Kansainvälinen hankeyhteistyö Pohjois-Pohjanmaan eteläisellä alueella
Kansainvälinen hankeyhteistyö Pohjois-Pohjanmaan eteläisellä alueella
Raahen seudun kehityksessä on meneillään Pohjois-Pohjanmaan liiton ja eri seutukuntien rahoittama AKKE-hanke Kansainvälinen hankeyhteistyö Pohjois-Pohjanmaan eteläisellä alueella. Hanketta koordinoi kansainvälisyyskoordinaattori Mari Rannisto.
Hankkeessa kartoitetaan julkisen ja yksityisen sektorin eri toimijoiden kv-tarpeita ja sitä, onko alueelle tarvetta perustaa pysyvä kv-koordinaattorin paikka, mahdollisesti aluksi hankerahoituksella. Mikäli organisaatiollanne, yrityksellänne tai oppilaitoksellanne on kansainvälisyyteen liittyviä tarpeita, ottakaa yhteys Mariin:
Ideakilpailulla haettiin uusia ratkaisuja nuorten työllistymiseen kotiseudulle. Kilpailuaika päättyi toukokuun lopussa ja 5000 euron pääpalkintoa on tavoittelemassa 27 osallistujaa....
Digi-AEC-hanke paneutuu arkkitehtuurin, teknisen suunnittelun ja rakennusalan mahdollisuuksiin saada digitalisaatiosta hyötyä toimialan koko arvoketjun toiminnan tehostamiseen ja kustannusten...
Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita
Koronan takia tauolla olleet yrittäjien aamuparlamentit starttaavat kesäkuun puolessa välissä. Parlamenteissa voi jutustella mistä...
Kustannustuen ehdot säilyvät ennallaan. Suurille yrityksille maksettaisiin lisäksi erillistä sulkemiskorvausta, jos niiden toimitilat on suljettu lain tai viranomaisen määräyksestä...
Laina häiriötilanteisiin on tarkoitettu tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojektin (TKI) rahoittamiseen.
Paranna kilpailukykyä uudistamalla tuotteita, palveluita tai tuotantomenetelmiä
Rahoitus on...
Sulkemiskorvaus koskee Raahen seudulla ravintoloita ja muita ravitsemisyrityksiä. Sulkemiskorvaus ja kustannustuki ovat kaksi erillistä tukea ja yritys voi saada molempia.
Sulkemiskorvaus on...
Varaa yrityksellesi esittely- ja myyntitilaa tai järjestä pienneuvottelu kaupungin ytimessä. Voit myös pistäytyä coworking-tilassa työskentelemässä ilman ajanvarausta. Toiminta...
Hyvä yrittäjä,
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät toteuttaa yhteistyössä Oulun Kauppakamarin, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen, BusinessOulun ja alueen elinkeinotoimijoiden kanssa Yritysten Talousnäkymät -...