Mitä yritys voi tehdä jo nyt ennen kuin kustannustukihaku avautuu?
Kustannustuen toinen kierros on tavoitteena saada haettavaksi joulukuun lopussa Valtiokonttorista. Yritys voi valmistautua hakuun jo nyt.
Tarkista valtuudet ja yrityksesi tiedot
Tarkista, että nimenkirjoitusasiat ovat kunnossa
- Hakemuksen voi tehdä joko nimenkirjoitusoikeudellinen tai valtuutettu.
- Yrityksen/yhteisön puolesta edustamiseen tarvittavat valtuutukset tulee olla kunnossa Suomi.fi-valtuudet -palvelussa.
- Kustannustukea haetaan valtuudella ”Yritysrahoituksen hakeminen”.
Tarkista Verohallinnolle ilmoittamasi tilinumero
- Kustannustuki voidaan maksaa vain tilille, jonka yritys on ilmoittanut Verohallinnolle!
- Ilmoita uusi numero tarvittaessa OmaVero-sivuillasi.
Huolehdi alv-myyntitietojen ilmoittamisesta ajallaan
- Yrityksen liikevaihdon alenema todetaan verohallinnolle annettujen alv-myyntitietojen perusteella.
Tarkemmat ohjeet on kerrottu Valtiokonttorin sivuilla. Sivuille lisätään myöhemmin myös video-ohje hakemuksen täyttämiseen.
Tuen hakeminen edellyttää, että hakijalla on Y-tunnus. Kustannustukea voivat hakea myös ensimmäisellä kierroksella tukea hakeneet yritykset.

Uutishuone
Työ- ja elinkeinoministeriö ja Business Finland myöntävät yrityksille avustusta kiertotalousratkaisuihin. Tavoitteena on luoda uusia työpaikkoja sekä edistää ilmastotavoitteita ja kiertotalouden...
Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän selvityksen mukaan kotimaanmatkailun keskeiset vetovoimatekijät liittyvät muun muassa vastuullisuuteen ja turvallisuuteen.
Kehittämisehdotuksia...
29% prosenttia pienistä ja keskisuurista yrityksistä on vaihtamassa omistajaa Pohjois-Pohjanmaalla seuraavan viiden vuoden kuluessa, käy ilmi tuoreesta Pk-yritysbarometrista.
Yhteistyötä...
Alueille suunnattujen elpymisvarojen myöntäminen käynnistyy kevään 2021 aikana. Rahoituksella tuetaan erityisesti pk-yrityksiä digitalisaation ja vihreän talouden näkökulmasta.
Rahoitusta...
Kustannustuesta järjestetään kolmas hakukierros. Yksinyrittäjätuki on jatkossa osa kustannustukea.
Haku auki huhtikuussa?
Tavoitteena on avata kolmannen kierroksen kustannustukihaku...
Kustannustukihakemuksen tulee olla perillä klo 16.15 perjantaina 26.2. joko lähetettynä Valtiokonttorin sähköisessä palvelussa tai perillä Valtiokonttorin kirjaamossa.
Kustannustuen hakeminen...
Toimintaympäristön hallitseminen jatkuvan muutoksen keskellä on haastavaa niin johtajille kuin henkilöstölle. Mihin yrityksesi kaipaa tukea?
Maksuttomat koulutukset yritysten tarpeisiin
KASKI-hanke...
Yrityksesi kasvun mahdollisuus löytyy digitaalisista palveluista, olipa kyse nettisivustosta, mobiilisovelluksesta, toimintaa tehostavasta järjestelmästä, myyntialustasta tai muusta digitaalisesta...