Nykytyöelämä kuormittaa henkisesti aiempaa useampaa

Työolobarometrin 2019 mukaan kiire oli tavallinen osa palkansaajien työn arkea, liki kolmasosa työskenteli päivittäin kiireen alaisena.

Uupumus on lisääntynyt vaikka valtaosa kokee edelleen myönteistä työnimua

Aikaisempaa useampi palkansaaja koki työnsä henkisesti raskaaksi ja lähes puolet koki haitallista stressiä työssään. Myönteistä on, että suurin osa palkansaajista koki työssään työn imua – innostusta, tarmokkuutta sekä työhön uppoutumista. Tulokset käyvät ilmi 10.11.2020 julkaistusta työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrista.

Työuupumuksen oireet ovat yhteydessä kiireen kokemukseen, stressiin sekä työn henkiseen rasittavuuteen. Naiset kokivat uupumuksen oireita useammin kuin miehet ja toimihenkilöt yleisemmin kuin työntekijät. Työuupumukset oireet olivat tyypillisimpiä kunta-alalla.

Vaikka työ aika ajoin kuormittaa, palkansaajista valtaosa oli kokenut työssään myönteistä työn imua. Vuonna 2019 suurin osa palkansaajista koki innostusta (64 %) ja tarmokkuutta (63 %) työssään. Niin ikään yli puolet (56 %) oli kokenut työhön uppoutumista. Sukupuolella, iällä tai sosioekonomisella asemalla oli yllättävän vähän vaikutusta koettuun työn imuun. Yleisintä työn imu oli kuntasektorilla.

Lue uutinen kokonaisuudessaan työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilta

Työolobarometri seuraa työelämän laadun kehitystä suomalaisten palkansaajien näkökulmasta. Vuonna 2019 tutkimukseen vastasi 1 555 palkansaajaa. Tutkimuksen tiedot voi luotettavasti yleistää koskemaan työssä olevia palkansaajia koko Suomessa ja kaikilla sektoreilla.

Muurahainen kantamassa vihreää lehden palaa.

Uutishuone

Raahen seudun yritykset ja oppilaitokset pääsevät jälleen esittelemään työ-, harjoittelu- ja opiskelumahdollisuuksia heti alkukeväästä Risteys 3.0 -rekrytointitapahtumassa. Aika: tiistai 21.3.2023...
Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita! Seudun yrittäjille suunnatut aamuparlamentit kokoontuvat jälleen maaliskuussa. Parlamenteissa voi jutustella mistä tahansa itselle...
Visit Raahe järjestää keväällä 2023 Siikajoella kolme tilaisuutta, jossa kuullaan ja keskustellaan matkailun ajankohtaisista teemoista, käydään läpi Visit Raahen kumppanuuspaketteja ja Visit...
Seutukaupunkien korkeakoulustrategia ja -visio ja innovaatioekosysteemistrategiat tähtäävät osaavan työvoiman saatavuuteen. Lisäksi seutukaupunkeihin pääsee nyt tutustumaan sijoittumisnäkökulmasta...
KIRAilmasto-ohjelman viimeiset haut ovat auki Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelma tukee vuosina 2021–2023 yhteensä 40 miljoonalla eurolla Suomessa toimivia yrityksiä ja muita toimijoita...
Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa.

  Mistä aloittaa yrittäjän polku? Raahen seudun...
Koulutuskeskus Brahe tarjoaa tänä keväänä uuden 5 osaamispisteen laajuisen sesonkityöntekijän koulutuksen, jossa yhdistyvät opinnot ja kesätyö. Koulutuksessa suoritetaan hygieniapassi ja...
Miten erottua työmarkkinoilla ja houkutella oikeat osaajat, johtaa työntekijäkokemusta ja rakentaa monimuotoista työelämää? Kilpailu osaavasta työvoimasta käy koko ajan kuumempana ympäri Suomea....