Nouseva Rannikkoseutu on palkinnut Hanna-Leena Korhosen vuoden virkahenkilönä

Nouseva Rannikkoseutu on palkinnut Hanna-Leena Korhosen vuoden virkahenkilönä

Raahen seudun kehityksen matkailupäällikkö Hanna-Leena Korhonen ja Veden äärellä -hanke ovat saaneet tunnustuksen erinomaisesta työstä matkailun kehittämisen parissa.

Palkintoperusteluissa todetaan, että Veden äärellä -hankkeen tiimin avulla on koottu ansiokkaasti yhteen matkailutoimijoita Raahesta, Pyhäjoelta ja Siikajoelta ja tarjottu heille mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen ja verkostoitumiseen. Raahen seudun vahvuudet on kirjattu matkailun kehittämissuunnitelmiin, ja Visit Raahe -sivustolle on saatu houkuttelevia elämyspaketteja.

Matkailu tuo sekä uusia toimeentulomahdollisuuksia että uusia palveluja myös paikallisten asukkaiden ulottuville, ja samalla alueen vetovoimaisuus sekä pitovoima kasvavat. Työ matkailun eteen jatkuu Visit Raahessa!

Katso vuoden 2019 palkitut toimijat Nousevan Rannikkoseudun verkkosivuilta

Nouseva Rannikkoseutu ry on Leader-ryhmä, joka kannustaa maaseudun asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään uusia työpaikkoja ja yrityksiä. Leader-ryhmät rahoittavat yleishyödyllisiä ja elinkeinotoimintaa edistäviä hankkeita sekä yritystukia.

Hanna-Leena Korhonen.

Uutishuone

Uusi määräaikainen yrityksen kehittämisavustuksen EAKR-haku on käynnistynyt 21.8.2023 rakennerahasto-ohjelmasta Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027. Rahoitus on...
Seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta ovat edistäneet 2022–23 laajat verkostohankkeet, joissa on mukana 28 seutukaupunkia. Hankkeet ovat päättymässä syyskuun...
Soitamme Raahen seudun kehityksestä satoihin seutukunnan yrityksiin syys-lokakuussa ja toivomme Sinulta löytyvän hetken aikaa vastata kysymyksiin yritystoiminnastanne....
OX2 yhdessä IKEA:n Ingka Investmentin kanssa suunnittelee merituulivoimapuistoa Oulun ja Raahen edustan merialueelle Suomen talousvyöhykkeelle. Merituulivoimapuisto...
Päivittyvään työkaluun on kerätty tietoa muun muassa alueen yrityskannasta, työpaikoista, elinkeinorakenteesta, väestöstä ja koulutuksesta. Työkalua voivat hyödyntää niin elinkeinokehitysyhtiöt,...
Yritystoiminnan kasvu on varmin keino varautua tulevaisuuden haasteisiin. Kasvuun ja kannattavuuteen liittyvät tekijät ovat ajureita, jotka erottavat hyvää taloudellista...
SSAB ja Fortum käynnistävät toteutettavuusselvityksen koskien vetypelkistetyn rautasienen valmistuksen mahdollisuuksia tulevaisuudessa myös Raahessa. Selvityksessä...
Yhteistyön tuloksena Raahen Sataman toimintoja hyödynnetään Hallan rakentamisen käynnistyessä, arviolta vuosikymmenen loppupuolella. Lisäksi Raahen Sataman ja OX2:n solmiman sopimuksen myötä ne...