Kustannustukea on maksettu lähes 23 miljoonaa euroa

Valtiokonttorista haettava kustannustuki on yrityksen tilillä muutamassa päivässä nopean käsittelyn ansiosta.

Kustannustuki on haettavissa 31.8.2020 saakka

Koronaepidemiasta eniten kärsineiden toimialojen yrityksille suunnattua kustannustukea on haettava elokuun 2020 aikana. Tuen käsittely on erittäin nopea, kun hakemuksella on toimitettu kaikki tarvittavat tiedot. Hakemuksen voi tallentaa myös keskeneräisenä ja täydentää myöhemmin viimeiseen hakupäivään mennessä.

Tutustu linja-autoyrittäjän kokemukseen tuen hakemisesta Yrittäjien sivuilla

  • Tukisumma yritystä kohden on 2 000 – 500 000 euroa.
  • Tukea saadakseen yrityksen liikevaihdon on tullut laskea vähintään 30 % vertailuajankohtaan nähden.
  • Tuen voi saada ainoastaan ohjeistuksen mukaan hyväksyttäviin palkka- ja kiinteisiin kuluihin.

Valtiokonttorin sivuilta löytyy kattava tietopaketti hakemisen tueksi ja ohjeet ovat saatavilla suomen ohella myös ruotsiksi ja englanniksi. Kirjallisten ohjeiden lisäksi on tarjolla video-ohje hakemuksen täyttämiseen sekä tallenne kustannustuki-webinaarista.

Linkit ja Valtiokonttorin asiakaspalvelu

Tarkista kuuluuko toimialasi tuen piiriin

Arvioi tuen määrä laskurilla

Usein kysytyt kysymykset

Hae kustannustukea

Ota yhteyttä Valtiokonttorin asiakaspalveluun

Puhelut arkisin klo 9-15 numeroon +358 295 503 050 (ei lisämaksuja, normaali operaattorin matkapuhelin-/palveluverkkomaksu)

Sähköposti kustannustuki [at] valtiokonttori.fi

Valkoiset portaat ja Valtiokonttorin kolmikielinen logo.

Uutishuone

Tervetuloa nauttimaan kunnan tarjoamasta joulupuurosta ja keskustelemaan kahvikupposen ääressä yritystoimintaa koskettavista asioista, päivän polttavista puheenaiheista tai ihan mistä vain! Kunnan...
Podcast-sarjassa keskustellaan Alueiden osaamisen aika -työn kokemuksista ja tuloksista. Raahen seutukunta on ollut mukana verkostoyhteistyössä yhtenä yhdeksästä erilaisesta alueesta ympäri Suomen....
Pyhäjoella uuden jaoksen toiminnan käynnistyminen nähdään myönteisenä asiana. Paikallisuudella on vahva merkitys ja alueella on pitkät perinteet yhteiseen tekemiseen, toteaa Pyhäjoen Yrittäjien...
Tuki on suunnattu erityisesti majoitus-, ravintola- ja tapahtuma-aloille Tuki myönnetään yrityksille, joiden liiketoiminta on kärsinyt julkisoikeudellisesta, koronapandemian torjuntaan liittyvästä...
Rahoituksen saivat Yrityssalo Oy ja kaksi Koulutuskeskus Brahen hanketta. Rahoituksella tuetaan osaamista kansainvälisissä rekrytoinneissa, yritysten rekrytointivalmiuksia sekä...
Tervetuloa vastaamaan kyselyyn, jonka avulla selvitetään Raahen seudun työantajien uusien työntekijöiden tarvetta ja nykyisen henkilöstön lisäkoulutustarpeita. Kyselyn toteuttaa Kajaanin...
Kansallisen vetyverkoston ohjausryhmä kokoontui torstaina 11.11.2021 Vaasassa ensimmäiseen kokoukseensa. Verkoston päämääriä ovat vetytalouteen liittyvän osaamisen kasvattaminen, pk-yritysten...
Vuoden 2021 palkittujen yrittäjien videoesittelyt ja listaus aiempien vuosien voittajista löytyvät Yrittäjien Hall of Fame -sivulta. Raahe: Virpi ja Risto Ojaniemi, Motori Oy Siikajoki: Petri ja...