Kuka korvaa koronaviruksen yritystoiminnalle aiheuttamia vahinkoja?

Koronavirus on aiheuttanut poikkeuksellisen tilanteen niin yksittäisille ihmisille kuin yrityksille. Tartuntojen yleistyminen ja taudin leviämisen ehkäisemiseksi tehtävillä toimenpiteillä voi olla suuria vaikutuksia yritystoimintaan. Vaarana on kysynnän heikentyminen ja työntekijöiden mahdollinen sairastuminen.

Mikäli yrityksen vakuutukset ovat kunnossa, niistä saattaa löytyä korvauksia koronaviruksen yritystoiminnalle aiheutuvien vahinkojen kattamiseksi. Yritysten vakuutukset ovat yleensä räätälöityjä sopimuksia, joten niissä on paljon yhtiö-, vakuutus- ja sopimuskohtaisia eroja. Vakuutusturva tulee aina tarkistaa omasta vakuutusyhtiöstä.

Henkilövakuutukset

Henkilöiden sairastumisia ja mahdollisia kuolemantapauksia korvataan vakuutusehtojen mukaan matkustajavakuutuksista, henki- ja sairauskuluvakuutuksista sekä työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta.

Vapaaehtoisissa vakuutuksissa on paljon yhtiökohtaisia eroja, joten vakuutusturva kannattaa tarkistaa omasta vakuutusyhtiöstä.

Keskeytysvakuutukset, epidemiakeskeytysvakuutus ja epidemiakeskeytysturva

Keskeytysvakuutukset korvaavat yleensä sellaisia menetyksiä ja ylimääräisiä kuluja, joita yritykselle aiheutuu toiminnan keskeydyttyä kokonaan tai osittain yrityksen omalle tai liikekumppanin omaisuudelle sattuneen esinevahingon tai nimetyn henkilön tapaturman vuoksi.

Tartuntatautiepidemioiden kohdalla vahinkojen korvattavuuden edellytyksenä saattaa olla, että Suomen viranomainen on antanut tartunta-, eläintauti- tai elintarvikelakiin perustuvan velvoittavan ja välittömästi vakuutettuun liiketoimintaan liittyvän määräyksen tartunta- tai eläintautien vastustamiseksi.

Viranomaismääräyksestä aiheutuvien toimenpiteiden tulee liittyä välittömästi vakuutettuun liiketoimintaan. Jos viranomainen esimerkiksi määrää tietyn hotellin käyttökieltoon tai karanteeniin viruksen leviämisen estämiseksi, on lähtökohtaisesti kyseessä tiettyyn liiketoimintaan kohdistuva vakuutusehtojen mukainen viranomaismääräys.

Jos yrityksen työntekijä on kaksi viikkoa karanteenissa, jatkuuko palkanmaksu?

Työnantajalla ei lain mukaan ole palkanmaksuvelvoitetta karanteenin ajalta.

Suomessa on voimassa tartuntatautilaki, jossa määritellään oikeus tartuntatautipäivärahaan. Rahaan on oikeutettu, jos liikkeellä on tartuntatauti ja ihminen on määrätty eristykseen taudin leviämisen takia.

Tartuntatautipäivärahan määrä on työntekijän todellisen ansionmenetyksen suuruinen. Jos henkilö tekee muuta työtä tai vain osittain omaa työtään, tartuntatautipäivärahaa maksetaan siltä osin kuin hänelle on aiheutunut ansionmenetystä. Jos työnantaja maksaa työntekijälle palkkaa karanteenin ajalta, vaikka työntekijä on estynyt tekemään työtään, maksetaan tartuntatautipäiväraha työnantajalle.

Yrittäjän tartuntatautipäiväraha määräytyy YEL- tai MYEL-vuosityötulon perusteella. Päivärahan määrä on etuuden alkamishetkellä voimassa olevan YEL- tai MYEL-vuosityötulon 1/300.

Lisätietoa vakuutusyhtiöiden ja viranomaisten nettisivuilta

Pohjola Vakuutus

IF Vahinkovakuutus

LähiTapiola

Fennia

Pohjantähti

Turva

Työ- ja elinkeinoministeriö

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Ulkoministeriö

Kela, tartuntatautipäiväraha

Seteleitä kämmenellä.

Uutishuone

03.04.2024
Tarjoamme hyvien asiakasvirtojen varrelta Raahen sairaalasta kahvilanpitomahdollisuutta. Annamme toimivat tilat ja laitteet vuokrattavaksi aktiiviselle asiakaspalvelijalle. Kahvilan tilat koostuvat...
28.03.2024
Raahen seudusta halutaan kehittää tunnettu, ympärivuotinen ja vetovoimainen matkailukohde kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille. Visit Raahe kutsuu seutukunnan...
27.03.2024
Tiesitkö, että vastuullisuuden huomioiminen omassa liiketoiminnassa vaikuttaa tänä päivänä jo rahan hintaan? Samaan aikaan isommat yritykset joutuvat tarkastelemaan toimitusketjuja ja...
27.03.2024
Oletko ruoka-alan yrittäjä, kulttuuri- tai matkailutoimija tai alalla toimimisesta kiinnostunut? Onko sinulla lähiruokaan tai ruokamatkailuun liittyvä tuoteidea, jonka...
27.03.2024
Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa. Mistä aloittaa...
18.03.2024
Perämeren kaakkoisrannikon kylät, kaupungit, luonto- ja historiakohteet sekä palvelut yhdistävä Flatland Route on tasainen ja helppokulkuinen pyöräilyreitti Itämeren rannikolla Pohjois-Pohjanmaalla....
18.03.2024
Raahen kaupungin hankintatiimi palvelee kaikkia seudun kuntia. Pyhäjoen ja Siikajoen kunnat käyttävät Raahen kaupungin hankintapalveluita, kun kyse on suurista urakoista...
18.03.2024
Hanhikiven alueella on edelleen erinomaiset mahdollisuudet energiantuotantoon ja energian jatkojalostukseen, todetaan Pyhäjoen kunnan käynnistämässä Puhtaan ja vakaan...