Matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yrityksille uusi kustannustukikierros joulukuussa

Hallitus esittää muutoksia yritysten määräaikaisesta kustannustuesta annettuun lakiin. Kustannustukea jatketaan kohdistamalla tuki erityisesti matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yrityksille.

Tuen myöntää Valtiokonttori ja sen enimmäismäärä olisi miljoona euroa yritystä kohden. Hakukausi alkaisi joulukuussa 2021.

Tukikelpoisia olisivat myös muiden toimialojen yritykset, joihin tai jonka merkittävään asiakaskuntaan on kohdistunut julkisoikeudellinen pandemian hallintaan liittyvä rajoitus. Pelkkää viranomaisen suositusta ei pidetä rajoituksena.

Lue työ- ja elinkeinoministeriön tiedote viidennestä kustannustukikierroksesta

Kustannustuki.

Uutishuone

Raahen seudun yhteiseksi kauppapaikaksi perustettu Raaseli-verkkokauppa on avattu myös kauppaa käyville yhdistyksille. Lahjakortit, mainostaminen ja paikalliset verkkokaupat yhteiselle alustalle...
Hallituksen esittämässä kustannustuessa yläraja on puoli miljoonaa euroa yritystä kohden ja tuki osoitetaan eniten koronaepidemiasta kärsineille toimialoille. Poikkeusmenettelyn kautta myös...
Työttömyysetuuden suojaosaa korotetaan 500 euroon ja liikkuvuusavustuksen matka-aikaa lyhennetään väliaikaisesti. Hallitus esittää yrittäjän työttömyysturvaan ja lomautusta koskeviin...
Oletko miettinyt yrityksesi jatkosuunnitelmia? Vastaamalla kyselyyn varmistat, että omistajanvaihdoksesi tulee menemään onnistuneesti maaliin. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät kaipaa tietoa...
Sustainable Travel Finland -merkin saaneet yritykset ja alueet saavat käyttöönsä jatkuvan kehittämisen mallin, matkailun kestävään kehitykseen liittyvää uusinta tietoa sekä markkinointitukea ja...
Kustannustuen lakiesitys etenee ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle 4.6.2020. Kustannustuella vahvistetaan yritysten maksuvalmiutta sekä pyritään pienentämään konkurssiuhan alle...
Päivitetty 5.6. (tuki on nyt haettavissa, lisätty viimeiset hakupäivät sekä linkit TEM:in uusimpaan tiedotteeseen ja KEHA:n tarkistuspalveluun kuuluuko yritys joukkomaksatuksen piiriin)...
Yritys voi pyytää alkuvuonna 2020 maksamiaan arvonlisäveroja takaisin. Käytännössä yritys tekee maksujärjestelypyynnön ja maksaa palautetun arvonlisäveron myöhemmin takaisin Verohallinnolle...