellä on y-tunnus
  2. Liikevaihto on laskenut yli 30 % koronan vuoksi
  3. Yrityksellä on tukikaudella vähintään 2000 euroa hyväksyttäviä kustannuksia

Kaikki yritykset, jotka täyttävät tuen saamisen edellytykset ja hakevat sitä määräaikaan mennessä, tulevat sen saamaan.

Kaikkien toimialojen yritykset voivat hakea kustannustukea

Tuen piiriin suoraan kuuluvia eniten koronasta kärsineitä toimialoja on valtioneuvoston asetuksessa 180. Toimialoihin kuuluvat esimerkiksi matkatoimistot ja -järjestäjät, messujen ja kongressien järjestäjät, hotellit ja muu majoitustoiminta, ravintolat sekä kulttuuri- ja viihdetoiminta.

Toimialalistaus Valtiokonttorin sivuilla

Jos yrityksen toimiala ei kuulu tuen piiriin, yritys voi kuitenkin hakea kustannustukea, jos myöntämisehdot täyttyvät.

Poikkeus: uudet yritykset voivat hakea kustannustukea vain, jos ne kuuluvat asetuksen toimialoihin!

Uusilla yrityksillä tarkoitetaan 1.1.2020 tai sen jälkeen perustettuja yrityksiä. Niille voidaan myöntää tukea toimialan keskimääräisen liikevaihdon muutoksen perusteella. Harkinnanvarainen tuen myöntäminen ei ole mahdollista, koska yrityksen oman liikevaihdon muutosta aiempaan ei voida osoittaa.

Valtiokonttori: Kaikkien toimialojen yritykset voivat hakea kustannustukea – tietyille toimialoille tukea ilman lisäperusteluja

Valtiokonttori: Kustannustuen hakeminen Valtiokonttorista on käynnistynyt

Tukea hakemiseen Raahen seudun kehityksestä

Kaikissa hakemiseen liittyvissä asioissa voit kääntyä yritysneuvojien puoleen:

Jussi Kemilä: puh. 040 830 3018, jussi.kemila [at] raahe.fi

Riitta Palosaari: puh. 040 830 3198, riitta.palosaari [at] raahe.fi

Voit myös jättää yhteydenottopyynnön ja antaa palautetta milloin tahansa verkkosivujen kautta.

Kustannustuki.

Uutishuone

Juuri nyt työtilanne voi olla haastava monilla toimialoilla, mutta samalla se on mahdollisuus kehittää yrityksen toimintaa. Pandemiatilanteen myötä yrityksissä uudistetaan toimintatapoja muun muassa...
ELY-keskusten ja Business Finlandin kriisirahoitushaut ajetaan hallitusti alas, kun uusi toimialasta riippumaton kustannustuki aukeaa. Kuntien kautta haettavaan yksinyrittäjien tukeen muutos ei...
Raahen seudun yhteinen kauppapaikka Raaseli toimii nyt uudessa osoitteessa raaseli.fi. Verkkokaupassa on vierailtu jo yli 2700 kertaa ja kauppaa on tehty nelinumeroisen summan edestä. Tervetuloa...
Osana Verkkosilta-operaatiota Kaleva Media jakaa mediatilaa pohjoisen yrityksille. Tukea voi hakea kampanja-aikana 8.-21.5.2020. Kuka voi hakea mediatilatukea? Kaleva Median mediatilatuen ...
Suomen Yrittäjät kutsuu kaikkia yrittäjiä arvioimaan kotikuntansa toimintaa vastaamalla kuntabarometriin. Vastausaikaa on jatkettu 13.5. asti ja barometriin on lisätty kysymyksiä koronakriisiin...
Business Finlandin ja ELY-keskusten kautta jaettavat yrityskehittämisen määrärahat kriisitilanteessa ovat käymässä vähiin. Raahen seudulla rahoitusta on haettu yrityskantaan nähden vähän. Tukea...
Yritysten konkurssiin hakemista hillitään ja ulosotossa olevien tilannetta helpotetaan väliaikaisilla lakimuutoksilla. Velkojan oikeutta hakea yritys konkurssiin rajoitetaan Konkurssilakia muutetaan...
Hallitus on sopinut mallista, jolla tuetaan ravintoloita työllistämisessä sekä hyvitetään kustannuksia, joita pakollisesta sulusta aiheutuu. Ravintolat, kahvilat ja anniskelupaikat on pidettävä...