Vuoden 2020 yritysbarometri on valmistunut

Yritysbarometri toteutettiin puhelinkyselynä aikavälillä 17.8. - 18.9.2020. Barometrillä kartoitetaan eri toimialojen näkemyksiä liiketoiminnan nykytilasta, tulevaisuudesta, kasvusta ja kehittymisestä sekä osaajatarpeista lyhyellä aikavälillä.

Barometri tehtiin jo 22. kertaa ja siihen vastasi 218 yrittäjää, mikä vastaa 10 % Raahen seutukunnan yrityskannasta. Vastaajista suurin osa oli pitkän linjan kokopäiväisiä yrittäjiä.

Varovaisuus lisääntynyt, lopettamisuhka edellisten vuosien tasolla 

Kasvunäkymien ennustamista yrityksissä on hankaloittanut vallitseva COVID-19 pandemia, mikä ei kuitenkaan ole toistaiseksi vaikuttanut toiminnan lopettamisen tai supistamisen tasoon verrattuna edellisvuoteen kyselyyn vastanneissa yrityksissä. Rekrytointeja suunnitellaan kokonaisuutena viime vuotta vähemmän, mutta osaajatarpeita on edelleen erityisesti metalli- ja it-aloilla. Yrityksistä 79 % arvioi henkilöstömäärän säilyvän ennallaan.

Kasvua haetaan markkinointia ja osaamista kehittämällä

Vaikka liikevaihdon kasvuodotukset ovat maltillisempia ja entistä useammalla tavoitteena on nykyisen markkina-aseman säilyttäminen, on yli puolella yrityksistä edelleen kasvuaikeita. Erityisesti matkailu-, majoitus- ja ravitsemuksen toimialoilla voimakasta kasvua hakevien yrityksien osuus on lisääntynyt. Kasvun keinoina nähdään myynnin ja markkinoinnin, osaamisen sekä uusien tuotteiden tai palveluiden kehittäminen.

COVID-19 pandemiaan vastataan digitalisaatiolla ja kartoittamalla uusia asiakaskohderyhmiä

Kasvun hidasteiksi nähtiin pandemian lisäksi erityisesti oma työssä jaksaminen ja henkilöresurssit. Edellisvuoden suurimpana haasteena koettu kilpailutilanne sijoittui vasta 6. sijalle. COVID-19 on vaikuttanut vähiten maatalouteen, it-alalle sekä metalli- ja konepajatoimintaan. Vaikeudet ovat keskittyneet odotetusti palvelualoille ja positiivisia kokemuksia on ollut 13 %:lla vastanneista, erityisesti tukku- ja vähittäiskaupan alalla. Noin puolet yrityksistä ei ollut tehnyt mitään toimenpiteitä pandemian johdosta.

Liiketoiminnan sopeuttamisen lisäksi yritykset ennakoivat pandemian näkyvän tulevaisuudessa omalla kohdallaan erityisesti digitalisaation lisääntymisenä ja uusien asiakasryhmien kartoittamisena. Muina vaikutuksina nousivat asiakaspalvelukanavien, osto- ja toimitusketjujen sekä yleinen liiketoiminnan kehittäminen.

Lisätiedot

Tuloksiin voi tutustua tarkemmin liitteenä olevasta koonnista. Toimitamme mielellämme myös laajemman raportin yritysbarometrista ja pyynnön voi lähettää osoitteeseen yrityspalvelut [at] raahe.fi

Suuret kiitokset kaikille yritysbarometriin vastanneille!

Raahen seudun kehityksen valkoinen logo sinisellä taustalla.

Uutishuone

Raahen kaupungin hankintatoimi etsii pikaisesti yritystä, joka olisi halukas toimittamaan kaupungille kankaisia, pestäviä kasvomaskeja. Yhteydenotot: Leena Räsänen

Hankintapäällikkö

...
Osaa koronatukien hakuajoista on pidennetty ja tukisummiin on tullut muutoksia. Vuoden taitteessa päättyivät muun muassa irtisanomisia ja lomautuksia koskevat joustot. Tietoja päivitetään...
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien paikallisyhdistys Siikajoen Yrittäjät on mukana finaalissa Vuoden 2020 parhaat paikallisyhdistykset 100-200 jäsenyrittäjän sarjassa. Vuoropuhelua,...
Asetusmuutos on voimassa 31.12.2020 alkaen ja koskee tämän jälkeen jätettyjä hakemuksia. Tuen hakuaika jatkuu kesäkuulle 2021 saakka Tuen alarajaa on laskettu ja ylärajaa nostettu. Uusien ehtojen...
Tapahtuma on avoinna 18.-31.1.2021 välisenä aikana ja tarjolla on satoja työ- ja koulutuspaikkoja. Näytteilleasettajat esittäytyvät Nastanetti-sivustolla Työ- ja koulutuspaikkoihin pääsee tutustumaan...
Kolme viikkoa sitten avautunut haku kustannustuen toiselle kierrokselle on saanut yritykset liikkeelle. Valtiokonttoriin saapuneiden hakemusten määrä on nyt suurempi kuin ensimmäisellä kierroksella...
Hakemukset on käsitelty ja kolmannes projekteista on jo päättynyt. Rahoitusta myönnettiin kaikkiaan 20 164 projektille, eniten kaupan alalle, teollisuuteen sekä matkailu- ja ravintola-alalle....
Yrityksen toiminnan kehittäminen on jatkuvaa toimintaa Lean-ajattelun mukaisella kehittämisellä toimintaprosessien osia voidaan tunnistaa ja järkevöittää, mikä poistaa prosesseista tuottamattomia...