Kustannustukea on maksettu yli 33 miljoonaa euroa

Kolme viikkoa sitten avautunut haku kustannustuen toiselle kierrokselle on saanut yritykset liikkeelle. Valtiokonttoriin saapuneiden hakemusten määrä on nyt suurempi kuin ensimmäisellä kierroksella vastaavaan aikaan.

Enemmän hakemuksia, enemmän maksettua tukea

Tukihakemuksia on saapunut yhteensä 8 226. Se on 2 298 kappaletta enemmän kuin kustannustuen ensimmäisen hakukierroksen aikana. Tukea on nyt myös maksettu lähes 10,5 miljoonaa euroa enemmän.

Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä Valtiokonttorin palveluun. Puhelinpalvelussa ja chatissa saatujen asiakaspalautteiden keskiarvo on 9 (asteikolla 4–10).

Valtiokonttorin sivustolta löytyy hakuohjeet suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, video-ohje hakemuksen täyttämisestä, tallenne kustannustuki-webinaarista sekä vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. Tuen määrää ja 2 000 euron minimitukisumman täyttymistä voi arvioida laskurilla sekä taulukon avulla.

Asiakaspalvelu palvelee puhelimitse ja verkkosivujen chatin välityksellä.

  • Puhelinpalvelu 0295 50 3050, arkisin klo 9-15

Kustannustukea voi hakea 26.2.2021 saakka – nyt on hyvä hetki hakea

Kustannustukihakemuksia on saapunut lähes 400 päivittäin. Hakukanava avattiin juuri ennen joulua, ja hakemusten määrä tullee kasvamaan hakuajan loppua kohden. Toiseksi viimeisellä hakuviikolla jätettiin edellisellä kierroksella erityisen paljon hakemuksia.

Siirry Valtiokonttorin kustannustukisivuille

Tutustu tarkemmin Valtiokonttorin tiedotteeseen

Hylätyissä kustannustuen hakemuksissa toistuvat samat syyt (uutinen Yrittäjien sivuilla)

Sadan euron seteleitä.

Uutishuone

Eero Sallisen Martikkalan kotieläinpiha voitti 13–17-vuotiaiden sarjan vuoden 2020 yrityskilpailussa. Nuoria kannustetaan yrittäjyyteen Raahen seudulla monin tavoin. Positiivinen yrittäjäasenne ja...
Yleisen vetovoiman lisääminen ja ripeä lupakäsittely ovat yrittäjien mielestä kunnan tehokkaimmat tavat tukea yrittäjyyttä, kertoo Yrittäjägallup. Yrittäjägallupissa selkeät kärjet Suomen Yrittäjien...
Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee työperäisen maahanmuuton lupaprosesseihin pikakaistaa erityisosaajille, start up –yrittäjille ja heidän perheenjäsenilleen. Päätös oleskeluluvasta...
Palveluissa tarjotaan Suomen johtavien asiantuntijoiden apua sekä räätälöityjä ja kustannustehokkaita palveluita pk-yrityksille, jotka haluavat kehittää liiketoimintaansa, kasvaa, uudistua ja...
KASKI-hanke järjestää kevään 2021 aikana koulutuksia Raahen ja Ylivieskan seutukunnan alueen yrityksille. Koulutukset suunnataan myynnin ja markkinoinnin, sekä innovaatiomyönteisen toimintakulttuurin...
Yritysten omistajanvaihdosten onnistuminen on merkittävä yhteiskunnallinen haaste Kysymys on yrittäjien menestyksestä, ja kansantalouden kasvusta. Omistajanvaihdoksissa on mitä suurimmassa määrin...
Haen joukkorahoitusta kirjakaupan alkuvaraston perustamiskustannuksiin. Ryhtymällä mesenaatiksi pääset osalliseksi karhun salaseuraan. Kampanjan kesto: 2.3.-17.4.2021 Karhun kirja&paperi -...
Raahen AMK-koulutustarjonta kasvaa jälleen. Yhteishaku syksyllä alkaviin koulutuksiin on 17.3.-31.3.2021 ja koulutuksia markkinoidaan koko Suomen kattavalla kampanjalla. Haluaako yrityksesi näkyä...