Kustannustuen uudelleen käyttöönotto etenee

Hallitus antoi kustannustuen jatkoa koskevan esityksen 29.10.2020. Tuki on korvaus yrityksen joustamattomista kustannuksista ja palkkamenoista, mutta sillä ei korvata liikevaihdon laskemista.

Kustannustuen haku pyritään avaamaan joulukuun lopussa

Yritykset hakevat tukea edelleen Valtiokonttorista. Kustannustukea voi hakea, vaikka yritys olisi jo saanut muita suoria koronapandemian seurauksia lieventämään tarkoitettuja tukia. Jo myönnetyt tuet huomioidaan kuitenkin kustannustuen määrässä siten, että tuet yhteenlaskettuina eivät ylitä 800 000 euroa.

Kustannustuen ehtona olisi edelleen, että yrityksen liikevaihto on laskenut merkittävästi. Liikevaihdon laskua tarkastellaan sekä toimialatasolla (-10 %) että yrityskohtaisesti (-30 %). Toimialakohtaisella tarkastelulla tuki pystytään kohdentamaan eniten koronapandemiasta kärsineisiin yrityksiin.

Tukikauden pituus pitenee viiteen kuukauteen, liikevaihdon mininimiraja poistuu

  • Tukikauden pituudeksi ehdotetaan viittä kuukautta ajanjaksolla 1.6.2020–31.10.2020. Aiemmin tukijakson pituus oli kaksi kuukautta.
  • Liikevaihdon laskua verrataan tukikautta vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2019. 1.5.2019 tai sen jälkeen perustetuille yrityksille vertailujakso on 1.1.–28.2.2020.
  • Tukeen oikeuttavan liikevaihdon minimiraja (20 000 euroa 4 kuukauden vertailukaudella) poistetaan, ja näin tuki kohdistuisi paremmin pieniin yrityksiin. Pienin maksettava tuki olisi edelleen 2000 euroa.

Tuen piiriin kuuluvista toimialoista säädetään myöhemmin erillisellä asetuksella. Toimialat määritellään Verohallinnolta saatavien kesä-lokakuun 2020 liikevaihtotietojen perusteella.

Lue tiedote kokonaisuudessaan Työ- ja elinkeinoministeriön sivulta

Kysymyksiä ja vastauksia hallituksen esityksestä kustannustuen uudelleen käyttöönottamisesta

Yrittäjät järjestää kustannustuesta infon 12.11.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset tilaisuuteen Yrittäjien sivulla

TEM:in logo ja henkilö salkun kanssa.

Uutishuone

Hyvä yrittäjä, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät toteuttaa yhteistyössä Oulun Kauppakamarin, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen, BusinessOulun ja alueen elinkeinotoimijoiden kanssa Yritysten Talousnäkymät -...
Yrittäjien työmarkkinatukea esitetään jatkettavan 30.9.2021 asti. Tavoitteena on turvata yrittäjien toimeentuloa koronaepidemian aiheuttamassa epävarmassa tilanteessa. Työmarkkinatukea on saanut noin...
Raahen seudun kehitys tarjoaa ilmaisen kanavan seutukunnassa sijaitsevien yritystonttien ja toimitilojen myynti- ja vuokrausilmoituksille. Ilmoituksesi huomataan Tontti- ja toimitilapörssissä on...
KUURA-hanke tarjoaa yrittäjälle osaamista, tietoa ja toimintamalleja työntekijän työkyvyn tukemiseen Suomessa tavoitellaan nykyistä pidempiä työuria ja avaintekijänä tähän on työkyvyn säilyminen myös...
Yli 30 yritystä osallistui kahden vuoden pitkäjänteiseen, monipuoliseen ja syvälliseen myyntivalmennukseen Sales is a King -hankkeessa. Kuinka myyntitoiminnan fokus muuttui ja ymmärrys syveni vuosien...
Jääkö yrityksen kehittäminen arkisen työn jalkoihin? Tarjoamme tukea muutos- ja kehitystarpeisiin kaikenkokoisille yrityksille. Palvelu on maksuton. Kokemusta haasteiden ratkaisuun Yritys saa...
Nuorista tuotannollisia yrittäjiä i4.0:n aikakaudella -hanke tarjoaa monipuolisia ja innostavia yrittäjyysvalmennuksia nuorille sekä yrittäjille mahdollisuuden tukea ja kannustaa yrittäjyyteen....
Toimitilansa tilapäisesti asiakkailta lain määräyksen tai viranomaisen päätöksen mukaisesti sulkeneet yritykset voivat hakea korvausta Valtiokonttorista 12.5.2021 alkaen. Sulkemiskorvauksella...