Tukea yrityksille korona-rahoituksen hakemiseen

Mietityttääkö tietotulva etkä ole varma, mistä ja miten rahoitusta pitäisi hakea? Saitko hylkäävän päätöksen, vaikka yritystoimintasi on kärsinyt koronakriisistä?

Pyydä tukea hakemuksen suunnitteluun

Rahoituksia ei myönnetä automaattisesti vaan ne ovat harkinnanvaraisia. Tämä tarkoittaa sitä, että rahoittajalla on oikeus hyväksyä tai hylätä hakemus. Ensimmäiseksi tulee huomioida, että rahoitusta haetaan sellaisiin toimenpiteisiin, johon rahoitus on tarkoitettu. Lisäksi hakemuksen täytyy olla oikein täytetty, perusteltu ja toimitettu oikealle taholle määrätyllä tavalla.

Rahoituksen myöntämisen kannalta hakemuksen sisältö on ratkaisevassa asemassa. Raahen seudun kehityksen asiantuntijoilta saat apua hakemuksen sisällön rakentamiseen ja suunnitelman tekemiseen. Autamme sinua myös siinä, että kaikki tarvittavat tiedot tulee toimitettua kerralla oikeaan paikkaan, jolloin säästät aikaa ja vaivaa sekä saat varmemmin hakemuksesi läpi.

Ota yhteyttä suoraan asiantuntijoihimme tai lähetä viesti sähköisen lomakkeen kautta. Sinun ei tarvitse tietää, mitä tukea olet hakemassa vaan riittää, kun kerrot yrityksestäsi ja tilanteestasi:

  • Jussi Kemilä: 040 830 3018, jussi.kemila [at] raahe.fi
  • Riitta Palosaari: 040 830 3198, riitta.palosaari [at] raahe.fi

Yrityksen koolla on väliä

Yrityksesi koko määrää sen, miltä taholta voit saada tukea. Et voi saada valtion tukirahoitusta koronakriisiin kuin yhdestä lähteestä (valtion kunnan kautta ohjaama tuki, ELY-keskus TAI Business Finland). Tukirahoitus ei estä muuta tukea, kuten helpotuksia verojen maksujärjestelyihin, laajennettua työttömyysetuutta sekä kuntien ja muiden toimijoiden itse päättämiä tukia.

Maaseudun yrityksille ja maatalouden alkutuotantoon sekä kalatalouteen väliaikaista koronakriisitukea myöntävät ELY-keskukset 18.5. alkaen.

Ohjeistukset koskevat ainoastaan poikkeustilannerahoitusta ja muut yritystuet ovat normaalisti haettavissa.

YLEINEN KUSTANNUSTUKI KORVAA BUSINESS FINLANDIN JA ELY-KESKUKSEN TUET! 8.6. KLO 16.15 MENNESSÄ SAAPUNEET HAKEMUKSET KÄSITELLÄÄN.

TEM:in kaavio poikkeustilarahoitusta myöntävistä tahoista, sisältö kerrottu tekstissä.
Kriisirahoitusta myöntävät tahot. Raahen kaupunki ja Siikajoen kunta myöntävät lisäksi lainamuotoista rahoitusta yksinyrittäjille ja enintään 2 henkilöä työllistäville mikroyrityksille. Kuva: TEM (muokattu, lisätty punainen pallo).

Kaikille yrityksille: pankit, Finnvera ja vakuutusyhtiöt

Ota yhteyttä omaan palveluntarjoajaasi pankkien ja vakuutusyhtiöiden kohdalla. Pankit myöntävät muun muassa pidennettyjä lyhennysvapaita ja Finnveran takaamaa lainaa. Omasta sopimuksesta riippuen vakuutusyhtiön kautta voi olla mahdollisuus saada korvauksia henkilö- tai keskeytysvakuutuksien kautta.

Yksinyrittäjät

Valtio ohjaa yksinyrittäjille tukea kuntien kautta. Yrittäjää kohti tukisumma on kiinteä 2000€ ja avustus maksetaan liiketoiminnan kulujen kattamiseksi koronakriisin yli pääsemiseksi. Tuki on haettavissa kaikissa Raahen seudun kunnissa 14.4.2020 alkaen.

