Uusi avustus pienille yrityksille nopeaan kansainväliseen kasvuun Business Finlandilta

Uusi avustus pienille yrityksille nopeaan kansainväliseen kasvuun Business Finlandilta

Business Finland on avannut Sprint‑rahoitushaun pienille yrityksille, jotka tavoittelevat kansainvälistä kasvua uuden innovatiivisen ratkaisun kautta.

Sprint‑avustus on tarkoitettu pienille, kansainvälistä kasvua hakeville yrityksille, jotka kehittävät uutta innovatiivista ratkaisua. Rahoitus tukee kehityksen alkuvaihetta, ratkaisun teknisen toimivuuden, asiakastarpeen ja markkinapotentiaalin selvittämistä ennen laajempia tuotekehityspanostuksia. Kehitettävän ratkaisun tulee tarjota selkeää kansainvälistä kilpailuetua ja mahdollisuuksia nopeaan, skaalautuvaan kasvuun. T&K-toimenpiteiden osuus projektin kustannuksista on oltava vähintään kaksi kolmasosaa projektin kaikista kustannuksista.

Toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi:

  • ratkaisun kehittäminen ja tutkimus
  • prototyypin toteutus ja teknisen toimivuuden todentaminen
  • pilotointi asiakkaiden kanssa ja jatkokehityssuunnitelmat
  • tutkimus- ja kehittämissuunnitelmat ratkaisun jatkokehittämiseksi
  • teollisoikeuksiin liittyvät selvitykset ja ensihakemukset

Lisäksi projektiin tulee sisältyä markkinoiden selvittämiseen ja liiketoiminnan suunnitteluun liittyviä toimenpiteitä, esimerkiksi:

  • ratkaisun kysynnän testaaminen asiakkaiden kanssa
  • markkinoiden ja kilpailutilanteen analysointia
  • kansainvälistä kasvua tukevien toimintatapojen kehittäminen
  • jatkorahoituksen selvittäminen ja suunnittelu sekä sijoituskierroksen valmistelu

Business Finland myöntää avustusta enintään 100 000 € (de minimis), joka kattaa 75 % projektin kustannuksista (max 133 333 €). Alle 5‑vuotiaat yritykset voivat saada rahoituksesta 70 % ennakkona. Haku on avoinna 2.3.–31.8.2026 ja hakemuksia käsitellään jatkuvasti.

Projektille hyväksyttäviä kustannuksia ovat:

  • Projektille työajan seurannan perusteella kohdistetut rahapalkat
  • Ostetut asiantuntijapalvelut, aine- ja tarvikeostot ja laitevuokrat
  • Henkilösivukustannukset, jotka hyväksytään 30 % rahapalkoista
  • Muut kustannukset, joita hyväksytään 10 % rahapalkkojen, ostojen ja vuokrien yhteissummasta

Yritykset voivat arvioida rahoituksen sopivuutta rekisteröitymällä My Business Finland -palveluun ja keskustelemalla Business Finlandin asiantuntijan kanssa.

Lisätietoja Sprint-avustuksesta Business Finlandin verkkosivuilta:
Sprint-avustus nopeaa kansainvälistä kasvua hakeville pienille yrityksille

Eri kokoisia seteleitä viuhkassa.

Uutishuone

Buusti Business Meet kokoaa yhteen ihmiset, jotka ovat kiinnostuneet itsensä kehittämisestä ja työelämässä kehittymisestä. Tapahtuman teemoina ovat itseluottamus, rohkeus...
Yrityksen talouden hallinta ei ole pelkästään numeroiden seuraamista. Se on kykyä tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja varmistaa, että yrityksellä on edellytykset kasvaa...
Vastuullisuus on tänä päivänä keskeinen osa strategista liiketoiminnan kehittämistä. Yritykset kohtaavat yhä tiukempia sääntelyvaatimuksia, ja sidosryhmien odotukset...
Miten varmistat yrityksen kasvun hallitusti ja suunnitelmallisesti? Miten myynti ja markkinointi saadaan tukemaan liiketoiminnan kehittymistä? Yrityksen kestävä...
Raahen, Siikajoen, Pyhäjoen ja Kalajoen seudulla toimiville mikro- ja pk-yrityksillä on mahdollisuus kehittää liiketoimintaansa Tupla KIT (kestävää kasvua, innovaatiotoimintaa ja uutta teknologiaa) -...
Onko yrityksellänne tarvetta tuotekehitykseen tai kansainvälistymiseen liittyvien selvitysten tekemiseen? Kasvun kiitorata voi olla siihen sopiva tukimuoto....
Asiakas kasvun avaimena -työpaja toi esiin sen, kuinka tärkeää on ymmärtää asiakkaan tarpeet ja kokemukset liiketoiminnan kehittämisessä. Seuraavissa työpajoissa...
Raahen seudun pk-yrityksille suunnattu kansainvälistymishanke tarjoaa tukea ja asiantuntemusta yrityksille, jotka haluavat laajentaa toimintaansa kansainvälisille...