Mikä kustannustuen toisella kierroksella muuttuu?

Kustannustukeen on tehty muutoksia ensimmäisen kierroksen kokemusten perusteella, jotta se vastaisi paremmin yritysten tarpeita.

Muutoksia hyväksyttäviin kuluihin, tuen rajoituksiin ja tukikauteen

Kustannustuen perusperiaate säilyy ennallaan, eli tuki kohdennetaan yrityksille, jotka ovat eniten kärsineet pandemiasta. Yritykset, joiden toimialalla liikevaihto on laskenut vähintään 10 %, voivat hakea tukea ilman erillisiä perusteluita. Perusteeksi käyvät nyt myös rajoituksista aiheutuneet välilliset vaikutukset toimintaan.

Hyväksyttäviin kustannuksiin luetaan toisella kierroksella joustamattomat kulut, menetykset sekä palkat.

  • Joustamattomilla kuluilla viitataan niihin, jotka yrityksen olisi maksettava joka tapauksessa, vaikka liiketoiminta pysähtyisi. Kulut tarkistetaan tukea myönnettäessä aina yrityskohtaisesti. Valtiokonttori on listannut esimerkkejä kuluista.
  • Menetykset ovat esimerkiksi ennakkomaksuja, joista ei saada palautusta tai hyvitystä.
  • Palkkatiedot saadaan Tulorekisteristä, mutta nyt toiminimiyrittäjät voivat itse ilmoittaa hakemuksessa omat yksityisnostonsa (myös henkilöyhtiöt, mikäli palkkatietoja ei rekisteristä saada).

Tukikausi on pidentynyt kahdesta kuukaudesta viiteen.

  • Aikaa 1.6.-31.10.2020 verrataan vuoden takaiseen tilanteeseen ja yrityksen liikevaihdon on tullut laskea vähintään 30 %.
  • Jos yritys on perustettu 1.5.2019 tai myöhemmin, käytetään vertailussa tammi- ja helmikuuta 2020.
  • Jos yritys on perustettu 1.3.2020 tai sen jälkeen, ei tukea ole mahdollista saada.

Aiemmassa kustannustukikierroksessa ollut vähintään 20 000 euron liikevaihtoraja on poistettu kokonaan.

Muita saatuja koronatukia ei enää vähennetä myönnettävästä tukimäärästä.

  • Tuesta vähennetään ainoastaan vakuutuskorvaukset, jotka on saatu tukikauden aikana nimenomaan pandemiaan liittyen.
  • Kaikkien myönnettyjen tukien yhteismäärä ei kuitenkaan saa ylittää 800 000 euroa.
Taulukko kustannustuen muutoksista, jotka kerrottu jutussa).

Uutishuone

Valtiokonttorista haettava kustannustuki on yrityksen tilillä muutamassa päivässä nopean käsittelyn ansiosta. Kustannustuki on haettavissa 31.8.2020 saakka Koronaepidemiasta eniten kärsineiden...
Tule mukaan Business-taitoja kädentaitajille -koulutukseen! Koulutus antaa sinulle avaimet liiketoimintasi kehittämiseen. Koulutus loka-toukokuussa 2020-2021 Koulutuksen pääteemoja ovat:...
Pattijoen keskustaan Raahessa on avautunut kesäkuussa uusi majoitustila Easy Housing Raahe. Aiemmin tilat toimivat ruokakauppana, mutta Siwan sulkiessa ovensa muutama vuosi sitten oli tiloille...
Väliaikaisia muutoksia työmarkkinajoustoihin on jatkettu vuoden 2020 loppuun asti. Muutoksilla tuetaan uuden yritystoiminnan käynnistämistä, yrittäjien toimeentuloa sekä työnantajien ja...
Myyntiosaamista kehitetään jälleen syyskaudella useassa työpajassa. Myyntiin ja markkinointiin panostaminen nousee tutkimuksissa vuosittain Raahen seudulla kasvua hakevien yritysten keskeisimmäksi...
100 syytä matkailla Suomessa -kampanja laajenee. Erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten näkyvyyttä halutaan lisätä ja saada matkailukausi jatkumaan pidemmälle syksyyn. Lisärahoituksella...
Soitamme satoihin yrityksiin elo-syyskuussa jo 22. yritysbarometrin tiimoilta – käytäthän hetken aikaasi vastaamiseen. Mitä yrityksille kuuluu? Puhelinhaastatteluna vuosittain toteutettavan...
Valtio tukee koronasta kärsineitä yrityksiä uudella kustannustuella, jonka piirissä on 368 toimialaa. Tukea voivat saada myös liiketoimintaa harjoittavat yhdistykset ja säätiöt. Kustannustuki haetaan...