Kysely kansalaisille: Mikä saisi sinut sijoittamaan kotimaisiin yrityksiin?

Vastaamalla kyselyyn voi vaikuttaa myönteisen sijoituskulttuurin ja omistajuusympäristön luomiseen Suomessa. Yrityksille, omistajille ja muille yhteisöille järjestetään erilliset kohdennetut kyselyt.

Kotimaisen omistamisen ohjelma

Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt kotimaisen omistamisen ohjelmatyön syyskuussa 2020. Ohjelmalla tavoitellaan yritysten kasvun kautta kotitalouksien vaurastumista, uusia työpaikkoja, hyvinvointia ja talouskasvua. Tarkoituksena on löytää keinoja vahvistaa, monipuolistaa ja tasa-arvoistaa yritysten suomalaista omistajuutta.

Kotimaisella omistajuudella tarkoitetaan sitä, että suomalaisia yrityksiä omistavat suomalaiset tahot. Omistajat voivat olla esimerkiksi kotitalouksia, yrityksiä, säätiöitä, sijoittajia, eläkeyhtiöitä tai valtio.

Vastaa kyselyyn

Kansalaisille avatussa kyselyssä kotitaloudet pääsevät kertomaan oman näkemyksensä. Vastaaminen tarjoaa mahdollisuuden tuoda tietoa ja näkemystä päätöksenteon tueksi.

Esimerkkejä kysymyksistä

  • Jos saisit 10 000 euroa ylimääräistä rahaa ensi kuussa, mitä tekisit tällä rahalla ensisijaisesti?
  • Millä tavalla sijoittaisit ylimääräiset rahat?
  • Miten kuvailisit suomalaista asenneilmapiiriä vaurastumista ja omistamista kohtaan?
  • Millaisia kokemuksia sinulla on ollut osakesäästötilistä?
  • Millä tavoin yksityishenkilöiden sijoittamista kotimaisiin yrityksiin tulisi edistää?

Lue tiedote kokonaisuudessaan työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta

 

Kasa kolikoita joiden päällä istuu pieni henkilöfiguuri.

Uutishuone

Hyvällä työnantajamielikuvalla varmistat sen, että teille halutaan tulla töihin ja työntekijänä myös pysytään pitkään. Työnantajamielikuva rakentuu monista palasista ja kaikki lähtee liikkeelle...
Sivustolta löytyy kattavasti tietoa Raahen seudun korkeakouluyhteistyöstä ja täällä kehitetystä Monikampus –mallista sekä ennakoinnista ja erilaisista toteutetuista...
Kasvupolku -ohjelmaan valittiin mukaan 20 yritystä. Raahen seutukunnasta mukana on raahelainen WTF Design. Yritykset valittiin sparrausohjelmaan tuomariston...
Tuen hakemista yksinkertaistetaan ja maksatusta nopeutetaan. Käyttöön tulee myös uusi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki. Uudistuksen tavoitteena on lisätä palkkatuen käyttöä yrityksissä....
Pyöräily on vahvassa nosteessa niin meillä Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tiesitkö, että EU:n maaliskuussa julkaistu tavoite tähtää pyöräilyn määrän kaksinkertaistamiseen vuoteen 2030 mennessä?...
Sähkö- ja lannoitetukia ammattimaisille maatalouden harjoittajille ja vesiviljelijöille on haettava Valtiokonttorista viimeistään 31.7.2023. Molempia tukia voi hakea Valtiokonttorin sähköisessä...
Koulutuskeskus Brahessa tiistaina 21.3. järjestetty Risteys-rekrytointitapahtuma onnistui houkuttelemaan mukavan määrän kävijöitä liikkeelle. Myös seudulla asuvia kansainvälisiä työnhakijoita oli...
Muokattu 22.3. klo 16.29 Lisätty esiselvitys uutisen liitteeksi. VTT:n selvityksen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla pystyttäisiin tuottamaan tarpeeksi vetyä koko Suomen vedyntuotantotavoitteiden...