Tarjolla maksutonta tukea yrittäjien työstä palautumiseen, työkykyyn ja työhyvinvointiin

Työterveyslaitoksen Ketterät ja hyvinvoivat yritykset -hankkeen kantavana teemana on yrityksen ja sen henkilöstön muutoskyvykkyys ja sen tukeminen. Hankkeessa autetaan Pohjois-Pohjanmaan yrityksiä kehittämään samanaikaisesti työtä ja työhyvinvointia.

Kohderyhmänä ovat yksin-, mikro- ja pk-yritykset seuraavilla toimialoilla:

  • sosiaali- ja terveysala
  • henkilökohtaiset palvelut (kampaamo, kosmetologi, hyvinvointi) sekä
  • matkailu- ja ravintola-ala.

Koulutusta, vuoropuhelua ja yksilöohjausta

Tarjoamme monipuolista koulutusta ja työpajoja yrittäjien ja työntekijöiden työhyvinvoinnin ja jaksamisen tueksi sekä yrityksen liiketoiminnan kehittämiseksi.

Yrittäjällä ja työntekijöillä on mahdollisuus osallistua ohjattuun ja suosiota saaneeseen Muutosvuoropuheluun, jossa pääsee tutkailemaan yrityksen, yrittäjän työntekijöiden kehittämis- ja osaamistarpeita, viemään yritystä eteenpäin tekemällä pieniä kokeiluja sekä sparrailemalla kollegojen kanssa.

Lisäksi tarjoamme yksilöohjausta asiantuntijoiltamme työhyvinvoinnin eri teemoista.

Yrittäjä työntekijöineen voi osallistua vaikka kaikkiin tapahtumiin tai poimia tarjonnasta vain itselleen ja yritykselleen osuvimmat tapahtumat. Pääosaan tapahtumista voi osallistua myös etäyhteydellä.

Kaikki hankkeen toiminta on maksutonta yrittäjälle ja työntekijöille.

Tutustu hankkeen koulutuksiin ja työpajoihin.

Lisätiedot

Eveliina Korkiakangas, projektipäällikkö

eveliina.korkiakangas [at] ttl.fi

puh. 030 474 6014

Ketterät ja hyvinvoivat yritykset

Työterveyslaitos

Hanke jatkuu elokuun loppuun 2023 ja hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto. Toiminnan järjestää Työterveyslaitos, joka on STM:n alainen julkisoikeudellinen yhteisö.

Auringonkukka sinistä taivasta vasten.

Uutishuone

Tervetuloa nauttimaan kunnan tarjoamasta joulupuurosta ja keskustelemaan kahvikupposen ääressä yritystoimintaa koskettavista asioista, päivän polttavista puheenaiheista tai ihan mistä vain! Kunnan...
Podcast-sarjassa keskustellaan Alueiden osaamisen aika -työn kokemuksista ja tuloksista. Raahen seutukunta on ollut mukana verkostoyhteistyössä yhtenä yhdeksästä erilaisesta alueesta ympäri Suomen....
Pyhäjoella uuden jaoksen toiminnan käynnistyminen nähdään myönteisenä asiana. Paikallisuudella on vahva merkitys ja alueella on pitkät perinteet yhteiseen tekemiseen, toteaa Pyhäjoen Yrittäjien...
Tuki on suunnattu erityisesti majoitus-, ravintola- ja tapahtuma-aloille Tuki myönnetään yrityksille, joiden liiketoiminta on kärsinyt julkisoikeudellisesta, koronapandemian torjuntaan liittyvästä...
Rahoituksen saivat Yrityssalo Oy ja kaksi Koulutuskeskus Brahen hanketta. Rahoituksella tuetaan osaamista kansainvälisissä rekrytoinneissa, yritysten rekrytointivalmiuksia sekä...
Tervetuloa vastaamaan kyselyyn, jonka avulla selvitetään Raahen seudun työantajien uusien työntekijöiden tarvetta ja nykyisen henkilöstön lisäkoulutustarpeita. Kyselyn toteuttaa Kajaanin...
Kansallisen vetyverkoston ohjausryhmä kokoontui torstaina 11.11.2021 Vaasassa ensimmäiseen kokoukseensa. Verkoston päämääriä ovat vetytalouteen liittyvän osaamisen kasvattaminen, pk-yritysten...
Vuoden 2021 palkittujen yrittäjien videoesittelyt ja listaus aiempien vuosien voittajista löytyvät Yrittäjien Hall of Fame -sivulta. Raahe: Virpi ja Risto Ojaniemi, Motori Oy Siikajoki: Petri ja...