OX2 ja Raahen Satama solmivat yhteistyön merituulivoimapuisto Hallan rakentamiseen sekä operointiin liittyen

Yhteistyön tuloksena Raahen Sataman toimintoja hyödynnetään Hallan rakentamisen käynnistyessä, arviolta vuosikymmenen loppupuolella. Lisäksi Raahen Sataman ja OX2:n solmiman sopimuksen myötä ne tekevät yhteistyötä Halla-merituulipuiston operoinnin osalta sen valmistuttua.

OX2:n teollisen mittakaavan Halla-merituulivoimahanke sijoittuu Pohjanlahdelle, Oulun ja Raahen edustalla olevalle Suomen talousvyöhykkeelle. Hallan etäisyys Raaheen on noin 35 kilometriä.

”On hienoa aloittaa yhteistyö Raahen Sataman kanssa Hallan osalta. Raahen Satamalla on tärkeä rooli siinä, että merituulivoimapuiston rakennus ja operointi on sujuvaa. Tämä on yksi askel kohti hankkeen valmistumista ja vakaan toimintaympäristön varmistamista suomalaiselle merituulivoimalle”, sanoo Hallan projektipäällikkö Patrick Lees OX2:lta.

Raahen Sataman toimitusjohtaja Pauli Sarpola on iloinen OX2:n ja Raahen Sataman solmimasta yhteistyösopimuksesta:

”Raahen Satama sijaitsee erinomaisella paikalla silmällä pitäen tulevaa Hallan merituulipuistohanketta. Raahen Satama tulee toimimaan Perämeren johtavana monipuolisena merituulivoiman palvelukeskittymänä, joka tulee näyttelemään suurta roolia muidenkin Perämerelle tulevien merituulivoimapuiston elinkaaren ajan.”

Merituulivoimapuisto Hallan rakentamisen on suunniteltu käynnistyvän 2020-luvun lopulla ja se valmistuisi arviolta 2030. Halla-hanke käsittää maksimissaan 160 tuulivoimalaa, joiden vuosittainen sähköntuotanto on noin 12 TWh, joka vastaa noin 17 prosenttia Suomen 2021 vuoden sähköntuotannosta (69,3 TWh).

Lue lisää OX2:n tiedotteesta.

Ilmakuva Raahen Satamalle päin.

Uutishuone

Valtiokonttori on käsitellyt kaikki kesän 7.7. – 31.8.2020 haussa saapuneet kustannustukihakemukset. Hakemuksia saapui 12 875 kappaletta. Tukien yhteensovittaminen jatkuu Kustannustuki oli...
Yksinyrittäjätuelle ollaan valmistelemassa jatkoa. Valtio varautuu tukemaan yrityksiä tarvittaessa kolmannellakin kustannustukikierroksella. Kustannustukea saa hakea uudelleen joulukuussa Toisen...
Oulun yliopiston Teknillinen tiedekunta järjestää joka kuukausi torstaisin seminaareja tekniikan uusimmista saavutuksista, tutkimustuloksista ja sovelluskohteista yhdessä yritysten ja muiden...
Yritykset kokevat Venäjän-kaupan suurimmiksi haasteiksi koronaviruksen ja heikentyneen ruplan. Yritysten toiminnassa korostuu nyt Venäjällä läsnäolon merkitys, mikä näkyy etäyhteyksien, paikallisten...
Maailman tiedepäivän 10.11. kunniaksi Rosatom lanseeraa kansainvälisen Global Atomic Quiz -atomivisan, joka juhlistaa samalla venäläisen ydinteknologian 75. juhlavuotta. Maailma...
Yrityssaatavien perintäkuluihin esitetään säännöksiä nopealla aikataululla. Koronaepidemian vuoksi tehtyjä väliaikaisia muutoksia konkurssilakiin ja ulosottolakiin jatkettiin. Rajoituksia...
Mikroyrittäjä: mitä yritystoiminnassasi pitäisi kehittää? Osallistu maksuttomaan etävalmennuksen, jossa painopisteenä on liiketoiminnan kehittäminen palvelumuotoilun keinoin. Palvelumuotoilun keinoin...
Viisi pankkia ovat sopineet Euroopan investointirahaston kanssa takausohjelman lisäyksestä, jonka päätavoitteena on parantaa yritysten rahoituksen saatavuutta. 350 miljoonan euron lisärahoitus...