Kustannustuen ensimmäisen kierroksen hakemukset käsitelty, tukea maksettu noin 127 miljoonaa euroa

Kustannustuen ensimmäisen kierroksen hakemukset käsitelty, tukea maksettu noin 127 miljoonaa euroa

Valtiokonttori on käsitellyt kaikki kesän 7.7. – 31.8.2020 haussa saapuneet kustannustukihakemukset. Hakemuksia saapui 12 875 kappaletta.

Tukien yhteensovittaminen jatkuu

Kustannustuki oli tarkoitettu yrityksille ja yhdistyksille, joiden liikevaihto oli pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla oli vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Valtiokonttori on vastaanottanut yhteensä noin 1 100 oikaisuvaatimusta, joista lähes kaikki on käsitelty. Tukea on maksettu tähän mennessä noin 127 miljoonaa euroa.

Valtiokonttori jatkaa edelleen yrityksille vuonna 2020 myönnettyjen koronatilanteeseen liittyvien tukien yhteensovittamista yritysten määräaikaisen kustannustuen kanssa. Muut tuet vähennetään kustannustuesta kokonaan tai osittain laissa säädetyn mukaisesti. Työn arvioidaan jatkuvan Valtiokonttorissa ensi vuoden puolelle saakka.

Kustannustuen asiakaspalvelu palvelee numerossa 0295 59 3050 arkisin klo 9–15.

Valkoiset portaat ja Valtiokonttorin kolmikielinen logo.

Uutishuone

Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän selvityksen mukaan kotimaanmatkailun keskeiset vetovoimatekijät liittyvät muun muassa vastuullisuuteen ja turvallisuuteen. Kehittämisehdotuksia...
29% prosenttia pienistä ja keskisuurista yrityksistä on vaihtamassa omistajaa Pohjois-Pohjanmaalla seuraavan viiden vuoden kuluessa, käy ilmi tuoreesta Pk-yritysbarometrista. Yhteistyötä...
Alueille suunnattujen elpymisvarojen myöntäminen käynnistyy kevään 2021 aikana. Rahoituksella tuetaan erityisesti pk-yrityksiä digitalisaation ja vihreän talouden näkökulmasta. Rahoitusta...
Kustannustuesta järjestetään kolmas hakukierros. Yksinyrittäjätuki on jatkossa osa kustannustukea. Haku auki huhtikuussa? Tavoitteena on avata kolmannen kierroksen kustannustukihaku...
Kustannustukihakemuksen tulee olla perillä klo 16.15 perjantaina 26.2. joko lähetettynä Valtiokonttorin sähköisessä palvelussa tai perillä Valtiokonttorin kirjaamossa. Kustannustuen hakeminen...
Toimintaympäristön hallitseminen jatkuvan muutoksen keskellä on haastavaa niin johtajille kuin henkilöstölle. Mihin yrityksesi kaipaa tukea? Maksuttomat koulutukset yritysten tarpeisiin KASKI-hanke...
Yrityksesi kasvun mahdollisuus löytyy digitaalisista palveluista, olipa kyse nettisivustosta, mobiilisovelluksesta, toimintaa tehostavasta järjestelmästä, myyntialustasta tai muusta digitaalisesta...
Muhiiko mielessäsi idea täydellisestä tuotelahjasta, joka korostaa Raahe-brändissä kuvattua raahelaista identiteettiä ja on ekologisesta näkökulmasta kestävä? Voit ideoida tuotetyypin tarjouksessa...