Yrityskysely: Merkityksellisen työn kysyntä kasvaa

Sitran toimeksiannosta yli 2 000 yritykselle tehty haastattelututkimus kertoo, että selvästi yli puolet yrityksistä tekee yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja löytää sitä kautta uusia osaajia. Trendeistä vahvimmin liiketoiminnan kehittämiseen vaikuttavat työn merkityksellisyys, verkostomainen toiminta ja osaajapula.

Sitra selvitti laajalla kyselyllä, mitä yrityspäättäjät ajattelevat osaamisesta kilpailutekijänä, oppilaitosyhteistyöstä ja siitä, mitkä trendit vaikuttavat eniten liiketoiminnan kehittämiseen.

Osaajien riittävyys, yritysten kyky ennakoida osaamistarpeita ja uudistaa osaamista nopeasti ovat edellytyksiä menestyvälle yritystoiminnalle joka puolella Suomea.

Tutustu tarkemmin Sitran uutiseen ja aineistoon

Katso tallenne kyselytulosten julkistuksesta

Osaamisen aika Raahen seudulla

Yrityspäättäjille tehty kysely on osa Sitran Osaamisen aika -projektia, jossa Raahen seutukunta ja 8 muuta aluetta ovat mukana. Tavoitteena on tehdä entistä vaikuttavampaa yhteistyötä vetovoiman kehittämiseksi, kasvattaa muutoskykyä ja saada osaajat riittämään alueella.

Sitran fasilitoimiin alueellisiin Osaamisen aika -foorumeihin ovat saaneet kutsun yritysten, oppilaitosten, järjestöjen ja julkisten toimijoiden edustajat sekä päättäjät. Raahen seudun tilaisuudet järjestetään 3.3., 31.3. ja 29.4.

Ihmishahmoja värikkäiden pallojen sisällä.

Uutishuone

Omistajanvaihdosviikko 30.10.–3.11. on Omistajanvaihdosfoorumin toteuttama suurtapahtuma, jossa viikon ajan omistajanvaihdosta tarkastellaan eri näkökulmien kautta sekä...
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston TE-live on tuottanut jo lähes 200 livelähetystä yritysten rekrytointien tueksi. Vuorovaikutteisessa lähetyksessä työnhakijat voivat esittää kysymyksiä työnantajille ja...
Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita! Seudun yrittäjille suunnatut aamuparlamentit kokoontuvat jälleen lokakuussa. Parlamenteissa voi jutustella mistä tahansa itselle...
Työkohtaamo on työnantajan ja työnhakijan kohtaamispaikka, jonka tarkoitus on helpottaa rekrytointia. Työkohtaamo järjestetään aina työnantajan tarpeiden mukaan. Varaamme ajan ja järjestämme mukavan...
Jo 35. kertaa järjestettävä Alihankinta kerää Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen noin tuhat näytteilleasettajaa 26.–28. syyskuuta 2023. Raahen seudun kehitys isännöi...
RISTEYS 4.0 järjestetään keskiviikkona 1.11.2023 klo 12–15 Koulutuskeskus Brahessa Tervahovinkadun yksikössä. Tapahtumassa esitellään opiskelijoille ja työnhakijoille alueen yritysten...
Uusi määräaikainen yrityksen kehittämisavustuksen EAKR-haku on käynnistynyt 21.8.2023 rakennerahasto-ohjelmasta Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027. Rahoitus on...
Seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta ovat edistäneet 2022–23 laajat verkostohankkeet, joissa on mukana 28 seutukaupunkia. Hankkeet ovat päättymässä syyskuun...