Kustannustuen kuudes hakukierros on käynnissä 31.5.2022 asti

Tuki on suunnattu erityisesti majoitus-, ravintola- ja tapahtuma-aloille koronapandemiasta selviämiseksi. Tuki kohdistuu kuluihin, jotka ovat syntyneet 1.12.2021-28.2.2022.

Kustannustukea haetaan Valtiokonttorin sähköisen haun kautta. Haku on käynnistynyt 26.4. klo 9 ja hakuaika päättyy 31.5. klo 16.15. Yritysten kokoa tai yhtiömuotoa ei ole rajattu, ja myös säätiöt ja yhdistykset, joilla on liiketoimintaa voivat hakea tukea.

Ehdot tuen saamiseksi

  • Verohallinnolle ilmoitettu päätoimiala kuuluu tuen piiriin.
  • Hakijalla on Y-tunnus.
  • Liikevaihto on laskenut yli 25 % vertailukausien välillä.
  • Tukijaksolla 1.12.2021-28.2.2022 on ollut palkkakuluja ja joustamattomia kuluja, joita on vaikea sopeuttaa.

Tukea voivat saada harkinnanvaraisesti muutkin toimialat, jos yritykseen tai sen asiakaskuntaan on kohdistunut julkisoikeudellinen koronapandemian torjuntaan liittyvä rajoitus ja muut ehdot täyttyvät.

Yritykset, jotka on perustettu 1.12.2021 tai sen jälkeen, eivät voi saada kustannustukea.

Välineitä tuen arvioimiseksi ja tilastotietoa myönnetyistä tuista

Valtiokonttorin yritysten kustannustuki sivuilta löytyvät:

  • seikkaperäiset ohjeet korvauksen hakemiseksi
  • tuen piiriin kuuluva toimialalistaus
  • laskuri korvauksen määrän arvioimiseen sekä
  • joka arkipäivä täydentyvät tilastotiedot haetuista korvauksista.

Lisätietoja on saatavilla myös verkkosivujen chat-robotin ja asiakaspalvelun kautta:

  • Puhelut: 029 550 3530, avoinna ma-pe klo 9-12.00
  • Sähköposti: kustannustuki [at] valtiokonttori.fi

Ota yhteyttä paikalliseen asiantuntijaan!

Kaikissa tukiin liittyvissä asioissa seutukunnan yrityksiä palvelevat myös Raahen seudun kehityksen asiantuntijat:

Jussi, puh. 040 830 3018
jussi.kemila [at] raahe.fi

Riitta, puh. 040 830 3198
riitta.palosaari [at] raahe.fi

Kustannustuki.

Uutishuone

05.03.2024
Raahessa on avattu uusi puun sorvaukseen ja puuntyöstötyökalujen erikoisliike. Raahessa Rautaruukintien varressa Ruonan teollisuuskylässä palveleva Sorvisoppi.com on Pasi Sarkkisen omistaman...
29.02.2024
Siikajoen kunta haluaa tarjota helpompaa ratkaisua elämiseen. Omalle tontille rakennettava kerrostalo nousee suunnitelmissa Siikajoen kuntakeskukseen Ruukkiin...
19.02.2024
Kuntabarometri -kyselyllä kartoitetaan joka toinen vuosi kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja...
15.02.2024
Digitaalinen omistajanvaihdospalvelu www.ovinfo.fi -palvelu on oppimisympäristö, joka jakaa tietoa yritysten omistajanvaihdoksesta mukaan lukien sukupolvenvaihdokset. Palvelu tarjoaa oppimista varten...
14.02.2024
Oletko tullut ajatelleeksi, että vastuullisuus voisi lisätä liiketoiminnan mahdollisuuksia? Tänä päivänä myös rahoituslaitokset huomioivat vastuullisuusnäkökulman rahoituspäätöksissään. Lisäksi...
14.02.2024
AMK-yhteistyö luo uusia mahdollisuuksia myös Raahen alueen yrityksille. Monikampusmallilla opiskelupaikkoja on tuotu Raaheen vuodesta 2018 lähtien. Raahen seudun...
08.02.2024
Autathan meitä palvelemaan Sinua paremmin vastaamalla lyhyeen kyselyymme. Visit Raahe ja Raahen seudun kehitys järjestävät seudun matkailutoimijoille avoimia...
24.01.2024
Onko sinulla uusi liikeidea tai haluatko kehittää olemassa olevaa yritystäsi? Haluatko yrityksesi toimivan kestävämmin? Osallistu kuuden tapaamiskerran...