Maaseudun yritys- ja hanketukien haku on alkanut Hyrrä-asiointipalvelussa

Nyt haettavissa ovat kaikki yritystukimuodot sekä hanketuista yhteisöjen investoinnit, koulutus- ja tiedonvälityshankkeet sekä valtaosa yhteistyöhankkeista mukaan lukien viljelijä- ja yritysryhmähankkeet sekä valmisteluraha.

Lisää hanketukimuotoja tulee hakuun syksyllä 2023. Silloin käynnistyvät esimerkiksi laajakaistahankkeiden, pienhankkeiden ja Leader-ryhmien kautta haettavien alueiden välisten hankkeiden haut.

Tukien päätöksenteko ja maksaminen alkavat vaiheittain syksyn 2023 aikana.

Maaseudun yritystukia voivat hakea maaseudulla sijaitsevat mikro- ja pienet yritykset. Tukea voi saada yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Tukea voidaan myöntää myös keskisuurten maataloustuotteita jalostavien yritysten investointeihin.

Hanketukia voivat hakea julkis- ja yksityisoikeudelliset yhteisöt, kuten yhdistykset, järjestöt, oppilaitokset ja kunnat. Rahoitusta voi saada esimerkiksi koulutukseen ja tiedonvälitykseen, yleishyödyllisiin investointeihin, kylien kehittämiseen, elinkeinojen kehittämiseen sekä innovaatiohankkeisiin. Osaaminen, innovaatiot ja digitalisaatio ovat läpileikkaavia teemoja kaikissa toimissa.

Lue Ruokaviraston tiedote kokonaisuudessaan.

Viiden sadan euron seteleitä viuhkassa.

Uutishuone

Hyvät asiakkaat ja yhteistyökumppanit Erikoinen vuosi 2020 on päättymässä ja on aika kiittää sekä suunnata katse tulevaan. Koronapandemia on vaikuttanut Raahen seutukunnassakin niin yritysten ja...
Veroasioita ja tulorekisteri-ilmoittamista voi hoitaa sähköisesti Katso-tunnisteella ja -valtuuksilla 30.4.2021 asti. Lisäksi Tullin asiointipalveluissa osa asiakkaista voi käyttää Katso-palvelua...
Neljättä kertaa jaettu maakunnallinen tunnustus annettiin Törmälän tilalle Siikajoelta erityisesti lähiruoan ansiokkaasta nostamisesta. Paikallinen ruoka- ja ruokakulttuuri ovat olleet aina yrityksen...
Haemme tiimiimme määräaikaista joukkoliikennesuunnittelijaa Tulevaisuuden älykkään joukkoliikenteen esiselvitys-hankkeeseen ajalle 1.3.2021-31.8.2021. Päivitetty 12.1.2021 Hakuaikaa on jatkettu!...
Kustannustuen toinen kierros on tavoitteena saada haettavaksi joulukuun lopussa Valtiokonttorista. Yritys voi valmistautua hakuun jo nyt. Tarkista valtuudet ja yrityksesi tiedot Tarkista, että...
Vastaamalla kyselyyn voi vaikuttaa myönteisen sijoituskulttuurin ja omistajuusympäristön luomiseen Suomessa. Yrityksille, omistajille ja muille yhteisöille järjestetään erilliset kohdennetut kyselyt...
Hallitus esittää muutosta lakiin tuesta ja hyvityksestä ravitsemisyrityksille. Muutos keventää pienyritysten hallinnollista rasitetta ja kustannusta, kun hyvitystä koskevat tilinpäätösvelvoitteet...
Jäikö seutukaupunkien yhteinen verkkokauppa -webinaari väliin tai haluaisitko kerrata parhaat palat, kuinka pääset mukaan verkkokauppaan? Verkkokaupan realiteetit ja yritystarinat...