TEM: uusi rahoitusohjelma keskisuurille yrityksille

TEM: uusi rahoitusohjelma keskisuurille yrityksille

Tesin uusi ohjelma sijoittaa koronaviruksen vuoksi vaikeuksissa oleviin yrityksiin

Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi käynnistää rahoitusohjelman koronaviruksen vaikutuksista tilapäisiin vaikeuksiin joutuneiden keskisuurten yritysten toiminnan jatkumisen turvaamiseksi. Tavoitteena on, että terveitä yrityksiä ei päästetä konkurssiin poikkeuksellisen ja niiden liiketoiminnasta riippumattoman kriisin seurauksena.

Vakautusohjelmasta sijoitetaan yrityksiin, joilla on edellytykset selvitä viruksen aiheuttamista taloudellisista ongelmista lisärahoituksen voimin. Ohjelma täydentää aiemmin julkistettua Tesin jatkorahoitusvalmiutta ja lisää Tesin toimia yritysten maksuvalmiusongelmien ratkaisemiseksi.

Väliaikaisesta ohjelmasta tehdyt sijoitukset tarjoavat nopeutetulla aikataululla apua yritysten maksuvalmiuskriisiin. Tesi rahoittaa ohjelmasta keskisuuria yrityksiä, joilla on merkittävää työllisyysvaikutusta ja liikevaihtoa Suomessa (liikevaihto vähintään 10 miljoonaa euroa, henkilöstömäärä yli 50, liiketoiminta on ollut kannattavaa ennen kriisiä ja edellytykset siihen ovat olemassa myös jatkossa). Sijoitukset ovat kooltaan 1–10 miljoonaa euroa.

Vakautusrahoitusta voi hakea Tesin verkkosivujen kautta tiiistaista 14.4.2020 alkaen. Tesi julkaisee silloin tarkemmat tiedot ohjelmasta ja rahoituksen hakemisesta.

Lue Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote kokonaisuudessaan

Tesin logo ja hammasrattaita.

Uutishuone

Jyrki Veijola aloittaa tarjoamaan isännöinnin ja taloushallinnon palveluja asuntoyhtiöille, yrityksille sekä muille organisaatioille Raahessa. Raahen toimisto palvelee Kumpeleenkujalla, entisessä...
Raahessa on avattu uusi puun sorvaukseen ja puuntyöstötyökalujen erikoisliike. Raahessa Rautaruukintien varressa Ruonan teollisuuskylässä palveleva Sorvisoppi.com on Pasi Sarkkisen omistaman...
Siikajoen kunta haluaa tarjota helpompaa ratkaisua elämiseen. Omalle tontille rakennettava kerrostalo nousee suunnitelmissa Siikajoen kuntakeskukseen Ruukkiin...
Kuntabarometri -kyselyllä kartoitetaan joka toinen vuosi kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja...
Digitaalinen omistajanvaihdospalvelu www.ovinfo.fi -palvelu on oppimisympäristö, joka jakaa tietoa yritysten omistajanvaihdoksesta mukaan lukien sukupolvenvaihdokset. Palvelu tarjoaa oppimista varten...
Oletko tullut ajatelleeksi, että vastuullisuus voisi lisätä liiketoiminnan mahdollisuuksia? Tänä päivänä myös rahoituslaitokset huomioivat vastuullisuusnäkökulman rahoituspäätöksissään. Lisäksi...
AMK-yhteistyö luo uusia mahdollisuuksia myös Raahen alueen yrityksille. Monikampusmallilla opiskelupaikkoja on tuotu Raaheen vuodesta 2018 lähtien. Raahen seudun...
Autathan meitä palvelemaan Sinua paremmin vastaamalla lyhyeen kyselyymme. Visit Raahe ja Raahen seudun kehitys järjestävät seudun matkailutoimijoille avoimia...