BotH2nia goes Oulu & Raahe
BotH2nia järjestää vetytaloudesta kiinnostuneille tapaamisen Oulussa ja Raahessa. Tilaisuuksissa pääset tutustumaan vetyyn liittyvien tutkimus- ja yritysuutisten lisäksi tiedon alkulähteisiin vetylaboratorioissa ja fossiilivapaan teräksen tuotantoon siirtyvään SSAB:n Raahen terästehtaaseen. Ensimmäisen tapahtumapäivän päättävässä iltatilaisuudessa Raahessa verkostoidut vetytoimijoiden kanssa.
Yritysten perustaminen ja omistajanvaihdokset ovat Suomen kestävän kasvun pullonkaula
Suunnitteletteko investointeja vai oletteko kehittämässä tai uudistamassa liiketoimintaa?
Tukea kehittymiseen ja uudistumiseen pk-yrityksille
ELY-keskuksesta haettavalla yrityksen kehittämisavustuksella voidaan tukea yrityksen investointeja sekä kokonaisvaltaista kehittymistä, joilla luodaan parempia edellytyksiä liiketoiminnalle. Avustusta voidaan myöntää pk-yritysten merkittäviin kehittämistoimenpiteisiin ja investointeihin, kun yritys
Vetyliiketoiminta kiinnostaa Pohjois-Pohjanmaalla
Lähes 150 osallistujaa kokoontui webinaariin 23.2. tutkimaan maakunnan mahdollisuuksia siirtyä vetyaikaan. Tilaisuudessa kuultiin innostavia puheenvuoroja sekä pienempiä että pidempiä askeleita ottaneilta edelläkävijöiltä.
Utajärven Yrityspuiston toimitusjohtaja Vuokko Paso ja Skarta Energyn toimitusjohtaja Kari Tuominen kertoivat Utajärvellä työn alla olevasta Suomen ensimmäisestä vetykaavasta, uusista energiainvestoinneista ja niihin kytkeytyvästä vedyn valmistuksesta ja jakelusta.
Yritysoston sudenkuopat
Omistajanvaihdos on lähes poikkeuksetta merkittävä tapahtuma, niitä ei yleensä tapahdu montaa kertaa yhden yrittäjän uralle. Netti on jo pullollaan hyviä ja asiantuntevia kirjoituksia, kuinka yrityskauppa kannattaa tehdä. Niinpä ajattelin tuoda aiheeseen uutta näkökulmaa. Listasin esimerkkejä helpoimmista tavoista tehdä yrityksen ostaminen vaikeaksi.
Pyhäjoen Yrittäjiin perustettiin Merijärven jaosto
Pyhäjoella uuden jaoksen toiminnan käynnistyminen nähdään myönteisenä asiana. Paikallisuudella on vahva merkitys ja alueella on pitkät perinteet yhteiseen tekemiseen, toteaa Pyhäjoen Yrittäjien puheenjohtaja Toni Kippola.
Pohjois-Pohjanmaan alueen kunnissa yrittäjäyhdistykset ovat merkittävässä roolissa vaikuttamassa ja suuntaamassa kuntien elinkeinopolitiikkaa. Onnistunut elinkeinopolitiikka huomioi paikallisten yrittäjien tarpeet ja ottaa yrittäjät mukaan kehitystyöhön.
Seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuuden edistämiseen 1,5 miljoonan euron rahoitus
Rahoituksen saivat Yrityssalo Oy ja kaksi Koulutuskeskus Brahen hanketta. Rahoituksella tuetaan osaamista kansainvälisissä rekrytoinneissa, yritysten rekrytointivalmiuksia sekä koulutusmahdollisuuksia seutukaupungeissa.
Yrityssalo Oy: SEUTUrekry 842 397 €
Hankkeen tavoitteena on lisätä seutukaupunkien osaamista kansainvälisissä rekrytoinneissa ja kehittää yritysten rekrytointivalmiuksia. Tavoitteena on myös kehittää keskeisten työvoimapulasta kärsivien alojen vetovoimaa.
Julkiset toimijat järjestäytyivät kansalliseksi vetyverkostoksi Raahen seudun kehityksen johdolla
Kansallisen vetyverkoston ohjausryhmä kokoontui torstaina 11.11.2021 Vaasassa ensimmäiseen kokoukseensa. Verkoston päämääriä ovat vetytalouteen liittyvän osaamisen kasvattaminen, pk-yritysten tukeminen ja Euroopan vetykartoille pääsy BotH2nia-brändiä rakentamalla.
Raahen seudun vuoden yrittäjät 2021 kunniagalleriassa
Vuoden 2021 palkittujen yrittäjien videoesittelyt ja listaus aiempien vuosien voittajista löytyvät Yrittäjien Hall of Fame -sivulta.
