Raahen seudun kalajuttuja

Kesä on tullut! Luonto kukoistaa, aurinko paistaa ja merivesi lämpenee kovaa vauhtia. Se tarkoittaa sitä, että myös kalat ovat alkaneet liikkumaan ja uivat kalastajien pyydyksiin. Alkukesä on syksyn ohella ammattikalastajan kiireisintä vuoden aikaa. Raahen seudulla pyydetään erityisesti siikaa ja ahventa. Myös pieniä määriä lohta ja särkikaloja pyydetään kaupallisissa tarkoituksissa.

Tagit

kalastus
paikallinen
ekologisuus
lähiruoka
perinteet
kalatalous
Perämeri

Alueiden osaamisen aika -foorumi - Miten yhdessä uudistumalla luodaan elinvoimaa?

Miten yhdeksän kunnan, seutukunnan ja maakunnan päättäjät, yritykset, oppilaitokset ja järjestöt ovat kevään 2021 aikana onnistuneet luomaan yhteisen kuvan alueensa haasteista ja mahdollisuuksista? Millaista verkostoyhteistyötä on tehtävä, jotta osaajat saadaan riittämään alueella ja työpaikoilla pystytään vastaamaan muuttuviin osaamisen tarpeisiin?

Seutukunnan yrittäjien aamuparlamentit käynnistyvät jälleen

Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita

Koronan takia tauolla olleet yrittäjien aamuparlamentit starttaavat kesäkuun puolessa välissä. Parlamenteissa voi jutustella mistä tahansa itselle ajankohtaisesta yhdessä yrittäjien, Raahen seudun kehityksen sekä kuntien ja yrittäjäjärjestöjen edustajien kanssa.

Kaikille avoin aamuparlamentti pyörähtää käyntiin klo 7.30 ja paikalla voi piipahtaa oman aikataulun mukaan vaikka 5 minuuttia tai tunnin, jos juttua piisaa.

NYTi4.0 tukee nuoria yrittäjyyteen ja lisää uusien teknologioiden osaamista

Nuorista tuotannollisia yrittäjiä i4.0:n aikakaudella -hanke tarjoaa monipuolisia ja innostavia yrittäjyysvalmennuksia nuorille sekä yrittäjille mahdollisuuden tukea ja kannustaa yrittäjyyteen. Verkottumisen lisäksi samalla tutustutaan kilpailuetua tuoviin uusiin teknologioihin.

Hankkeen valmennukset ovat osallistujille maksuttomia. Yhteistä hanketta vetää Centria-ammattikorkeakoulu ja mukana ovat Ylivieskan seutukunnan lisäksi Nivala-Haapajärven seutu, Haapavesi-Siikalatva ja Raahen seutu.