Raahen kaupunki ja Siikajoen kunta tarjoavat lisäksi yksinyrittäjille nopeaa lainamuotoista rahoitusta yhtiöidensä kautta pahimman kauden yli pääsemiseksi. Lainan määrä on enintään 6000€ yritystä kohti.

Mikroyritykset

Valtio ohjaa 1-5 henkilöä työllistäville mikroyrityksille tukea ELY-keskuksen kautta. Avustusta voi hakea tilanneanalyysin tekemiseen (max. 10 000€) JA kehittämistoimenpiteisiin (max. 100 000€). Avustuksen määrä on 80 % hyväksyttävistä kustannuksista. Yritys voi saada avustuksesta 70 % ennakkona.

Raahen kaupunki ja Siikajoen kunta tarjoavat lisäksi mikroyrityksille, jotka työllistävät enintään 2 henkilöä yrittäjän itsensä lisäksi, nopeaa lainamuotoista rahoitusta yhtiöidensä kautta pahimman kauden yli pääsemiseksi. Lainan määrä on enintään 6000€ yritystä kohti.

Pk-ja midcap-yritykset

Valtio ohjaa 6-250 henkilöä työllistäville pk-yrityksille ja enintään 300 miljoonan euron liikevaihdon midcap-yrityksille tukea Business Finlandin kautta. Avustusta voi hakea esiselvitykseen (max. 10 000€) JA kehittämiseen (max. 100 000€). Avustuksen määrä on 80 % hyväksyttävistä kustannuksista. Yritys voi saada avustuksesta 70 % ennakkona.

Suuryritykset

Valtio ei ole ohjannut erityistä tukirahoitusta suuryrityksille Finnveran takausmahdollisuuden lisäksi.

Raahen seudun kehitys auttaa yrityksiä koronakriisissä.

Uutishuone

01.04.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö tiedottaa Lakimuutos laajentaa lomautetun oikeutta työttömyysetuuteen sekä nopeuttaa työttömyysetuuden hakemista ja saamista Lomautetulla on 1.4.2020 alkaen oikeus...
01.04.2020
HUOM! Uutinen koskee ELY-keskuksen maksullisia kehittämispalveluita. Raahen seudun kehitys tarjoaa edelleen omia palveluitaan veloituksetta niin koronakriisistä selviämiseen kuin liiketoiminnan...
01.04.2020
Maa- ja metsätalousministeriö tiedottaa Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee maaseudun yrityksille tukipakettia Tukirahoitus kohdistettaisiin maaseutumatkailuyrityksille, maataloustuotteita...
01.04.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö tiedottaa Yksinyrittäjät voivat hakea tukea sijaintikunnastaan koronavirustilanteessa. Tuen suuruus on 2000 euroa. Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan...
01.04.2020
Mainostoimisto WTF Design Oy:n omistajapohjassa tapahtuu muutos, kun Sanna Paakkonen myy osakkuuden omistamastaan yrityksestä Lasse Paakkoselle. Jatkossa kumpikin omistajista toimii WTF Designissa...
30.03.2020
Koronaviruspandemia on äkillisesti tyhjentänyt monien taiteen kentällä työskentelevien kalenterit ja vaikeuttanut työskentelyä. Voisiko tämä poikkeuksellinen kriisi olla taiteilijoille aikaa, jolloin...
30.03.2020
Verkkolaskulaki on osa EU:n verkkolaskudirektiiviä. Lain mukaan hankintayksiköllä ja elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada pyynnöstä lasku toiselta hankintayksiköltä tai elinkeinonharjoittajalta...
30.03.2020
Nouseva Rannikkoseutu ry on avannut Yritys Leader tukihaun, jonka kautta 1-2 henkilötyövuotta työllistävä mikroyritys voi saada max. 750 euron rahoituksen koronatilanteeseen sopeutumisen vuoksi...