Tule mukaan kehittämään seutukunnan innovaatioekosysteemiä!

Mitkä ovat keskeisimmät kehittämistavoitteet ja toimet vuoteen 2027 ekosysteemikehittämisen kannalta sekä millaiset yhteistyönmuodot ovat ekosysteemien toiminnalle soveltuvimmat Raahen seudulla?

Tule mukaan laatimaan strategiaa yhteiseen työpajaan Savonlinnan ja Kauhavan kaupunkien kanssa 4.10. Työllä varmistetaan eri toimijoiden sitoutuminen toimintaan ja pitkän tähtäimen tavoitteet kaikille osapuolille.

Seutukaupunkien elinkeinoelämä tarvitsee tuekseen toimivan innovaatioekosysteemin, jossa on alueellisesti tärkeiden toimialojen TKI-toimintaa ja koulutusta sekä toimivat yhteydet alan verkostoihin.

Ilmoittaudu työpajaan viimeistään perjantaina 30.09.2022

Seutukuntakohtaisen työskentelyn lisäksi kuullaan ja saadaan sparrausapua muiden pajaan osallistuvien kaupunkien tilanteesta. Työ linkittyy myös tekeillä olevaan alueelliseen korkeakoulustrategiaan.  

Innovaatioekosysteemillä tarkoitetaan tiedon, osaamisen, yritysten ja innovaatioiden ympärille muodostunutta kokonaisuutta sekä toimijaverkoston vuorovaikutusta, keskinäisriippuvuutta ja joustavaa oppimista.

Työpajan aineiston pohjalta laaditaan verkostotoiminnan suuntaviivat tulevaisuuden vaikuttamiselle ja yhteistyölle myös kansallisesti ja kansainvälisesti ja sitä on mahdollisuus myöhemmin hyödyntää viennin edistämisessä.

Työpajassa asiantuntijana ja fasilitaattorina toimii MDI ja se järjestetään virtuaalisena Teamissa. Ohjeet työpajaan osallistumiseksi toimitetaan sähköpostitse ilmoittautumisajan päätyttyä.

Lisätiedot

Sari Alajoki
puh. 040 135 7163
sari.alajoki [at] raahe.fi
Raahen seudun kehitys

Lisätiedot työpajasta

Henrika Ruokonen
Asiantuntija, MDI
puh. 040 848 5557
henrika.ruokonen [at] mdi.fi

Työpajan järjestää Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama Seutukaupunkien innovaatioekosysteemiverkoston kehittäminen -yhteishanke, jossa Raahen seudun kehitys on mukana neljän seutukaupungin (Iisalmi, Savonlinna, Kristiinankaupunki) ja kuuden muun verkostokumppanikaupungin kanssa.

Lampun polttimo liitutaulua vasten.

Uutishuone

14.08.2023
Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin liittojen yhteisen Pohjois-Suomen lentoliikenteen tulevaisuus -hankkeen puitteissa selvitetään lentoliikenteen aluetaloudellisia vaikutuksia kolmen...
27.06.2023
Jätäthän viestin, niin palvelemme sinua palattuamme! Raahen seudun upeista kesähelmistä ja tapahtumista saat tietoa Visit Raahesta. Toimisto ja yrityspalvelut...
26.06.2023
Uuden hallitusohjelman mukaan Yritysten kehittämispalvelut lakkautetaan vuoden 2023 lopussa. Kehittämispalvelut tiedottaa LinkedIn-tilillään, että Analyysi- ja Konsultointi-palveluja voi hakea...
26.06.2023
Päivittyvään työkaluun on kerätty tietoa muun muassa alueen yrityskannasta, työpaikoista, elinkeinorakenteesta, väestöstä ja koulutuksesta. Työkalua voivat hyödyntää niin elinkeinokehitysyhtiöt,...
26.06.2023
Nyt haettavissa ovat kaikki yritystukimuodot sekä hanketuista yhteisöjen investoinnit, koulutus- ja tiedonvälityshankkeet sekä valtaosa yhteistyöhankkeista mukaan lukien...
22.06.2023
Kesäyrittäjäsetelin tarkoituksena on luoda vaihtoehtoinen tapa saada kesätöitä nuorille heidän työllistäessään itsensä kesän ajaksi omalla työllään. Haku on auki Raahessa 19.6.-7.7.2023. Raahen...
20.06.2023
Koulutuskeskus Brahessa alkaa syksyllä 14.8.2023 korjausrakentamisen ammattitutkintokoulutus. Koulutus on jatkuvassa haussa ja sinne voi hakea Brahen sivuilta....
13.06.2023
Työnantaja, kaipaatko uusia osaajia? Yksi Suomen suurimpiin kuuluva rekrytointitapahtuma MegaMatchmaking yhdistää syyskuussa työnhakijat ja työnantajat. Nyt kannattaa toimia: tarjoamme yrityksellesi...