Ravitsemisliikkeiden toimintaa rajoitetaan ja kustannustukea kehitetään

Anniskeluaikaa rajoitetaan väliaikaisesti 1.-31.10.2020 koronaepidemian hillitsemiseksi. Epidemiasta eniten kärsineille yrityksille halutaan kehittää parempi tukimuoto.

Rajoituksia on noudatettava 8.10. alkaen

Anniskeluajaksi on määrätty klo 9-24 ja uusi aika on otettava käyttöön ravitsemisliikkeissä siirtymäajan jälkeen torstaina 8.10. Asiakaspaikkamäärää ei rajoiteta. Kaikilla asiakkailla tulee edelleen olla oma istumapaikkansa, ja ravitsemisliikkeen tulee huolehtia hyvistä hygieniakäytännöistä.

Maakunnissa, joiden THL katsoo olevan epidemian kiihtymisvaiheessa rajoitukset ovat tiukemmat. Näillä alueilla ravitsemusliikkeet on suljettava viimeistään kello 23 ja anniskelu päättyy kello 22. Lisäksi ravitsemisliikkeessä saa oleskella yhtäaikaisesti enintään puolet suurimmasta asiakasmäärästä.

Asiantuntija-arvio kiihtymisvaiheesta tehdään viikoittain, ja rajoitusmuutokset päätetään kahden viikon välein.

Aluehallintovirastojen ohje ravintoloiden toiminnan rajoittamisesta ja valvonnasta

Ohjeistus palvelualoille COVID-19-tartuntojen ehkäisemiseksi

Kustannustuen kehittäminen halutaan viedä eteenpäin pikaisesti

Hallitus selvittää pikaisella aikataululla kustannustuen vaihtoehtoja aloille, joiden toimintaedellytyksiin koronavirusepidemia on vaikuttanut pahiten. Uudesta yleisestä määräaikaisesta yritystuesta tiedotetaan selvitystyön valmistuttua.

Lue tiedote kokonaisuudessaan Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta.

Tyhjä ravintola.

Uutishuone

Verohallinnon asiakkailla on taas mahdollisuus saada lisäaikaa verojen maksuun normaalitilannetta helpommin ehdoin. Tavoitteena on helpottaa erityisesti yritysten ja toiminimiyrittäjien...
Sulkemiskorvaus koskee pieniä yrityksiä ja mikroyrityksiä, joissa on enintään 49 työntekijää. Suljetut yritykset voivat hakea myös kustannustukea. Ravintolat ja muut suljetut yritykset voivat saada...
Kustannustukilakiin on tehty muutoksia, jotka mahdollistavat tuen myöntämisen joustavammin yksinyrittäjille ja pienyrityksille. Hakemista on helpotettu edelleen selkeyttämällä hakulomaketta....
Kuutos-Tiimi on Raahessa toimiva osuuskunta, joka tarjoaa pienyrittäjille tilan tuotteiden myyntiin.

Olisiko tässä sinulle (yrityksellesi) sopiva paikka tuoda tuotteitasi esille? Toivoisimme...
Avoimella ideakilpailulla 1.4.-31.5. etsitään uutta ratkaisua haasteeseen, kuinka saada valmistuvat opiskelijat siirtymään työelämään Raahen seudulla entistä paremmin. Osallistua voi yksin tai...
Pohjois-Pohjanmaalta 41 yritystä haki Kasvu Openin maksuttomaan Kasvupolku®-sparraukseen.  Sparrausta järjestetään 15 eri alue- ja toimialakohtaisella Kasvupolulla. Hakijoita oli eniten...
Tukea yrityksen kasvuun! Onko tavoitteena yrityksen kasvu, mutta taklattavana haaste, joka pitäisi ratkaista? Kasvun kartta -hankkeen asiantuntijapalvelut ovat apunasi nyt. Hakuaikaa on 18.4.2021...
Seudun yrityksiä varten perustettu Raaseli-verkkokauppa täyttää vuoden! Kaupan tarjontaan ovat käyneet tutustumassa tuhannet asiakkaat. Liity mukaan. Mainosta ilmaiseksi ja auta asiakasta löytämään...