Yrittäjä, liity tuottavuus ja työkyky -ryhmään!

Raahen seudun yksin- ja mikroyrittäjiä kutsutaan yhteiseen ryhmään, jossa autetaan yrittäjiä tunnistamaan yrityksensä tuottavimmat liiketoiminnot.

Ryhmästä voimaa: miten jaksan ja osaan parhaiten yrittäjänä

Käynnistymässä olevassa ryhmässä tuetaan mikroyrittäjien ja yritysten työntekijöiden itsensä johtamista, kuten ajankäytön hallintaa, työpäivän organisointia sekä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista. Yrittäjät tunnistavat sekä oman ydinosaamisen että osaamistarpeensa (mm. myynti, digitaalinen mainonta, sähköiset tukityökalut).

Oman kehittämispolun aikana yrittäjät rakentavat osaamistarvekartat, jotka perustuvat yrittäjien käsitykseen tulevaisuuden haasteista ja mahdollisuuksista peilattuna omaan osaamistarpeeseen ja omiin kehityskykyihin. Tätä kehityspolkua tuetaan työohjauksellisin menetelmin.

Yrittäjien palautumista ja jaksamista kartoitetaan esim. FirstBeat -mittauksilla, josta he saavat henkilökohtaisen palautteen. Palautteen perusteella yrittäjille asetetaan jaksamista tukevat henkilökohtaiset tavoitteet ja kehittämisen kohteet. 

Kuinka pääsen mukaan?

Tuottavuus- ja työkykyryhmään pääset mukaan ottamalla suoraan yhteyttä:

  • projektitutkija Eeva Leinonen: eeva.leinonen [at] oulu.fi, 050 476 2278
  • projektitutkija Heli Kurikkala: heli.kurikkala [at] oulu.fi, 040 826 1444
  • erityisasiantuntija Kirsi Luokkala: kirsi.luokkala [at] ttl.fi, p. 050 414 3779

Toteuttajat

Mytty -hanke, Oulun Yliopisto / Kerttu Saalasti Instituutti / Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE

Työterveyslaitos

Asfalttiin piirretty hymynaama.

Uutishuone

29.04.2020
Päivitetty 6.5.2020, palvelu on nyt ilmainen v. 2022 loppuun asti myös Siikajoen ja Pyhäjoen yrityksille Raahen lisäksi. Alihankinta.info on hakupalvelu ostajille ja alihankintaa tarjoaville...
29.04.2020
Raahen seudun kunnissa yksinyrittäjien 2000 euron avustusten käsittelyssä ei ole syntynyt ruuhkia ja avustukset on saatu nopeasti maksuun. Maltilliset hakumäärät Raahessa, Siikajoella ja Pyhäjoella...
21.04.2020
Raahen seudun kehitys ja ResComi Oy ovat kehittäneet yhteistä verkkokauppaa Raahen seudun yrityksille, jotta nämä pääsevät myymään tuotteitaan ja palveluitaan kuluttajille turvallisesti suoraan...
21.04.2020
Starttiraha turvaamaan yrittäjien toimeentuloa toiminnan keskeytyessä tai työmäärän vähentyessä Starttirahaa saavien yrittäjien toimeentulo koronavirusepidemian aikana turvataan työttömyysturvan...
20.04.2020
Yrittäjät ovat voineet ilmoittautua työttömäksi 16.3. alkaen. TE-toimisto on tehnyt ilmoittautumisen helpottamiseksi Yrittäjän työmarkkinatuki -chatbotin. Yrittäjän väliaikainen työttömyysturva Kela...
17.04.2020
Poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen Verohallinto pidentää yhteisöjen ja yhteisetuuksien veroilmoitusten määräaikaa. Yhteisöjä ovat esimerkiksi osakeyhtiöt. Veroilmoituksen voi nyt antaa viiden...
17.04.2020
Raahen seudun kehitys ja Kalajoen seudun yrityspalvelukeskus aloittavat yhteisen hankkeen, jonka avulla kasvatetaan yritysten henkilöstön muutosvalmiuksia sekä kehitetään muutos- ja...
17.04.2020
Koronakriisin seurauksena etenkin pienet kaupan ja palvelualan yritykset ovat pulassa asiakkaiden kadottua. Raahen seudun kehitys haluaa tukea paikallisia yrityksiä perustamalla verkkokaupan, mistä...