Uusi verkkosivusto kokoaa työelämän selviytymistarinoita korona-ajan Suomesta

Työterveyslaitos, ministeriöt ja työmarkkinakeskusjärjestöt yhdessä Suomen Yrittäjien, Business Finlandin, Opetushallituksen, Sitran ja Työturvallisuuskeskuksen kanssa keräävät ja jakavat yhdessä kekseliäitä työkäytäntöjä, parhaita vinkkejä ja selviytymistarinoita poikkeusoloissa eri aloilta ympäri Suomen.

Hyvät käytännöt jakoon

Uudella verkkosivustolla voi jakaa oman työyhteisönsä hyvän käytännön poikkeustilanteen ajalta ja tutustua muiden kokemuksiin.

Tutustu Työelämän selviytymistarinoihin korona-ajan Suomesta.

– Työelämässä on nyt meneillään ennennäkemätön digiloikka. On tärkeää, että oppeja jaetaan laajasti ja mahdollisimman moni pääsisi tähän mukaan, toteaa tutkimusprofessori Tuomo Alasoini Työterveyslaitokselta.

– Etätyöstä on tullut asiantuntijatyötä tekeville uusi normaali. Toisaalta esimerkiksi palvelualoilla työskennellään edelleen fyysisesti läsnä työpaikoilla, mutta poikkeavissa olosuhteissa. On tärkeää koota nyt hyvät käytännöt ja hyödyntää niitä jatkossa, sanoo työmarkkinaneuvos Teija Felt työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Hanke on osa uutta kansallista, hallitusohjelmaan sisältyvää Työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelmaa, jossa työ- ja elinkeinoministeriö on mukana.

Uutinen on julkaistu Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla.

Vaaleanpunainen kukka.

Uutishuone

14.02.2024
AMK-yhteistyö luo uusia mahdollisuuksia myös Raahen alueen yrityksille. Monikampusmallilla opiskelupaikkoja on tuotu Raaheen vuodesta 2018 lähtien. Raahen seudun...
08.02.2024
Autathan meitä palvelemaan Sinua paremmin vastaamalla lyhyeen kyselyymme. Visit Raahe ja Raahen seudun kehitys järjestävät seudun matkailutoimijoille avoimia...
24.01.2024
Onko sinulla uusi liikeidea tai haluatko kehittää olemassa olevaa yritystäsi? Haluatko yrityksesi toimivan kestävämmin? Osallistu kuuden tapaamiskerran...
16.01.2024
Anna Uusitalo on aloittanut yritysasiantuntijana VATUPASSI – Vastuullinen tulevaisuus -projektissa Raahen seudulla. Projektiin etsitään yrityksiä monipuolisesti eri...
18.12.2023
Lämpimät kiitokset kuluneesta vuodesta kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Jatketaan töitä seutukuntamme menestyksen ja hyvinvoinnin eteen yhdessä myös tulevana vuonna. Kiireetöntä...
18.12.2023
Yrityksen ostamista, myymistä tai sukupolvenvaihdosta suunnitteleville yrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville henkilöille neuvontapalvelut löytyvät nyt yhden haun...
18.12.2023
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus käynnistää yrityksen kehittämisavustuksen haun jatkuvana koko Pohjois-Suomessa vuoden 2024 ajaksi tammikuun alkupuolella. Määrärahoja on...
18.12.2023
Keskuskauppakamari on julkaissut verokädenjälkilaskurin, jolla yritykset voivat laskea, kuinka paljon ne ovat maksaneet ja tilittäneet veroja ja veronluonteisia maksuja. Laskurin tarkoituksena on...