Maaseudun yritys- ja hanketukien haku on alkanut Hyrrä-asiointipalvelussa

Nyt haettavissa ovat kaikki yritystukimuodot sekä hanketuista yhteisöjen investoinnit, koulutus- ja tiedonvälityshankkeet sekä valtaosa yhteistyöhankkeista mukaan lukien viljelijä- ja yritysryhmähankkeet sekä valmisteluraha.

Lisää hanketukimuotoja tulee hakuun syksyllä 2023. Silloin käynnistyvät esimerkiksi laajakaistahankkeiden, pienhankkeiden ja Leader-ryhmien kautta haettavien alueiden välisten hankkeiden haut.

Tukien päätöksenteko ja maksaminen alkavat vaiheittain syksyn 2023 aikana.

Maaseudun yritystukia voivat hakea maaseudulla sijaitsevat mikro- ja pienet yritykset. Tukea voi saada yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Tukea voidaan myöntää myös keskisuurten maataloustuotteita jalostavien yritysten investointeihin.

Hanketukia voivat hakea julkis- ja yksityisoikeudelliset yhteisöt, kuten yhdistykset, järjestöt, oppilaitokset ja kunnat. Rahoitusta voi saada esimerkiksi koulutukseen ja tiedonvälitykseen, yleishyödyllisiin investointeihin, kylien kehittämiseen, elinkeinojen kehittämiseen sekä innovaatiohankkeisiin. Osaaminen, innovaatiot ja digitalisaatio ovat läpileikkaavia teemoja kaikissa toimissa.

Lue Ruokaviraston tiedote kokonaisuudessaan.

Viiden sadan euron seteleitä viuhkassa.

Uutishuone

Raahen kaupunkimarkkinointi toteuttaa toista kertaa suuren suosion saavuttaneen palveluiden joulukalenterin, jossa esitellään 24 raahelaista palveluntarjoajaa kaupungin sosiaalisen median kanavissa....
Mitkä ovat keskeisimmät kehittämistavoitteet ja toimet vuoteen 2027 ekosysteemikehittämisen kannalta sekä millaiset yhteistyönmuodot ovat ekosysteemien toiminnalle soveltuvimmat Raahen seudulla? Tule...
Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden ja Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma Alihankinta ja AlihankintaHEAT järjestetään 27.–29. syyskuuta 2022 Tampereen Messu- ja...
Voisiko vety olla tulevaisuudessa yksi osa-alue yrityksesi liiketoimintaa, tai onko se sitä jo nyt? Entä millaista osaamista haluaisit lisää vetyyn liittyen?  Raahen seudun kehitys ja...
Oulu Talent Hub tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan pk-yrityksille ainutlaatuisen mahdollisuuden lähteä mukaan kansainvälisen liiketoiminnan ja rekrytoinnin mentoriohjelmaan. Se on osallistujille maksuton....
Maailman suurimmat teollisuusmessut Hannoverissa 17.-21.4.2023 keräävät paikalle noin 66 000 kävijää ja 2500 näytteilleasettajaa. Messuilla kurkistetaan tulevaisuuteen sekä luodaan ja vahvistetaan...
Pohjois-Euroopan johtavat messut valmistavan teollisuuden alihankkijoille järjestetään 40 vuoden kokemuksella Jönköpingissä 15.-17.11.2022. Ruotsin suurin teollisuustapahtuma kerää paikalle noin 1200...
Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa. Mistä aloittaa yrittäjän polku? Raahen seudun kehitys...